Lasten ja eläinten oikeudet ennen uskonnonvapautta!

Twiittini 17.2.2023

Eduskunnan perustuslakivaliokunta linjasi 16.2 lausunnossaan, että eläinten rituaaliteurastus pitää jatkossakin sallia Suomessa. Perustuslakivaliokunnan enemmistön mukaan ehdotettua sääntelyä on arvioitava perustuslain 11 §:n uskonnonvapautta koskevan sääntelyn kannalta. Kuulemma jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus. Hitto mitä paskaa, sanon minä!

2020 Eduskunta oli ihanan yksimielinen kieltäessään tyttöjen/naisten sukupuolielinten silpomisen (”ympärileikkaus”), mutta poikien sukupuolielimiä saa edelleen silpoa ja hyvin säälittävän pieni osa kansanedustajista puolusti poikien koskemattomuutta. Ehdotettiin, että myös poikien sukupuolielinten silpoaminen (”ympärileikkaus”) kiellettäisi samalla, mutta se ei kansanedustajille käynyt. Oli jopa niin törkeitä heittoja kansanedustajilta kuin ”esinahan poistaminen on kuin luomen poisto”!

Monelle tuttu vertauskuva: ”Uskonto on kuin penis. Omastaan saa ja pitää olla ylpeä! Mutta sitä ei pidä ottaa esille julkisesti, ei tarjota lapsille, eikä se saa ohjata ajattelua.” Uskonnonvapaus on tosiaan tietenkin hieno asia, mutta se ei saa mennä yli lasten tai eläinten oikeuksien! Rituaaliteurastukset ja lasten ”ympärileikkaukset” ovat loppujen lopuksi oikeasti hyvin brutaaleja ihmisen keksimiä höpöhöpö-peinteitä, joiden olisi pitänyt kuolla historian saatossa. Jostain syystä päättäjillä ei riitä rohkeus puolustaa lastenoikeuksia ja eläntenoikeuksia kun vastassa on uskonto. Hyvin surullista!

Minua sattuu sydämeen kun tiedän, että Suomeni sallii uskonnon nimissä kaikenlaista karmivaa. Usko on minulle henkilökohtaisesti lohduttava asia, ei ketään loukkaava, ei ketään satuttava. En voi sulattaa sitä, että minun Suomeni sallii jonkun uskonnon menevän tärkeysjärjestyksessä ohi lasten ja eläimien.

Ei minkäänlaista kärsimystä voi uskonnon nimeen hyväksyä puolustuskyvyttömältä olennolta! Ei eläin tai pieni lapsi ole minkään uskonnon uskoja!

Purra puheenjohtajaksi!

On varmasti monelle itsestäänselvää, että kannatan esimiestäni Riikka Purraa perussuomalaisen puolueen seuraavaksi puheenjohtajaksi. Ajattelin kuitenkin avata syitä miksi kannatan Riikkaa. Se, että Riikka sattuu olemaan esimieheni ei nimittäin itsessään ole syy. Se, että olen saanut kahden vuoden ajan seurata Riikkaa aika läheltä on antanut minulle mahdollisuuden nähdä omin silmin kaikki ne syyt miksi juuri Riikka olisi puolueen johtajana loistava. Tässä muutama syistä miksi minä kannatan Riikka Purraa puheenjohtajaksi:

• Riikan laaja osaaminen. Riikalla on kovaa osaamista talousasioista ja maahanmuuttoon liittyvistä ilmiöistä ja asioista. Nämä ovat varmasti kaikille tulleet selväksi. Kaikki eivät kuitenkaan välttämättä ole sisäistäneet miten laajasti eri aiheista Riikka on ottanut kantaa mm. täysistunnoissa ja kirjallisissa kysymyksissä (listausta kirjoituksen lopussa!). Hallintovaliokunnan puheenjohtajana Riikalta vaaditaan myös terävää ja monipuolista osaamista sekä perehtymistä mm. Suomen sisäiseen turvallisuuteen ja kuntien asioihin. Riikka on myös Pohjoismaiden Neuvoston jäsen ja omaa siten myös tietämystä Pohjoismaiden politiikasta sekä hyvät yhteydet pohjoismaalaisten yhteistyötahojemme kanssa. Monipuolista politikkoa tarvitsemme puolueemme johtoon!

• Riikan linja on selvä ja tiedossa. Riikka on ollut kirjoittamassa puolueemme poliittisia ohjelmia. Hänen linja on siis puolueen ohjelmiin tutustuneille hyvin tiedossa ja linja on luotettavan tuttu.

• Riikalla on kokemusta. Riikka on toiminut nyt kaksi vuotta ensimmäisenä varapuheenjohtajana. Hän on seurannut erittäin läheltä mitä tarkalleen on puolueemme johtaminen. Hän on sijaistanut nykyistä puheenjohtajaamme useasti ja erittäin onnistuneesti. Ennen varapuheenjohtajuutta Riikka toimi puolueemme poliittisena suunnittelijana, joten hänellä jos jollain on tiukasti hallussa puolueemme linjaukset ja kirjaukset. Hän on myös toiminut mm. valtuustoryhmän puheenjohtajana.

• Riikka on varma ja edustava esiintyjä. On hyvin helppo todeta, että Riikka on hyvä esiintymään, erittäin hyvä keulakuva puolueellemme. Hän on sanavalmis ja terävä väittelyissä sekä haastatteluissa loistava ja tarkka. Hän on kiertänyt puolueen kenttää isoista kaupungeista pieniin kyliin niin monta kilometriä, että samoilla kilometreillä pääsisi helposti Afrikkaan ja takaisin (mutta onhan se Suomen kiertäminen hauskempaa, eikö!). Turuilla ja toreilla esiintyminen pienen tai suuren yleisön edessä todistettavasti siis onnistuu kiitettävästi Riikalta.

• Riikalla on älyä JA tunneälyä. Riikka on analyyttinen, lukenut ja nopeaälyinen. Tämän voisi sanoa monesta meidän politikoista, mutta Riikalla on näiden ominaisuuksien lisäksi tunneälyä. Tunneälyä ei saa lukemalla. Puolueemme koostuu ihmisistä, joten inhimillisyys on mielestäni johtajalla todella tärkeä ominaisuus. Joku voisi sanoa, että empaattisuus tekee heikoksi, mutta niinhän se ei ole, vaan täysin päinvastoin. Suurta vahvuutta on osata käyttää älyään ja tunneälyään kuten Riikka tekee. Riikka on vahva politikko juuri mielestäni tästä syystä.

• Riikka on hyvä johtaja ja esimies. Riikka kunnioittaa muita ja kiireessäkin kiittää tekijöitä. Hän osaa delegoida ja antaa muille vastuuta pitäen kuitenkin hyvin monetkin langat käsissään ilman, että langoista syntyy solmupallo. Riikalla ei ole diktaattorin eikä poliittisen pyrkyrin elkeitä.

• Riikalla on elämänkokemusta. Minä ainakin arvostan poliittisessa johtajassa sitä, että hän on kokenut elämässä muutakin kuin kouluja ja poliittisia posteja. Riikkaan voi monenlaiset ihmiset samaistua ja se on tärkeä ominaisuus puolueen puheenjohtajalla.

• Riikka on luova. Riikka ei ole kangistunut kabinetteihin eikä rutiineihin rengastettu. Hän on luova ongelmanratkaisija ja idearikas. Hän on nuorekas, raikas ja energinen – juuri sitä, mitä puolueemme tarvitsee.

Tässä esimerkkejä Riikan kirjallisista kysymyksen aiheista:

Kirjallinen kysymys vankiloiden väkivallasta ja henkilöstöresurssivajeesta

Kirjallinen kysymys korkeakoulujen aloituspaikoista Uudellamaalla

Kirjallinen kysymys psykoterapiatietojen siirtämisestä Kantaan

Kirjallinen kysymys ME/CFS-taudin hoidosta ja taudista kärsivien asemasta

Suomessa

Kirjallinen kysymys hoitoalan opiskelijoiden työharjoittelusta

Kirjallinen kysymys al-Holin leiriltä Suomeen tuoduista aikuisista

Kirjallinen kysymys rituaaliteurastuksen kieltämisestä Suomessa

Kirjallinen kysymys lastensuojelulainsäädännön uudistustarpeesta

Lastensuojelu kuntoon, meidän kaikkien takia!

Lastensuojeluilmoitusten määrät ovat kaksinkertaistuneet kymmenessä vuodessa. Kuten kansanedustaja Lulu Ranne eilen totesi Eduskunnan kyselytunnilla: ”Luvut kertovat siitä, että kunnat ovat epäonnistuneet ennalta ehkäisevissä palveluissa.”. Vuonna 2019 kodin ulkopuolelle oli sijoitettuna lähes 19 000 alle 20-vuotiasta. Samana vuonna lastensuojelun avohuollon toimenpiteissä oli yli 52 000 lasta.

Lastensuojelussa on liian vähän resursseja. Aivan liian monta asiakasta per työntekijä. Eivät auta kauniit puheet lapsistrategioissa, eivät hienot kannanotot lasten oikeuksien päivänä, eikä kyllä yhtään auta sekään, että perus- ja perhepalveluministeri sekä sisäministeri kiittävät tärkeästä kysymyksestä kyselytunnilla. Hallituksen ennätyssuuri avustaja-armeija tuhlailee veronmaksajien rahoja törkeästi ja EU-pakettiin viskataan rahoja kylmästi lahkojäsenen tapaista mantraa hokien luottamuspääomasta. Voi kuinka nopeasti voisi esimerkiksi näistä repiä fyrkkaa suoraan lastensuojeluun!

Pelkkä raha itsessään ei silti maagisesti muuta tilannetta paremmaksi. Tarvitaan lisää pätevää henkilökuntaa, joka ei pala loppuun valtavan työvuoren alle. Heidän ei saa antaa palaa loppuun, sillä meillä ei ole varaa menettää heitä. Alalle pitää saada houkuteltua ihmisiä ja heidät pitää saada pysymään alalla, ihan sama perusongelma kuin hoito-alallakin.

Hoitajien kohdalla yritetty nyt keventää työmäärää hoito-apulaisilla ja vastaavilla. Usealta hoitajalta, etenkin vanhuspuolelta, olen kuitenkin kuullut, että se, että siellä joku nyt nostaa pyykit ja täyttää tiskikoneen usealla eri osastolla työpäivänsä aikana, ei juurikaan ole vaikutusta ollut hoitajien työmäärään. Lastensuojelussa ei oikein voi yrittää keventää ”sossutätien/setien” työmäärää sillä, että heille palkataan lastensuojelu-apulaiset.

Panostamalla varhaiseen tukeen ja muuhun ennaltaehkäisevään työhön voitaisi todennäköisesti keventää työtaakkaa lastensuojelun työntekijöiltä nopeammalla aikataululla kuin mitä työntekijöiden määrän lisääminen vaatii. Ennaltaehkäisevä työ ei silti poista tarvetta lisätä resursseja kaikkeen lastensuojelutyöhön.

Kuka tahansa meistä lapsiperheellisisistä voi tarvita joskus apua ja sitä apua on tärkeä saada oikeanlaisesti, oikea-aikaisesti ja matallalla kynnyksellä. Ei tarvitse olla päihdeperhe tai muu ongelmaperhe. Esimerkki omasta elämästäni: Vuonna 2013 olimme perheenä avun tarpeessa vastasyntyneen, 2-vuotiaan ja 6-vuotiaan kanssa. Minulla oli sinä kesänä rankat sytostaattihoidot meneillään rintasyöpään. Meillä oli ihana tukiverkosto sukulaisista ja ystävistä. Kesällä siinä kuitenkin lasten isän ollessa töissä kaivattiin pientä ylimääräistä apua myös. Tuolloin piti itse osata ensinnäkin etsiä oikea taho auttamaan ja toisekseen piti vielä pystyä kunnolla perustelemaan miksi ihmeessä tarvitsimme apua jopa pari tuntia viikossa kolmen viikon välein kahdelle vanhimmalle lapselle kesän aikana. Saimme onneksi apua, ihana Kirsi-täti vei vanhimmat lapset leikkipuistoon pariksi tunniksi muutaman kerran jotta sain sytostaattien jälkeen nukkua vauvan kanssa rauhassa hetken. Apua saimme, mutta jälkeenpäin mietin, että avun saaminen tulisi olla helpompaa.

On jopa vähän nöyryyttävää huomata, että tarvitseekin apua vanhempana. Uskon, että moni vanhempi voi jakaa sen tunteen, että ei ole helppoa myöntää, että omien lasten hoidossa tarvitseekin apua syystä tai toisesta. Juuri siksi on tärkeää, että oikeanlaista apua saa matalalla kynnyksellä oikea-aikaisesti. Jos avun hakeminen viivästyy vaikeudesta johtuen tai avun saanti viivästyy resurssipulasta johtuen… no, tiedämme kaikki, että ongelmat kasvavat kuin lumipallo matkalla rinnettä alas. Kuinka monta huostaanottoa voitaisi välttää riittävillä ennaltaehkäisevillä toimilla, perheiden tukemisella, varhaisella tuella? Säästetään siis kaikilta; valtiolta ja kunnilta, rahaa ja satsataan siihen varhaiseen tukeen ja suurten ongelmien ennaltaehkäisyyn!

Lastensuojelussa on sitten myös surullisia puutteita lainsäädännöllisissä työkaluissa, etenkin päihdeongelmaisten lasten ja nuorten kanssa. Tässä ote kansanedustaja Riikka Purran kirjallisesta kysymyksestä (1/2021):

”Lastensuojelulaki ei tällä hetkellä riittävästi suojele alaikäistä, joilla on vakava päihdeongelma.
Lastensuojelu ei pysty tekemään riittävästi lasten ja nuorten eteen, koska lainsäädäntö joko suoraan estää tai ei mahdollista puuttumista alaikäisen päihdeongelmaan. Lastensuojelutyössä ei esimerkiksi ole keinoja estää huumeiden tuontia laitokseen. Alaikäinen päihdeongelmainen voi tuoda huumeita mukanaan laitokseen. Työntekijät lastensuojelulaitoksessa eivät voi riittävän perusteellisesti tutkia lasta ja tämän omaisuutta.
Alaikäisen liikkumista voi rajata, mutta ei riittävästi alaikäisen turvaamiseksi. Nykyinen lainsäädäntö estää sen, että alaikäisen luvaton lähtö pysäytettäisiin laitoksessa, vaikka tämä olisi lapsen suojelemista. Lastensuojelulaitoksen työntekijä ei voi myöskään ottaa nuorta kiinni esimerkiksi karkuretkeltä löydettäessä, vaikka lapsi on huostaanoton alaisena.
Yksinomaan Helsingissä tehdään vuositasolla noin 800—900 etsintäkuulutusta liittyen tapauksiin, jossa lastensuojelun huostaanottama nuori ei palaa sijoituspaikkaansa sovittuna aikana.
Nämä lapset ja nuoret joutuvat liian usein rikosten uhreiksi sekä myös tekevät itse rikoksia.”

On fakta, että ihan kaikkia maamme lapsia ei vaan voida pelastaa. Valitettavasti. Mutta minun on vaikea ymmärtää miksi ihmeessä me emme halua tehdä kaikkemme, jotta pelastettavissa olevat suomalaiset lapset pelastuu! Vuonna 2019 alaikäisiä oli noin 1 049 000. Meillä olisi erittäin suuri tarve, suorastaan huutava tarve, saada mahdollisimman moni heistä tulevaisuuden veronmaksajiksi. Lasten asiat eivät siis koske vain lapsiperheitä, vaan meitä kaikkia.

Ei Suomen passia palkinnoksi teinin raiskauksesta!

Eilen täysitunnossa käsiteltiin kansalaisaloitetta seksuaalirikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten karkottamisesta. Kansalaisaloite keräsi peräti 120 000 allekirjoitusta.

Kansanedustaja Riikka Purran (PS) puheesta otteita:

”Afrikassa ja Lähi-idässä syntyneiden miesten raiskausrikollisuuden taso on 17-kertainen syntyperäisiin suomalaisiin nähden. ”

”Vaikka muuten kansalaisaloitteessa ehdotetut lakimuutokset eivät ole toteutettavissa, nousi aloitteen käsittelyn yhteydessä nopeasti esiin sellaisia toteutettavia sääntelymahdollisuuksia, joilla voimassa olevaa ulkomaalaislainsäädäntöä voitaisiin tarpeelliseksi katsottavalla tavalla kiristää.”

”Kolmanneksi vaadimme, että kansalaisuuslakia muutetaan siten, että vakavaan rikokseen syyllistyneet ulkomaalaiset eivät koskaan voi saada Suomen kansalaisuutta. Esimerkkiä voidaan ottaa Tanskasta, missä muun muassa seksuaalirikoksiin syyllistyneiltä ulkomaalaisilta on pysyvästi suljettu pois mahdollisuus saada kansalaisuus. Lainsäädännöllisiä keinoja reagoida ulkomaalaisten tekemiin rikoksiin olisi siis käytettävissä. Ongelmana on, ettei niitä haluta käyttää — mieluummin taas pöyristymisiä, nollatoleranssia ja typeriä veronmaksajan rahalla tuotettuja valistusvideoita.”

Kansanedustaja Mauri Peltokankaan (PS) puheesta:

”Suomalaiset saavat säännöllisin väliajoin lukea lehdistä toinen toistaan järkyttävämpiä uutisia Suomessa oleskeluluvalla tai ilman olevien henkilöiden tekemistä seksuaalirikoksista. Kun tänne vasemmalle katselee, niin tuntuu välillä ja kuulostaa siltä, että näiden henkilöiden tekemät rikokset kuuluvat ihmisoikeuksiin. Järkyttävää. Toteuttamiskelpoisia lainsäädännöllisiä keinoja reagoida ulkomaalaisten tekemiin rikoksiin olisi käytettävissä. Ongelmana on, ettei nykyinen hallitus ole halukas niitä käyttämään. Kultapojista halutaan pitää hyvää huolta.” 

…ja edustaja Mari Rantanen (PS).

”Ja tämä on kyllä yksi semmoinen asia, mitä pitäisi meidänkin täällä pohtia, että Suomen kansalaisuuden tulee olla palkinto siitä, että tänne kotoutuu ja että täällä ryhtyy rakentamaan yhteiskuntaa.”

En vain voi käsittää miten joku EI haluaisi kiristää ulkomaalaislansäädäntöä niin, että voitaisi paremmin ja kovemmin keinoin reagoida ulkomaalaisten tekemiin rikoksiin! Miksi ihmeessä kukaan haluaisi esimerkiksi irakilaista teinin raiskaajaa suojella? Sehän on selkeästi kaikkien kannalta parempi, että lainsäädäntö mahdollistaisi kovempia keinoja ja ainakin eväisi mahdollisuuden raiskaajalta saada kansalaisuus. Kansalaisuuden saaminen tulisi aina olla upea palkinto hyvästä integraatiosta, ei mikään toteamus, että henkilö on asunut maassa tietyn aikaa.

Suomen tulisi osoittaa lainsäädännöllään, että Suomessa on rikollisten kiintiö täysi. Meillä on täyttä, meillä on jo tarpeeksi rikollisia, kiitos. Meillä on tarpeeksi seksuaalirikollisia, tarpeeksi lähisuhdeväkivaltaa ja mm. todellakin aivan tarpeeksi lapsiin sekaantujia. ”Raiskaahan ne suomalaisetkin!” on niin klassinen argumentti, että vasta-argumentti siihen on jo yhtä klassinen: ”Meillä on tarpeeksi raiskaajia omasta takaa, miksi haalia muualta väkisin lisää?” Luulisi, ettei kukaan jaksa enää faktojen, tilastojen varjossa enää käyttää tuota argumenttia ”raiskaahan ne suomalaisetkin!”, mutta viimeksi eilen kuitenkin:

kansanedustaja Veronika Honkasalo (VAS):

”Seksuaalirikoksissa ei ole kyse maahanmuutosta — myös suomalaistaustaiset tekevät seksuaalirikoksia.”

…ja edustaja Tiina Elo (Vihr)

”Seksuaalirikoksia tekevät kaikenlaiset ihmiset taustaan katsomatta, ja myös uhriksi joutuu kaikenlaisia ihmisiä.”

…ja edustaja Kimmo Kiljunen (SDP)

”Kannattaa kuitenkin muistaa, että raiskausrikoksista, joita viime vuonna Suomessa tehtiin 1 056 kappaletta, 659 oli kantasuomalaisten tekemiä eli suomalaisten tekemiä — suhteessa enemmän luonnollisesti siihen määrään, mikä ulkomaalaistaustaista väestöä Suomessa on, eli heitä on huomattavasti enemmän tuossa joka tapauksessa, lähes kolmasosa kaikista, mutta olennaista on tunnistaa, että seksuaalirikoksiin syyllistyvät kaikki, ja ne ovat kaikki yhtä tuomittavia.” 

Suomen tulisi mielestäni aivan ehdottamasti osoittaa lainsäädännöllään, että maahanmuuttaja ei Suomen passia saa palkinnoksi esimerkiksi teinin hyväksikäytöstä. Tämä toive ei ole mitään utopiaa. Jos poliittista tahtoa olisi, tämä onnistuisi (ja niin onnistuisi moni muukin asia, joka pitäisi olla mielestäni itsestäänselvää). Suomen pitäisi onnistua osoittamaan ulkomaailmalle, että maahanmuuttajan täällä tulee ottaa esimerkkiä siitä enemmistöstä kunnon kansalaisista eikä siitä kusipäisestä vähemmistöstä, jossa on puolisonsa pahoinpitelijöitä ja pedofiilejä.

Stadi sähläilee skolesafkalla.

Stadi sähläilee skolesafkalla ja skidit perheineen kärsivät.

Koulut laitettiin kiinni 18.3. Helsinki sai aikaiseksi alkaa jakamaan etäkoululaisille ruokaa ”peräti jo” 27.4! (Toki kaikilla etäkoululaisillakin oli oikeus mennä kouluille lounastamaan, mutta se ei ollut tietenkään mikään aito mahdollisuus kenellekään, ainakaan jos lähipiirissä riskiryhmäläisiä.)

YLE:n mukaan Helsinki ei aio takautuvastikaan korvata perheille koululaisten lounaita. Ei vaikka jotkut muut kunnat ovat niin tehneet. Säästöjä olisi pitänyt jäädä ainakin miljoona euroa, mutta hupsista, eipäs jäänytkään. Säästöt nimittäin viskattiin jättimäisille ruokafirmoille ja mm. yksityiselle päivähoidolle.

Helsinkiläisille perheille lähetettiin ennen noutoruokailun aloittamista ilmoittautumislomake ruokailuun. Meillä ilmoitettiin samantien molemmat koululaiset hakemaan noutoruokaa lähikoululta. Saimme vahvistuksen, että ilmoittautuminen mennyt perille onnistuneesti. Ehdin jo iloita, että tämähän meni kätevästi… Mutta ei, myöhemmin sitten lähetettiin toinen lomake, joka mitätöi ensimmäisen ilmoittautumisen. Koska kaikki eivät ehtineet ensimmäiseen ilmoittautumiseen. Eli mitätöitiin oikea-aikaisesti ja korrektisti tehdyt ilmoittautumiset koska jotkut myöhästyivät. Jos ei ehtinyt siis reagoida tähän uuteen ilmottautumiseen ei lapsilla ollutkaan noutoruokaa nimellään odottamassa. Ihmeellistä sähläilyä! Normaali järkihän sanoo, että myöhästyneille olisi voitu vaan avata uusi ilmoittautuminen.

Olen yrittänyt selvitellä tätä sähläilyä, kuka on vastuussa, miksi näin tapahtui ja ”menikö oikein noin omasta mielestä”. Ensin otin yhteyttä Helsingin KASKO:n ruokapalveluasiantuntijaan, sillä hänen yhteystiedot olivat noutoruokatiedotteessa, jonka oppilaiden vanhemmat saivat. Maanantai-aamuna lähetettyyn viestiin sain ”jo” keskiviikkona vastauksen.

MINÄ:

”…huomasin, että on tullut jokin uusi ilmoittautuminen, joka ilmeisesti mitätöi ensimmäisen ilmoittautumisen. Miten tämä on mahdollista? Onko niin, että meidän lapsemme eivät saakaan nyt koulusta ruokaa vaikka olemme asiasta jo viikkoja sitten ilmoittaneet lomakkeen kautta ja saaneet varmistuksenkin asiasta?

Toivon tietenkin pikaista vastausta, jotta tiedän voivatko lapseni hakea koululta ruokaa. Ja suosittelen jatkoa varten, että tämänkaltainen epäselvyys ja venkslaaminen jätetään pois.”

Ruokapalveluasiantuntija:

”Hei,
nimellänne ei ole varattu aterioita 6.5.-13.5., mutta jokaiselle koululle on varattu ylimääräisiä aterioita. Voitte mennä myös 6.5. ruoan jaon loppupuolella paikalle, niin kauan kuin ylimääräisiä aterioita riittää koulu jakaa niitä niille jotka ovat myöhästyneet toisesta ilmoittautumisesta.”

MINÄ:

”Hei, eihän se näin voi mennä, että jos on ajoissa ja oikein ilmoittautunut, niin siellä keksitään, että laitetaankin uusi ilmoitus, joka mitätöi ensimmäisen ilmoittautumisen! Kuka tästä on vastuusta, että meidän korrektit ilmoittautumiset mitätöitiin ja nyt meidän lapsemme eivät saakaan ruokaa?”

Tämän jälkeen ei kuulunut vastausta, joten soitin tälle ruokapalveluasiantuntijalle. Hän ohjasi minut ottamaan yhteyttä Liisa Pohjolaiseen, toimialajohtajaan.

MINÄ:

”Hei! Olen maanantaista asti yrittänyt asiaa selvittää. Lopputulos on, että mitään ei ole tehtävissä, että lapsemme saisivat kouluruoan kuten olimme täysin korrektisti alun perin ohjeiden mukaan ilmoittaneet. Mikä ihme siinä on, että oikean, asianmukaisen ja ajoissa tehdyn ilmoituksen kouluruokailusta voitte noin vain mitätöidä? Ymmärrän hyvin, että avaatte uuden ilmoittautumisen heille, jotka myöhästyivät alkuperäisestä ilmoittautumisesta, se on ihan reilua tässä tilanteessa. MUTTA! Miksi ihmeessä mitätöitte jo tehdyt asianmukaiset ilmoittautumiset? Se ei todellakaan ole reilua. Itseasiassa tämä on törkeää.

On jo ihan tarpeeksi iso moka, että saitte vasta 27.4 alkaen kouluruoan noudon toimimaan Helsingissä vaikka lähes jokapuolella Suomea asia jo toimi aikaisemmin. Tämä on jo pohjanoteeraus Suomen pääkaupungin KASKOlta.”

Toimialajohtaja:

Hei

Pahoittelen tätä. Neuvona on ollut myös, että vanhemmat ottavat suoraan yhteyttä koulun rehtoriin, jos ilmoittautuminen on puuttunut tai myöhästynyt. Ilmoitan asiasta rehtorille.

Jokaisella koululla on ylimääräisiä annoksia, joten uskoisin, että ruoka-annokset järjestyvät.

”Uskoisin, että ruoka-annokset järjestyvät.” Usko on hieno asia, kuten toivokin, mutta ihan pelkän uskon varaan tällaista asiaa ei minun mielestäni tulisi perustaa.

MINÄ:

Nythän oli niin, että ilmoittautuminen EI ollut puuttunut tai myöhästynyt, vaan teidän toimesta korrekti ja oikea-aikainen ilmoittautuminen mitätöitiin. Kuten jo edellisessä viestissäni kysyin; Miksi tällainen menettely ja kuka tästä on vastuussa?

Tähän keskiviikkona 6.5 lähetettyyn viestiin en sitten ole saanut enää vastausta. Kukaan ei ilmeisesti ole vastuussa. Eikä kukaan tiedä miksi sähläilyä on tapahtunut. Itseasiassa minkäänlaista sähläilyä ei ole tapahtunutkaan. Tulee mieleen maamme hallitus…

 

Ihmettelen suuresti, että maamme pääkaupungin asiat voidaan hoitaa tällä tavalla! Tämähän olisi naurettavaa, ellei olisi surullisen totta.

Muissa kunnissa on koulujen sulkeuduttua lähes samantien alettu toteuttamaan etäkoululaisten ruokailua fiksusti. Monta eri fiksua tapaa; esimerkiksi Turussa kouluruokaa jaetaan kouluilta mukaan päivittäin (ruokailuun on ilmoittauduttava edellisenä arkipäivänä), Jyväksylässä ja mm. Kainuussa jaetaan ruokakasseja viikottain. Erittäin hienoa!

Tehtävä ei siis ole ollut mahdoton millään tavalla, köyhemmätkin kunnat ovat onnistuneet, miksi siis Helsinki ei onnistunut ja kuka tästä(kin) sähläilystä ottaa vastuun?

 

 

(Lapsemme ovat onneksi saaneet maittavat noutoruoat tästä sähläyksestä huolimatta. Ja ylistyskiitos kuuluu ihanalle henkilökunnalle Pihkapuiston koululla, jotka kohdanneet lapset ystävällisyydellä. Meidän lapsilla on kaikki hyvin, mutta jollekin toiselle lapselle se voi olla järkyttävän tärkeä asia, että aikuinen kysyy miten on mennyt ja osoittaa välittävän lapsesta!)

Pelkkä hengittäminen koulussa saa lapsen sairaaksi.

Pelkkä hengittäminen koulussa saa lapsen sairaaksi. Lapsilla PITÄISI olla oikeus hengittää kouluissa puhdasta ilmaa. Näin lasten oikeuksien päivänä haluan nousta barrikaadeille ja huutaa, että Suomessa on kunnolla herättävä tähän ongelmaan ja sille on löydettävä toimivat ratkaisut! (Huonosta sisäilmasta sairastuvat toki aikuisetkin, enkä vähättele yhtään aikuisten oireilua.) Jos kasvavassa iässä olevien pienten ihmisten annetaan päivästä toiseen hengittää heille myrkyllistä ilmaa, miten huonosti he voivat aikuisina? Miten lasten jatkuvat sairastelut ja oireet sisäilmasta vaikuttavat heidän koulunkäyntiinsä ja siten heidän tulevaisuuteensa ja jopa yhteiskunnan tulevaisuuteen?

 

Tytär ehti olla taas muutaman päivän koulussa ja on sairaana taas. Päänsärkyä on lähes joka päivä koulupäivän päätteeksi. On kurkkukipua ja tukkoinen nenä. Vanhempina on todella ahdistavaa seurata vierestä miten lapsi kärsii eikä itse voi juurikaan mitään tilanteelle. Koulussa on lapsen pakko käydä.

Tyttären koulu on noin 7 vuotta sitten tulipalon jälkeen rakennettu osittain uudelleen. Syyslukukauden alussa koulu tiedotti, että osassa koulurakennuksessa on mittausten mukaan todettu huono sisäilma ja pitkäaikaista oleskelua kyseisissä tiloissa ei suositella. Itku kurkussa ja raivosta täristen kirjoitin rehtorille, ettei meidän lapsi oleskele kyseisissä tiloissa edes lyhytaikaisesti. (Tytär on jo päiväkodissa taaperoiässä altistunut huonolle sisäilmalle ja kärsi infektio-astmasta. Emme osanneet aikoinaan epäillä sisäilmaa aiheuttajaksi, vaikka lapsi parani välittömästi kun sieltä pääsi pois. Saimme kuulla myöhemmin, että päiväkoti tehtiin laajat korjaukset kosteusvaurioiden vihdoin löydyttyä.) Vähän ajan päästä tuli onneksi tiedote, ettei näissä tiloissa kukaan oleskele, koulu löytää korvaavia tiloja.

Sinänsä helpottavaa, että nyt tiedämme mikä aiheuttaa pitkään jatkuneet, toistuvat sairastelut. Onneksi lapsi on jo kuudennella luokalla ja pääsee reilu puolen vuoden päästä pois kyseisestä koulusta. Ne ovatkin sitten ainoat vähänkään positiiviset asia tässä tilanteessa. Vielä on tutkimukset, suunnitelmat ja päätökset kesken. Ovatko jo tutkitut tilat ainoat tilat koulussa, jossa ei pidä oleskella? Milloin koulun remontointi aloitetaan? Kuka ottaa vastuun siitä, että lapseni koulunkäynti ja hyvinvointi kärsii päivästä toiseen?

Olen itse nähnyt miten päiväkodeista siirretään sisäilmasta kärsivät työntekijät muihin päiväkoteihin töihin sen sijaan, että korjattaisiin sisäilmaongelmat. Olen kuullut hoitajien kertovan miten sairaalan henkilökunnan oireita vähätellään ennen kuin sitten pitkän taistelun jälkeen myönnetään, että sairaalassa on kyllä sittenkin paha sisäilmaongelma.

Huono sisäilma, sisäilmasta sairastuneet, homepakolaiset… jotkut ääliöt kehtaavat vielä puhua näiden yhteydessä luulosairauksista, psykosomaattisista oireista ja trendikkäistä lusmuilutaudeista! Kokeilkaapa muuten heittää Googleen hakusanat ”sisäilma uutiset”! Pelkästään YLEllä ja pelkästään loka-marraskuun aikana on uutisia mm. useista kouluista ympäri maan ja koskettavia tarinoita sairastuneista!

 

Minä olen valmis taisteluun tätä vääryyttä vastaan! Tarvitsemme todellista tahtotilaa korjata nämä ongelmat ja tarvitsemme kansallisen päätöksen siitä miten nämä ongelmat ympäri maata korjataan! Ilmaista korjaus ei tietenkään ole, mutta oireilujen taloudelliset vaikutukset kasvavat hetki hetkeltä. Emme voi vain seurata vierestä kun kymmenet tuhannet ihmiset Suomessa oireilevat!

 

 

Mieli kipsissä -Häpeä, Tabu ja Resurssipula

Hoitamaton psyykkinen sairaus on yhtä hengenvaarallinen kuin esimerksi hoitamaton syöpä, itseasiassa, jopa vaarallisempi! Miksi ihmeessä sitten vähätellään mielenterveysongelmia? Kukaan meistä ei ole sen enempää turvassa syövältä kuin mielenterveysongelmilta, kukaan meistä ei ole särkymätön. Miksi mentaliteetti on sellainen, että ensinnäkin ihminen hakeutuu hoitoon usein vasta viime hetkillä ja toisekseen potilaan on usein saamarin vaikea saada oikeaa hoitoa nopeasti? Koska Häpeä, Tabu ja Resussipula.

Häpeä ja Tabu. Heikkohan se on, joka ei jaksa suorittaa vaikka vain suorittamisenkin takia. Kuka nyt heikkoutaan haluaa näyttää? Heikkous kun ei ole työmarkkinoilla mikään haluttu ominaisuus työntekijässä. Mielenterveysongelmat iskevät vain heikkoihin, eikö niin? Aivan kuten syöpäkin tulee vain tupakoitsijoille? Luuleeko kaikki, että vaan laiskottelen kun en saa itseäni ylös sängystä?

Helpompihan se on ilmoittaa töihin, että on flunssassa kuin sanoa suoraan, että  nyt on sellainen fiilis tänään, että haluaisi hypätä junan alle, työkunto on siksi alentunut. Kipsin jalassa kaikki voivat nähdä, toisen ihmisen mieleen taas ei kukaan aidosti voi mennä. Edelleen on olemassa niitä ihmisiä, jotka kahvipöydän ääressä toimistolla ihmettelevät miksi se masennuksen takia sairaslomalla oleva työkaveri ei nyt vain ryhdy vaikka zumbailemaan, se zumbailu kun saa aina niin iloiseksi. Tämänlaisten ihmisten takia mielenterveysongelmat ovat tabu. Kaikki kyllä ymmärtävät työkunnon alentumisen kun jalka kipsissä, mutta näkymätöntä kipsiä mielessä on vaikeampi ymmärtää. Lähipiirissäni on muutamia rohkea, jotka ovat avoimesti puhuneet mielenterveysongelmistaan. Nostan hattua näille rohkeille ihmisille, ja toivon, että heidän esimerkkinsä antavat voimia muillekin, jotta tämä älytön tabu jonain päivänä lopullisesti rikotaan.

 

Resurssipula. Olen kuullut onnellisia kertomuksia, mutta paljon enemmän onnettomia tarinoita, siitä miten hoitoa tarvitsevat ovat saanet mitä omituisempia kohtaamisia hoitohenkilöstön kanssa, osa ovat jääneet jopa täysin ilman tarvitsemaansa hoitoa. Hoitoa tarvitseva voi joutua odottamaan jopa kuukausia, ja senkin jälkeen saada käteensä vain reseptin.

Laitoin Googleen hakusanoiksi ”mielenterveys resurssipula” ja monta osumaa tuli. Turun Sanomien pääkirjoitus (linkki) viime syksyltä esimerkiksi oli oikein koskettava ja pysähdyttävä.

”Palveluihin etsitään parannusta toimintoja kehittämällä, sillä resursseja ei ole luvassa lisää. Näin siitä huolimatta, että ylilääkäri Jyrki Heikkilän mukaan päättäjille on toistuvasti kerrottu mielenterveyshoidon resurssipulasta.”

Tässä toinen osuma, koskettava blogikirjoitus (linkki) nuorelta naiselta:

Kritiikki virallista mielenterveysongelmien hoitoa kohtaan:

– lääkkeiden turhan helppo määrääminen

– ongelmien hoitaminen pelkästään lääkkeillä

– hoito oirekeskeistä sen sijaan että selvitettäisiin mitä oireiden takana on

– hoitajien hankala tavoitettavuus: aikoja saa lähimmillään parin viikon päähän ja soittaessa takaisinsoittoa saa odotella jopa useita päiviä

– hoidosta vastaa käytännössä pelkästään sairaanhoitaja, joka sitten pyytää tarvittaessa lääkärin suostumuksen asioihin, lääkäri ei siis hoidon aikana tapaa sinua vaan ainoastaan sinua hoitavaa sairaanhoitajaa

– tunnin kestävä keskustelu sairaanhoitajan kanssa kerran parissa viikossa tai vielä harvemmin ei ole riittävän usein, sillä kaikilla ei välttämättä ole ketään muuta jolle kertoa asioista ja puolet tärkeistä käsittelyä vaativista asioista jää pakostakin käsittelemättä ajan ollessa 1h/2-3 viikkoa

– vaikka saisi Kelan tukemaa terapiaa, jää maksettavaksi edelleen tuen jälkeen noin 10-40e/kerta, eli todellakaan kaikilla jotka terapiaa eniten tarvitsisivat, ei tuenkaan jälkeen ole siihen varaa”

 

Mielenterveyshoidon resurssipula ei muuten ole vain potilaan ja tämän läheisten ongelma. Pitää ymmärtää, että se on ihan meidän kaikkien ongelma. Riittävän nopea ja riittävän hyvä hoito on tärkeää myös yhteiskunnan kannalta, mielenterveysongelmat ovat Suomessa yleinen työkyvyttömyyseläkkeen syy. Psyykkisestä sairaudesta kärsivä ei välttämättä vahingoita pelkästään itseään, ilman hoitoa vahinkoa voi sairas aiheuttaa vaikka juuri sinulle tai sinun läheisellesi.

Muistakaa siis päättäjät yli puoluerajojen kunnissa ja eduskunnassa; resursseja tarvitaan mielenterveystyöhön! Ja hoidetaan nykyiset ongelmat kuntoon, ennen uusien haalimista, eikö niin?

Ei tarvitse vandalisoida, riittää kun äänestät!

On se oikeasti puistattavaa tajuta, näidenkin vaalien aikana, että maassamme on niin paljon ihmisiä, jotka eivät kunnioita demokratiaa! Ja on se taas niin kovin ihmeellistä mielestäni, että joku oikeasti uskoo pienessä päässään, että tuhoamalla toisen omaisuutta voi jollain tavalla vaikuttaa positiivisesti johonkin.

Yhden ehdokkaan vaalijulisteita on tuhottu siellä sun täällä, on rikottu vaalimökillä ja saman ehdokkaan kotia kohtaan hyökätty. On keksitty kaikenlaisia hassuja syytöksiä omasta päästä ja puututtu törkeästi siihen, että ehdokas jopa kehtaa hymyillä liikaa!

Se on tosiaan puistattavaa, suorastaan iljettävää, kuinka demokratian vastustajat yrittävät eri tavoin hiljentää, manipuloida tai/ja aliarvioida tavallisia kansalaisia! Suosittelen lämpimästi äänestämään sitä ehdokasta, jota sinulle suositellaan vaalikoneessa. Suosittelen ottamaan sinua kiinnostavista kysymyksistä selvää suoraan ehdokkaan omilta sivuilta tai/ja  ehdokkaalta itseltään jos mahdollista. Älä anna demokratian vastustajille edes pikkurilliä!

Sitten vielä kaikille demokratian-vastustaja-höpönassuille: Suomessa sinun ei tarvitse kuin kirjoittaa yksi numero äänestyslappuun. Sinun ei tarvitse vandalisoida omaisuutta. Sinun ei tarvitse keksiä valheita vaaleissa olevista ehdokkaista. Sinun ei tarvitse toimittajana yrittää manipuloida kansalaisia itse haluamaasi lopputulokseen. Riittää kun äänestät ja annat muiden äänestää. Sillai se demokratia niinku toimii, ja kun oikeasti mietit asiaa pidemmälle, niin kyllä sinäkin haluat demokratian toimivan reilusti kotimaassamme.

Ilmainen päivähoito? miten olisi laadukas päivähoito ensin?

Ilmainen päivähoito kaikille lapsille? Varhaiskasvatus pitäisi olla siis jonkinlainen perusoikeus? Mistä rahat tähän unelmaan revittäisiin? Mistä kaikki pätevät hoitajat saataisi kun ei niitä nytkään riitä kaikkialle? Mistä tilat?  Ja sitten sellainen pienen pieni, selvästi monelle hyvin vähäpätöinen kysymys, miten ihmeessä se ilmainen varhaiskasvatus ketään pelastaa jos/kun sen laatu on kaikkea muuta kuin hyvää?!

Ihan ensimmäiseksi tulee parantaa varhaiskasvatuksen laatua. Varmistamalla hyvät olosuhteet arkeen niin lapsille kuin heitä hoitaville ja kasvattaville ammattilaisillekin. Hoidetaan kaikki hemmetin kosteusvauriot, sisäilma-ongelmat sun muut pois päiväjärjestyksestä. Hoidetaan tarkoituksenmukaiset tilat, jossa voi järjestää laadukasta ja turvallista varhaiskasvatusta, luulisi tämän olevan itsestäänselvää, vaan ei ole. Hoitajien suuri vaihtuvuus ei ole hyväksi lapsille eikä työyhteisöille, miten auttaa hoitajia jaksamaan työssä? Miten varmistaa, että sijaisia saadaan kun heitä tarvitaan, miten saada avustaja ryhmään, jossa erityislapsi tai -lapsia? Miten houkutella päteviä hoitajia kunnallisiin päiväkoteihin? Nämä ovat tärkeitä kysymyksiä! Ilman hyviä varhaiskasvattajia ei ole hyvää varhaiskasvatusta. Ilman mahdollisuuksia tehdä hyvää työtä ei varhaiskasvattaja vaan yksinkertaisesti voi sitä laatua työhön taikoa. 

Lapsella on oikeus olla hänestä välittävien aikuisten kanssa, kyllä. Lapsella on oikeus syliin ja huolenpitoon, kyllä. Lapsella on oikeus oppia, kyllä. Nämä oikeudet voi usein toteuttaa lapsen vanhempi tai vaikka isovanhempi kotihoidossa. Ei siihen varhaiskasvatusta päiväkodissa aina tarvita. Satsataan mielummin siihen, että ne lapset, joiden vanhemmat ovat töissä tai eivät esim. sairauden takia kykene hoitamaan itse lastaan täysipäiväisesti kotona, saavat laadukasta, turvallista ja kiireetöntä hoitoa päiväkodissa. Ei poisteta vanhempien vastuuta kasvatuksesta väkisin jo varhaisessa vaiheessa. Emme saa vähätellä kotivanhempien kykyjä! Kaikenlaiset pulinat siitä, että kotona kasvatetut lapset ovat epätasa-arvoisessa asemassa voisi jättää vähemmälle. Ne vanhemmat, jotka tarvitsevat apua, heidän pitää apua saada. Ne vanhemmat, jotka haluavat ja pystyvät kasvattamaan lapsensa kotona, heitä tulee kiittää ja kannustaa. Kotivanhempiin tulee uskoa ja luottaa eikä heidän tärkeää työtänsä väheksyä!

En ole siis ilmaisen päivähoidon puolesta. Sijoittaisin tosiaan ne rahat (jos niitä kerran niin paljon lojuu ylimääräisenä) kotivanhempien palveluihin, päivähoidon laadun parantamiseen ja mm. tilojen parantamiseen. Nämä asiat tulisi parantaa vaikka ei kovasti ylimääräistä rahaa olisikaan! Ilmainen päivähoito ei mielestäni ratkaise ongelmia tällä hetkellä.

(Perussuomalaiset Nuorethan otti kantaa (lue tästä) nyt alkuvuodesta kunnianpalautus kampanjassaan mm.  kotivanhempien puolesta, ja se saikin paljon positiivista palautetta kaiken ikäisiltä. Lukemisen arvoinen on myös jo 2012 tehty PS-Nuorten kannanotto ja Simon Elon kirjoitus (lue tästä).)

 

Yhden vanhemman perheessä ei arki ole edes voikukilla tanssimista.

Jos jollain perheellä arki on kuin ruusuilla tanssimista, niin yhden vanhemman perheessä se ei ole edes voikukilla tanssimista. Vanhemmuus on omien kokemuksieni mukaan kaikkea muuta kuin helppoa ihan ydinperheessä, miten haastavaa se onkaan kun ei ole toista aikuista arjessa auttamassa?

Helsingissä kaikista lapsiperheistä jopa noin 30% on yhden vanhemman perheitä. On erittäin tärkeää ottaa huomioon myös se 30% lapsiperheistä!

Yhden vanhemman perheet eivät automaattisesti elä missään kurjuudessa, osalla perheistä on vahva tukiverkosto ja kovapalkkainen työ. Silti on paljon heitä, jotka vain juuri ja juuri selviytyvät arjesta taloudellisesta ja/tai henkisesti. On perheitä, jotka elävät köyhyysrajan alapuolella, ja monet heistä ovat juuri yhden vanhemman perheitä. On perheitä, joissa erilaisia tilapäisiä kriisejä, on sairastumisia ja muita yllättäviä elämäntilanteita. Lapsiperheiden auttaminen on investointi tulevaisuuteen. Auttaminen nyt johtaa siihen, että meillä on hyvinvoivia aikuisia tulevaisuudessa, jotka syrjäytymisen sijasta päätyvät palkkatöihin. Ongelmien ennaltaehkäisy on paljon halvempaa kuin ongelmien hoito, väitän taas kerran.

Seuraavaksi vastailen muutamaan kysymykseen, jonka olen poiminut Pienperheyhdistyksen sivuilta. Olen itseasiassa menossa tänään keskustelemaan juuri pienperheyhdistyksen vaalitilaisuuteen, ja olen siitä erittäin innoissani!

1. Miten aion kuntapäättäjänä edistää yhden vanhemman perheiden arjen sujumista?

Ensinnäkin tulen pitämään meteliä yhden vanhemman perheiden puolesta. Yhden vanhemman perheessä eläviä (kuten myös erityislasten vanhempia) tulee kuulla lapsiperheitä koskevia päätöksiä tehtäessä. He ovat asiantuntijoita, joihin meidän pitäisi luottaa asioissa, joista emme itse tiedä tarpeeksi paljon. Lapsiperheiden kotipalvelua tulee kehittää, sen saatavuus saatava paremmaksi. Varhainen tuki on monelle perheille jopa elintärkeää. Ensi- ja turvakodit, lähiöasemat ja -olohuoneet, lapsiperheiden puolesta työtä tekevät järjestöt -näiden tärkeys ymmärrettävä ja niiden tekemää työtä ja yhteistyötä kunnan kanssa arvostettava ja tuettava.

2. Millaisia ratkaisulla edistäisit kaikkien lasten mahdollisuutta harrastuksiin?

Kouluilla voisi mielestäni enemmän järjestää erilaisia harrastuksia iltapäivisin/iltaisin. Koulut vuokraavat tilojaan jo toki, mutta vielä voisi enemmän hyödyntää tiloja kouluissa. Oma koulu kun on koululaiselle tutun matkan päässä, se ei vaadi vanhemmilta autoa kyydittää edestakaisin ja lapsi voi harrastukseen kulkea itsenäisesti. Järjestöt, jotka järjestävät harrastuksia lapsille koululla saisivat tukea kunnalta, joten harrastusmaksut eivät tulisi korkeiksi.

Kunnan tulee tukea pienten koululaisten iltapäiväkerhoja ja pitää huoli siitä, että kaikille halukkaille pienille koululaisille löytyy iltapäiväkerho helpon matkan päästä koulusta tai kodista.

 

3. Miten aion edistää lasten päivähoidon joustavuutta?

Kunnalliset päiväkodit ovat tällä hetkellä vanhempien tarpeen mukaan auki jopa 6.15 alkaen, kello 17.30 asti. Vuoropäiväkoteja on Helsingissä 6 (nämä ovat auki 24h vuorokaudessa), päiväkoteja, jotka auki kello 22 asti on Helsingissä 4 kappaletta. Kaikille lapsille, jotka tarvitsevat vuoropäivähoitoa, pitää löytyä paikka vuoropäiväkodista. Mikäli paikkoja liian vähän, tulee vuoropäiväkoteja lisätä.

4. Miten aion edistää lähipalvelujen saatavuutta?

Nykyiset terveyskeskukset/asemat säilytettävä. On tärkeää, että lapsiperheet, etenkin he, joilla ei ole autoa, pääsevät kätevästi kulkemaan esimerkiksi neuvoloihin. Lapsettomat autonomistajat eivät todennäköisesti pysty käsittämään kuinka haastava reissu edes 20 minuutin kävelymatka neuvolaan voi olla 3 alle kouluikäisen kanssa tai edes vaan yhden vauvan kanssa. Siinä kyllä vanhemman kainalot kostuu kiitettävästi etenkin talvisin kun kävelyteiden kunnosta ei ole huolehdittu.

 

5. Mitä keinoja, palveluja suunniteltaessa, olisi ottaa paremmin huomioon kuntalaiset, joilla ei ole autoa, joilla on useita alle kouluikäisiä ja/tai erityistarpeisia lapsia?

Joukkoliikenne on jo maksutonta lastenvaunuilla/rattailla ja esimerkiksi pyörätuolilla matkustaville. Tätä hienoa etuutta en poistaisi. Joukobussit, jota meidän lapset kustuvat minibusseiksi, ovat loistavan kätevä tapa kaikenikäisille liikkua lähialueen palvelujen äärelle, niiden säilyvyys tulee turvata ja tietoutta niistä lisätä.

On myös tärkeää talvisin pitää kävelytiet kunnossa. On todella vaikeaa liikkua edes lähikauppaan pienten lasten kanssa talvisin, jos tiet eivät ole aurattu.

6. Mitä aion tehdä, että lain mukaista kotipalvelua on saatavissa?

Itse sain kunnan varhaisen tuen kautta lastenhoitoapua vuonna 2013 sytostaattihoitojeni aikana. Ihana Kirsi-täti tuli kolme kertaa kesän aikana viemään kaksi vanhinta lasta ulkoilemaan ja minä sain ”sytokrapulassani” nukkua vastasyntyneen kanssa miehen ollessa töissä. Se oli todella tärkeä apu niin minulle kuin lapsillekin. Ilman lapsiperheiden kotipalvelua olisi aivan varmasti rikkinäisiä vanhempia ja lapsia enemmän.  On pakko saada päättäjät näkemään, että ennaltaehkäisy on halvempaa kuin korjaaminen! Kaikki tarvitsevat perheet eivät kotipalvelua saa, siihen on tultava muutos. Henkilökuntaa selvästi palkattava lisää kun työmäärä liian suuri.  Myös palveluseteitä yksityisiin palveluihin annettava avokäteisesti, eikä säästeliäästi silloin kuin perheessä todellinen kriisi päällä.