”Miksi koskaan kukaan ei puhu eläkeläisistä?” Tämän kysymyksen esittää moni. On toki luonnollista, että juuri itseä koskeva aihe on se kaikkein tärkein, ja jos juuri sitä aihetta ei omasta mielestä ole tarpeeksi esillä, tuntuu siltä, että kukaan ei siitä puhu. Ikäihmisisten äänistä kuitenkin kilpailevat kaikki tavalla tai toisella. Osa aidosti, osa vain taktikoidakseen.
Vaikka kuinka moni poliitikko puhuu kauniita sanoja ikäihmisistä, niin kuinka moni oikeasti on jutellut pieneläkeläisten kanssa, kuinka moni kuunnellut ikäihmisten yksinäisyyttä ja esimerkiksi kaipuutta työelämän sosiaaliseen piiriin?
En tahallaan halua tässä käyttää sanaa ”vanhus”, sillä eihän se kuvaa ikäihmisiä oikein, tiedämme sen moni. Vanhus -sana on minulle se raihnainen suvun vanhin siellä tuvan nurkassa. Vanhus; se ei ole kuvaava sana 80 vuotta lähestyville lapsieni isovanhemmille, tai 85v ystävälleni, joka käyttää mm. somea taitavasti. Eikä myöskään sille 50-luvun alussa syntyneelle entiselle poliisille, jonka kanssa juttelin viime viikolla, joka nykyään ajaa mielellään edelleen ”eläkkeellä” taksia. Tai sille kohta 70v täyttävälle entiselle kollegalleni, joka vielä tekee innoissaan keikkaa hoitajana silloin tällöin.
Ensinnäkin yhteiskuntamme tulisi olla joustavampi. (Ja nyt en tarkoita sitä, että sukupuoli on ilmoitusasia, josta voi joustaa vähintään vuoden välein.) Eläkkeellä olevia, jotka haluavat tehdä töitä, tulee kannustaa työntekoon. Ei voi olla niin, että yhteiskunta ajattelee, että ”tuossa kun olet jo 65v niin istupa keinutuoliin ja ala odottamaan loppuasi”. Ihan kaikkien kannalta on hyväksi, että alennamme työn verotusta selvästi etenkin heidän kohdalta, jotka haluavat vielä tehdä töitä työeläkkeelle jäätyään. Siinä ei todellakaan voita ainoastaan valtio verovaroilla, vaan todennäköisesti voitetaan paljon sillä, että ikäihminen voi henkisesti/fyysisesti paremmin ja lisäksi hänen ostovoimansakin parantuu. Tämä on toki hyvin selvää monelle, mutta ei näköjään esimerkiksi nykyiselle hallitukselle.
Toisekseen, ostovoimasta puheenollen, pieneläkeläiset (lainaus Eläkeliiton sivuilta); ”THL:n selvityksen mukaan suhteellisen köyhyysmittarin mukaan 14–15 % yli 65-vuotiaista elää suhteellisen köyhyysrajan alapuolella. Myös sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut lisäävät monen eläkeläisen köyhyyttä. Eläkeläisköyhyys johtaa joskus maksuhäiriömerkintöihin. Maksuhäiriöisiä 65 – vuotta täyttäneitä henkilöitä oli Suomessa vuonna 2019 28 600 henkilöä. Kolmanneksella eläkeläisistä eläke oli alle 1 250 euroa kuukaudessa.”
Ei voi edes kahden käden sormilla laskea (ei riitä vaikka varpaatkin otettaisi mukaan) miten monen pieneläkeläisen surullisen tarinan olen henkilökohtaisesti kuunnellut lähiaikoina. Sähkön ja ruuan hinnat, kasvaneet hinnat kaikessa yhdistettynä pieneen eläkkeeseen. Suomen tehtävä on huolehtia kaikista suomalaisista, niin yksinkertaista se on. Tai siis sen pitäisi olla. Tämäkin on toisaalta taas näitä kuuluisia arvovalintoja. Meille perussuomalaisille on itsestäänselvyys, että suomalaiset eläkeläiset, ja ikäihmisten asiat ylipäätänsä, tulevat tärkeysjärjestyksessä paljon ennen ulkomaalaisten rikollisten vankien ylläpitoa, maahanmuuttajien kotoutumisrahoja, laittomien maahanmuuttajien terveyspalveluja, tulkkauspalveluja useita vuosia maassa asuneille jne.
Meillä on kaiken lisäksi suuri määrä ihmisiä (ja tässä porukassa kaikki todellakaan eivät ole ikäihmisiä), jotka eivät pysty/halua käyttää digitaalisia palveluita. Kuitenkin yhteiskunta väkisin puskee kohti digiä, välittämättä pysyykö kaikki mukana, ja miten turvataan aidosti myös se huoltovarmuus, esimerkiksi käteisen rahan kohdalla. On miltei helpompaa nykyään ratkoa Rubikin kuutio nopeasti kuin saada henkilökohtaista pankkipalvelua kasvotusten. En usko, että tämä on mietitty loppuun asti. Itsehän kyllä rakastan kaikkia elämää helpottavia sovelluksia, myönnän! Mutta eihän se niin voi mennä, että osa yhteiskunnan ihmisistä sysätään ojaan, syrjään vaan digitalisaation valtavalta tieltä.
Meillä on eläkeläisiä, jotka joutuvat valitsemaan ostavatko ruokaa vaiko tarvitsemansa lääkkeet. On ikäihmisiä, joiden ainoa kontakti ulkomaailmaan on se kotihoitaja, joka ei resurssipulan vuoksi ehdi kuin tarkistaa, että asiakas on fyysisesti elossa. Tai se ruokapalvelun lähetti, joka tuo sen säälittävän, mutta kalliin aterian ovelle. Me pystymme parempaan tekemällä parempia arvovalintoja.
Mediassa ja sosiaalisessa mediassa levitellään lapsellisesti ihan höpöhöpö-juttuja siitä, että perussuomalaiset haluaisivat estää kaiken maahanmuuton Suomeen, perussuomalaiset kuulemma haluavat näivettää Suomen kun eivät halua työperäistä maahanmuuttoa… Onneksi kaikki järjelliset, lukemisen ymmärtämisessä edes alkeistasolla olevat tietävät, että perussuomalaiset vastustaa vain Suomelle haitallista maahanmuuttoa. Perussuomalaisten mielestä nimittäin on tärkeämpää, että suomalaisten veronmaksajien rahoja käytetään ensisijaisesti suomalaisiin, mm. juuri ikäihmisiin (mutta myös muun ikäisiin). Meidän mielestämme tärkeysjärjestyksessä ei ennen suomalaista ikäihmistä tule se Afrikasta tänne matalapalkka-alalle tullut, joka tuo mukanaan ison perheensä, jota tämä tulija ei pysty elättämään ilman sosiaalitukia. Elämä on valintoja, politiikka on arvovalintoja.
Aseta happimaski omille kasvoillesi ensin ennen muiden auttamista, sillä sinusta ei ole auttajaksi jos et itse saa happea.
Marika Sorja 