”Ruma läskikinkku, tapa vaikka ittes.”

Ari Koposen kansalaisaloite (Lasten ja nuorten syrjäytymiseen johtaviin ongelmiin puuttuminen alakouluissa ) käsiteltiin ensimmäistä kertaa täysistunnossa eilen 24.9. Käsittelyn yhteydessä kuultiin koskettavia puheenvuoroja kansanedustajilta, jotka mm. kertoivat omista kokemuksistaan. Minun mielestäni koskettavista puheenvuoroista koskettavin oli kansanedustaja Sheikki Laakson puheenvuoro :

”Täällä on tänään puhuttu paljon niistä huonoista lopuista, jopa itsemurhaan asti menneistä jutuista, ja sen takia haluan tänään kertoa tarinan, mikä on päättynyt hyvin. Kerron koulupojasta, jonka päätä laitettiin vessanpyttyyn aika usein, pahoinpideltiin, pakotettiin tappelemaan toisten kiusattujen kanssa, ja kun ei tapeltu kunnolla, niin sitten pahoinpideltiin molemmat. [Puhuja liikuttuu] Myös pakotettiin korttipeleihin, joissa pelattiin rahasta. Häviäminen vei jopa yhden vuoden viikkorahat. Yläasteen viimeisillä vuosilla harva se perjantai kyseinen poika joutui kiusaajien viikonloppukaljojen varastamiseen.

Vaikka kerroin alussa, että tällä tarinalla on onnellinen loppu, siitäkään huolimatta mikään menestys ei noita karmeita muistoja poista. Ei edes kansanedustajaksi pääseminen.”

Kansanedustaja Laakson ja monen muun rohkean innoittamana päätin, että liityn rohkeammin itsekin mukaan. Meitä, jotka puhumme koulukiusaamisesta, ei voi olla liikaa.

Minä olen koko aikuiselämäni kertonut avoimesti, että olen ollut koulukiusattu. En silti avoimesti ole juuri kenellekään kertonut yksityiskohtia arjestani koulukiusattuna. En pysty aukaisemaan suutani asiasta niin, että silmäni pysyisivät kuivina. Muistan liian selvästi vielä miltä tuntui olla se pieni koulukiusattu tyttö.

Kiusaaminen alkoi heti ensimmäiseltä luokalta. Olin ylpeästi usein pukeutunut isosiskoni vanhoihin vaatteisiin. Vaatteet eivät tietenkään olleet vallitsevan hetken muodin mukaisia, joten sain niistä ”palautetta”. Vatteiden lisäksi aloin saada ”palautetta” muusta ulkonäöstäni. Vaikka olin normaalipainoinen sain kuulla olevani läski. Sain kuulla päivästä toiseen miten ällöttävän läski ja ruma olen.

Kiusaajat keksivät, että alkavat kutsua minua joulukinkuksi ja läskikinkuksi (jossain vaiheessa se lyhennettiin muuten kinkuksi). Minä kuulemma olin niin läski, että minusta voisi kokonainen suku nauttia jouluna.

Kiusaajat laittoivat esimerkiksi neljännellä luokalla pulpettiini lappuja kuten ”Sä olet niin ruma, että oksettaa” ja ”Ruma läskikinkku, tapa vaikka ittes”. Tapahtui ”vahingossa” tönimistä ja kamppaamista koulun käytävillä.

Kun joskus puolustin toista kiusattua tai itseäni minua uhattiin, että minut hakataan koulumatkalla. Uhattiin, että he kyllä löytävät hetken kun olen yksin.

Joskus viidennellä tai kuudennella luokalla uutuutena tuli ns.rakkauskirjeet ja ”haluatko alkaa olla mun kaa” -kirjeet. Se oli ihana se ilo ja toivo, joka hetkeksi heräsi kirjeistä ennen kuin tajusin, että kirjeet olivat inhottava pila. Hetken luulin, että on todellakin olemassa joku, joka on minuun ihastunut. On olemassa joku poika, jonka mielestä minä en ole läski ja ällöttävän ruma. Kiusaajat olivat vaan keksineet uuden hassunhauskan ajanvietteen.

Kiusaaminen vähentyi kun siirryin ylä-asteelle. Kiusaajien jengi hajosi eri luokille uudessa koulussa. Kiusaaminen ei päättynyt kuin seinään, mutta jossain vaiheessa kiusaajat kai vain antoivat periksi kun jenginsä hajosi. Ilman jengiä ei oltukaan niin kovia ja vahvoja.

Minä selvisin hengissä. Henkisiä arpia on jäljellä, mutta elossa ollaan. Siitä kiitos ystäville, heitä ei monta ollut, mutta ilman heitä en tiedä mihin olisin päätynyt. Ilman ystävien apua en olisi todennäköisesti selvinnyt ”vain syömishäiriöillä”. Kiitos myös ala-asteen luokanopettajalle, joka ainakin yritti välillä tehdä jotain asialle.

Minä en uskaltanut kotona enkä koulussa puhua kiusaamisesta, joten joku voisi sanoa, että voin syyttää itseäni etten saanut apua. Minä kuitenkin olin niin pieni ja usein niin rikki, että ei minulla ollut rohkeutta avata suutani. Eikä ollut voimiakaan huutaa fyysisesti tai henkisesti apua.

Tarvitsemme lisää resursseja koulukiusaamisen vastaiseen taisteluun. Tarvitsemme aikuisia, joilla on aikaa nähdä lapsi ja puuttua lapsen kokemaan pahaan.

Koulukiusaaminen on hengenvaarallista. Koulukiusaaminen aiheuttaa kuolemia ja vähintäänkin elinikäisiä arpia. Meillä ei ole varaa olla puuttumatta.