Lastensuojelu kuntoon, meidän kaikkien takia!

Lastensuojeluilmoitusten määrät ovat kaksinkertaistuneet kymmenessä vuodessa. Kuten kansanedustaja Lulu Ranne eilen totesi Eduskunnan kyselytunnilla: ”Luvut kertovat siitä, että kunnat ovat epäonnistuneet ennalta ehkäisevissä palveluissa.”. Vuonna 2019 kodin ulkopuolelle oli sijoitettuna lähes 19 000 alle 20-vuotiasta. Samana vuonna lastensuojelun avohuollon toimenpiteissä oli yli 52 000 lasta.

Lastensuojelussa on liian vähän resursseja. Aivan liian monta asiakasta per työntekijä. Eivät auta kauniit puheet lapsistrategioissa, eivät hienot kannanotot lasten oikeuksien päivänä, eikä kyllä yhtään auta sekään, että perus- ja perhepalveluministeri sekä sisäministeri kiittävät tärkeästä kysymyksestä kyselytunnilla. Hallituksen ennätyssuuri avustaja-armeija tuhlailee veronmaksajien rahoja törkeästi ja EU-pakettiin viskataan rahoja kylmästi lahkojäsenen tapaista mantraa hokien luottamuspääomasta. Voi kuinka nopeasti voisi esimerkiksi näistä repiä fyrkkaa suoraan lastensuojeluun!

Pelkkä raha itsessään ei silti maagisesti muuta tilannetta paremmaksi. Tarvitaan lisää pätevää henkilökuntaa, joka ei pala loppuun valtavan työvuoren alle. Heidän ei saa antaa palaa loppuun, sillä meillä ei ole varaa menettää heitä. Alalle pitää saada houkuteltua ihmisiä ja heidät pitää saada pysymään alalla, ihan sama perusongelma kuin hoito-alallakin.

Hoitajien kohdalla yritetty nyt keventää työmäärää hoito-apulaisilla ja vastaavilla. Usealta hoitajalta, etenkin vanhuspuolelta, olen kuitenkin kuullut, että se, että siellä joku nyt nostaa pyykit ja täyttää tiskikoneen usealla eri osastolla työpäivänsä aikana, ei juurikaan ole vaikutusta ollut hoitajien työmäärään. Lastensuojelussa ei oikein voi yrittää keventää ”sossutätien/setien” työmäärää sillä, että heille palkataan lastensuojelu-apulaiset.

Panostamalla varhaiseen tukeen ja muuhun ennaltaehkäisevään työhön voitaisi todennäköisesti keventää työtaakkaa lastensuojelun työntekijöiltä nopeammalla aikataululla kuin mitä työntekijöiden määrän lisääminen vaatii. Ennaltaehkäisevä työ ei silti poista tarvetta lisätä resursseja kaikkeen lastensuojelutyöhön.

Kuka tahansa meistä lapsiperheellisisistä voi tarvita joskus apua ja sitä apua on tärkeä saada oikeanlaisesti, oikea-aikaisesti ja matallalla kynnyksellä. Ei tarvitse olla päihdeperhe tai muu ongelmaperhe. Esimerkki omasta elämästäni: Vuonna 2013 olimme perheenä avun tarpeessa vastasyntyneen, 2-vuotiaan ja 6-vuotiaan kanssa. Minulla oli sinä kesänä rankat sytostaattihoidot meneillään rintasyöpään. Meillä oli ihana tukiverkosto sukulaisista ja ystävistä. Kesällä siinä kuitenkin lasten isän ollessa töissä kaivattiin pientä ylimääräistä apua myös. Tuolloin piti itse osata ensinnäkin etsiä oikea taho auttamaan ja toisekseen piti vielä pystyä kunnolla perustelemaan miksi ihmeessä tarvitsimme apua jopa pari tuntia viikossa kolmen viikon välein kahdelle vanhimmalle lapselle kesän aikana. Saimme onneksi apua, ihana Kirsi-täti vei vanhimmat lapset leikkipuistoon pariksi tunniksi muutaman kerran jotta sain sytostaattien jälkeen nukkua vauvan kanssa rauhassa hetken. Apua saimme, mutta jälkeenpäin mietin, että avun saaminen tulisi olla helpompaa.

On jopa vähän nöyryyttävää huomata, että tarvitseekin apua vanhempana. Uskon, että moni vanhempi voi jakaa sen tunteen, että ei ole helppoa myöntää, että omien lasten hoidossa tarvitseekin apua syystä tai toisesta. Juuri siksi on tärkeää, että oikeanlaista apua saa matalalla kynnyksellä oikea-aikaisesti. Jos avun hakeminen viivästyy vaikeudesta johtuen tai avun saanti viivästyy resurssipulasta johtuen… no, tiedämme kaikki, että ongelmat kasvavat kuin lumipallo matkalla rinnettä alas. Kuinka monta huostaanottoa voitaisi välttää riittävillä ennaltaehkäisevillä toimilla, perheiden tukemisella, varhaisella tuella? Säästetään siis kaikilta; valtiolta ja kunnilta, rahaa ja satsataan siihen varhaiseen tukeen ja suurten ongelmien ennaltaehkäisyyn!

Lastensuojelussa on sitten myös surullisia puutteita lainsäädännöllisissä työkaluissa, etenkin päihdeongelmaisten lasten ja nuorten kanssa. Tässä ote kansanedustaja Riikka Purran kirjallisesta kysymyksestä (1/2021):

”Lastensuojelulaki ei tällä hetkellä riittävästi suojele alaikäistä, joilla on vakava päihdeongelma.
Lastensuojelu ei pysty tekemään riittävästi lasten ja nuorten eteen, koska lainsäädäntö joko suoraan estää tai ei mahdollista puuttumista alaikäisen päihdeongelmaan. Lastensuojelutyössä ei esimerkiksi ole keinoja estää huumeiden tuontia laitokseen. Alaikäinen päihdeongelmainen voi tuoda huumeita mukanaan laitokseen. Työntekijät lastensuojelulaitoksessa eivät voi riittävän perusteellisesti tutkia lasta ja tämän omaisuutta.
Alaikäisen liikkumista voi rajata, mutta ei riittävästi alaikäisen turvaamiseksi. Nykyinen lainsäädäntö estää sen, että alaikäisen luvaton lähtö pysäytettäisiin laitoksessa, vaikka tämä olisi lapsen suojelemista. Lastensuojelulaitoksen työntekijä ei voi myöskään ottaa nuorta kiinni esimerkiksi karkuretkeltä löydettäessä, vaikka lapsi on huostaanoton alaisena.
Yksinomaan Helsingissä tehdään vuositasolla noin 800—900 etsintäkuulutusta liittyen tapauksiin, jossa lastensuojelun huostaanottama nuori ei palaa sijoituspaikkaansa sovittuna aikana.
Nämä lapset ja nuoret joutuvat liian usein rikosten uhreiksi sekä myös tekevät itse rikoksia.”

On fakta, että ihan kaikkia maamme lapsia ei vaan voida pelastaa. Valitettavasti. Mutta minun on vaikea ymmärtää miksi ihmeessä me emme halua tehdä kaikkemme, jotta pelastettavissa olevat suomalaiset lapset pelastuu! Vuonna 2019 alaikäisiä oli noin 1 049 000. Meillä olisi erittäin suuri tarve, suorastaan huutava tarve, saada mahdollisimman moni heistä tulevaisuuden veronmaksajiksi. Lasten asiat eivät siis koske vain lapsiperheitä, vaan meitä kaikkia.

Ei Suomen passia palkinnoksi teinin raiskauksesta!

Eilen täysitunnossa käsiteltiin kansalaisaloitetta seksuaalirikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten karkottamisesta. Kansalaisaloite keräsi peräti 120 000 allekirjoitusta.

Kansanedustaja Riikka Purran (PS) puheesta otteita:

”Afrikassa ja Lähi-idässä syntyneiden miesten raiskausrikollisuuden taso on 17-kertainen syntyperäisiin suomalaisiin nähden. ”

Vaikka muuten kansalaisaloitteessa ehdotetut lakimuutokset eivät ole toteutettavissa, nousi aloitteen käsittelyn yhteydessä nopeasti esiin sellaisia toteutettavia sääntelymahdollisuuksia, joilla voimassa olevaa ulkomaalaislainsäädäntöä voitaisiin tarpeelliseksi katsottavalla tavalla kiristää.”

”Kolmanneksi vaadimme, että kansalaisuuslakia muutetaan siten, että vakavaan rikokseen syyllistyneet ulkomaalaiset eivät koskaan voi saada Suomen kansalaisuutta. Esimerkkiä voidaan ottaa Tanskasta, missä muun muassa seksuaalirikoksiin syyllistyneiltä ulkomaalaisilta on pysyvästi suljettu pois mahdollisuus saada kansalaisuus. Lainsäädännöllisiä keinoja reagoida ulkomaalaisten tekemiin rikoksiin olisi siis käytettävissä. Ongelmana on, ettei niitä haluta käyttää — mieluummin taas pöyristymisiä, nollatoleranssia ja typeriä veronmaksajan rahalla tuotettuja valistusvideoita.”

Kansanedustaja Mauri Peltokankaan (PS) puheesta:

Suomalaiset saavat säännöllisin väliajoin lukea lehdistä toinen toistaan järkyttävämpiä uutisia Suomessa oleskeluluvalla tai ilman olevien henkilöiden tekemistä seksuaalirikoksista. Kun tänne vasemmalle katselee, niin tuntuu välillä ja kuulostaa siltä, että näiden henkilöiden tekemät rikokset kuuluvat ihmisoikeuksiin. Järkyttävää. Toteuttamiskelpoisia lainsäädännöllisiä keinoja reagoida ulkomaalaisten tekemiin rikoksiin olisi käytettävissä. Ongelmana on, ettei nykyinen hallitus ole halukas niitä käyttämään. Kultapojista halutaan pitää hyvää huolta.” 

…ja edustaja Mari Rantanen (PS).

Ja tämä on kyllä yksi semmoinen asia, mitä pitäisi meidänkin täällä pohtia, että Suomen kansalaisuuden tulee olla palkinto siitä, että tänne kotoutuu ja että täällä ryhtyy rakentamaan yhteiskuntaa.

En vain voi käsittää miten joku EI haluaisi kiristää ulkomaalaislansäädäntöä niin, että voitaisi paremmin ja kovemmin keinoin reagoida ulkomaalaisten tekemiin rikoksiin! Miksi ihmeessä kukaan haluaisi esimerkiksi irakilaista teinin raiskaajaa suojella? Sehän on selkeästi kaikkien kannalta parempi, että lainsäädäntö mahdollistaisi kovempia keinoja ja ainakin eväisi mahdollisuuden raiskaajalta saada kansalaisuus. Kansalaisuuden saaminen tulisi aina olla upea palkinto hyvästä integraatiosta, ei mikään toteamus, että henkilö on asunut maassa tietyn aikaa.

Suomen tulisi osoittaa lainsäädännöllään, että Suomessa on rikollisten kiintiö täysi. Meillä on täyttä, meillä on jo tarpeeksi rikollisia, kiitos. Meillä on tarpeeksi seksuaalirikollisia, tarpeeksi lähisuhdeväkivaltaa ja mm. todellakin aivan tarpeeksi lapsiin sekaantujia. ”Raiskaahan ne suomalaisetkin!” on niin klassinen argumentti, että vasta-argumentti siihen on jo yhtä klassinen: ”Meillä on tarpeeksi raiskaajia omasta takaa, miksi haalia muualta väkisin lisää?” Luulisi, ettei kukaan jaksa enää faktojen, tilastojen varjossa enää käyttää tuota argumenttia ”raiskaahan ne suomalaisetkin!”, mutta viimeksi eilen kuitenkin:

kansanedustaja Veronika Honkasalo (VAS):

”Seksuaalirikoksissa ei ole kyse maahanmuutosta — myös suomalaistaustaiset tekevät seksuaalirikoksia.”

…ja edustaja Tiina Elo (Vihr)

Seksuaalirikoksia tekevät kaikenlaiset ihmiset taustaan katsomatta, ja myös uhriksi joutuu kaikenlaisia ihmisiä.

…ja edustaja Kimmo Kiljunen (SDP)

Kannattaa kuitenkin muistaa, että raiskausrikoksista, joita viime vuonna Suomessa tehtiin 1 056 kappaletta, 659 oli kantasuomalaisten tekemiä eli suomalaisten tekemiä — suhteessa enemmän luonnollisesti siihen määrään, mikä ulkomaalaistaustaista väestöä Suomessa on, eli heitä on huomattavasti enemmän tuossa joka tapauksessa, lähes kolmasosa kaikista, mutta olennaista on tunnistaa, että seksuaalirikoksiin syyllistyvät kaikki, ja ne ovat kaikki yhtä tuomittavia.” 

Suomen tulisi mielestäni aivan ehdottamasti osoittaa lainsäädännöllään, että maahanmuuttaja ei Suomen passia saa palkinnoksi esimerkiksi teinin hyväksikäytöstä. Tämä toive ei ole mitään utopiaa. Jos poliittista tahtoa olisi, tämä onnistuisi (ja niin onnistuisi moni muukin asia, joka pitäisi olla mielestäni itsestäänselvää). Suomen pitäisi onnistua osoittamaan ulkomaailmalle, että maahanmuuttajan täällä tulee ottaa esimerkkiä siitä enemmistöstä kunnon kansalaisista eikä siitä kusipäisestä vähemmistöstä, jossa on puolisonsa pahoinpitelijöitä ja pedofiilejä.

”Maailman toimivin kaupunki”

Olen todella kyllästynyt lukemaan aina vaan uusia uutisia siitä miten kotikaupunkini on päättänyt taas tehdä idiottimaisuuksia! Oikein itseasiassa jännitän mitä hitsiä ne siellä seuraavaksi keksivät ja keitä aikovat kiusata seuraavaksi. Lähiaikoina on mm. ollut päätös kotihoitotuen Helsinki-lisän poistosta, snägäri-yrittäjien (grillikioskien) häätämiset ja Malmin kutoja-mummojen pois potkiminen. Aikaisemmin on jo ollut täysin älyttömiä päätöksiä mm. Keskuspuistoon rakentaminen sekä Malmin lentoaseman tuhoaminen ja siellä olevien ilmailuharrastajien ja yrittäjien päähän potkiminen.

Autoilijoitahan on kiusattu Helsingissä niin pitkään kun muistan. Autoilijoita kiusataan ihan valtakunnallisellakin tasolla törkeästi. Helsingissä pyöräilijöille suunnitellaan kalliita parkkeja keskustaan (jotka varmasti muuten kustannetaan autoilijoiden päänahasta) ja pienyrittäjiä poistetaan snägäreineen merellisen maiseman tieltä. Tässä hommassa ei ole sellaista järjellistä logiikkaa, jonka minä voisin hyväksyä. Helsingin kunnianhimoinen iskulause ”Maailman toimivin kaupunki” on aivan kamalan raivostuttava ja tekopyhä.

Maailman toimivin kaupunki ei ainakaan minun mielikuvani mukaan kiusaa yrittäjiä, lapsiperheitä ja autoilijoita. Maailman toimivin kaupunki haluaa säilyttää historiansa ja luontonsa, ei tuhota näitä. Maailman toimivin kaupunki omaa myös oman lentokentän. Maailman toimivin kaupunki ei halua rakentaa suuria päiväkoteja, koska se tietää, että lapset ja työntekijät voivat paremmin pienemmissä yksiköissä. Maailman toimivin kaupunki haluaa korjata sisäilmaongelmat tiloissaan alta aikayksikön, se ei harrasta parin vuoden paperinpyörittämistä. Se maailman toimivin kaupunki säilyttää myös tärkeät palvelut lähellä niitä tarvitsevia ihmisiä.

Maailman toimivin kaupungin ei pitäisi toimia kuten nousuhumalassa oleva lähiöpubin vakioasiakas heikkona hetkenä: tarjoa drinksuja koko pubille unohtaen sen, että huomiseksikin pitäisi rahat riittää. Rahaa ei maailman toimivin kaupunki lappaa laittomien ihmisten hyysäämiseen eikä maahanmuuttajajärjestöjen tukemiseen samalla kun mm. leipäjonoista ja kouluista leikataan rahaa.

Ei, ei, ei. Helsinki ei tätä menoa todellakaan ole kulkemassa kohti tavoitettaan ”maailman toimivin kaupunki”. Helsinki on valitettavasti menossa siihen aivan toiseen suuntaan. Monen polven stadilaisena tämä surettaa minua kovasti. Rakasta kotikaupunkiani tuhotaan pala kerrallaan!

Äänestä kuntavaaleissa keväällä. Vain äänestämällä voit olla mukana pelastamassa Helsingin. Jos olet samaa mieltä kuin minä yllä, on ainoa vaihtoehtosi vaaleissa äänestää Perussuomalaisia.

Tavoitteena olla maailman paras maa lapselle.

On niin monta aihetta, mitä pitäisi käsitellä näin lasten oikeuksien viikolla. Suomessa on lapsilla toki hyvin kaikki asiat jos vertaa kehitysmaan lapsiin. Jos taas ei vertaa niin Suomella on paljon vielä parannettavaa jos halutaan olla maailman paras maa lapselle kasvaa (ja miksi ihmeessä me EI haluttaisi olla siinä paras?!)
Ongelmat:

  • lapset halutaan hoitoon entistä aiemmin mutta kuitenkaan varhaiskasvatuksen laadulle ei tehdä mitään. Hienoja puheita vaan, mutta eihän alalle saada päteviä ihmisiä tarpeeksi niin kauan kun palkka on paska ja resurssit työssä vielä paskempia.
  • sisäilmaongelmia vähätellään edelleen. Se, että edes uskotaan oireiluun on pitkä prosessi. Lapset kärsivät aivan liian kauan kunnes edes korjaukset viitsitään aloittaa.
  • Helsinki-lisä on uhan alla koko ajan. Sitä ollaan vuosien aikana poistettu ja nyt taas vielä. Maamme kalliimmassa kaupungissa. Kaupungissa, jossa vaikeiten saada päiväkotipaikka läheltä kotia. Kaupungista, jossa paljon ongelmia varhaiskasvatuksen laadun kanssa. Ei todellakaan lapsiystävällistä!
  • Suomi on hienosti päässyt vihdoin pisteeseen, että otetaan rohkeasti kantaa tyttöjen silpomisiin. Kuitenkaan rohkeutta ei kaikilta löydy suojelemaan pieniä poikia silpomisilta.
  • Kiusaamiseen ja väkivaltaan kouluissa tulee puuttua nykyistä kovemmin keinoin. Aloittaen siitä, että aikuisilla tulee olla rohkeus ja oikeus puuttua tilanteisiin vaikka vaarana olisi esim. rasistileima.
  • Varhaista tukea lapsiperheille tulisi kehittää ja siihen satsata nykyistä enemmän.
  • Emme myöskään kiellä Suomessa pienten lasten pakottamista uskonnollisiin vaatetuksiin.
  • ja mitä vielä, no vaikka mitä, eikö niin? Kerro sinä!

Paljon, paljon on vielä korjattavaa Suomessa. Jos lapsilla ei ole asiat hyvin, niin on aika varma, että tulevaisuus ei ole hyvä. Tai ainakin se on varmaa, että ongelmien ratkaisu on kalliimpaa myöhemmin kuin aikaisin.

Saamarin tissivako.

Tämä saamarin sannamarin-tissivako juttu on mennyt ihan uskomattomiin sfääreihin. Ennen järkevinä pitämäni kaveritkin lähteneet mukaan vouhotukseen ottamalla kuvia tissivaoistaan. Osoittaakseen mitä? Että ovat NAISVIHAA vastaan ja Marinin puolella. Syvä huokaus tähän.

Onnistunut temppu Marinilta saada puheet pois oikeista asioista kun osaaminen ei ehkä riitäkään muuhun kuin naistenlehdissä poseeraamiseen. Siltä ainakin vahvasti vaikuttaa. Haluan olla tässä väärässä.

Näin naisena olen vihainen. Juuri tuollainen käytös vahvistaa sitä inhottavaa ja idioottimaista ennakkoluuloa, että nuori kaunis nainen ei voi olla pätevä. Minua ”sivistyneemmät feministit” hurraavat Marinille koska tissivako ja koska ihanan erilainen perhetausta, kauniita asuja sekä siitä syystä, että Marin pitää kotinsa siivoamisesta. Eivät hurraa siksi, että tämä nuori nainen olisi uskaltanut puolustaa Suomea EU:n elvytyspakettineuvotteluissa. Eivät siksi, että hän olisi johtanut maata pandemian aikana uskottavasti ja avoimesti. Eivät siksi, että hän olisi onnistunut pandemiassa huolehtimaan Suomesta ja mm. sen yrityksistä. Eivät siksi, että hän esiintyisi televisioväittelyissä vahvasti. Eivät he tietenkään voi, sillä mm. näitä edellä mainittuja asioita Marin ei ole tehnyt.

Pääministeriämme kehutaan maailmalla koska hän on nätti nuori nainen. Miksi ihmeessä kukaan poliitikko haluaisi olla ylpeä siitä, että keskitytään kehuissa ulkonäköön, ikään ja sukupuoleen niiden tekojen sijasta?

Jos meillä olisi nuori komea mies pääministerinä, jonka ainoat todelliset ylpeydenaiheet olisivat seksikkäästi poseeraaminen lehdissä ja somessa pandemian keskellä… no, saisiko hän yhtä paljon sympatiapisteitä?

Minulla on kaunis ja fiksu tytär. Haluan hänen kokevan, että täällä fiksuudella saa näkyvyyttä, ja älykkyydellä, hyvillä teoilla ja käytöksellä on merkitystä, ei ulkonäöllä. Haluaisin hänen ja muiden tyttöjen näkevän, että myös nätti nuori nainen osaa johtaa, kykenee puolustamaan omia näkemyksiään ilman kiukkuilua ja loukkaantumista, uskaltaa esiintyä poliittisessa väittelyssä suorassa lähetyksessä sekä esiintyä pääministerinä kunnioittavasti myös oppositiota kohtaan.

Schh, pelottavat persut!

Olen vihainen, surullinen ja erittäin turhautunut! Ei, nyt ei ole kyse budjetin pelottavasta alijäämästä eikä edes EU:n Ursula van der Leyenin kauheista visioista (vaikka nekin herättävät erittäin vahvoja tunteita!). Nyt on kyse yksinkertaisesti sananvapaudesta ruohonjuuritasolla.

Miten on mahdollista, että Suomessa, vuonna 2020, ihminen joutuu pelkäämään menettävänsä työpaikkansa jos ilmaisee poliittisia mielipiteitään?! Miten on mahdollista, että demokraattisessa länsimaassa, joka ollut itsenäinen yli 100 vuotta, jotkut joutuvat poistamaan sosiaalisen median tilejään koska elinkeinonsa on vaarassa ”väärien” mielipiteiden takia?!

Tämä ei tietenkään ole mikään uunituore dilemma. Ongelma on kuitenkin kasvamassa kuin teini kesäloman aikana; salakavalan nopeasti.

Perussuomalaiset vaikuttaa olevan niin pelottava joukko, että on joidenkin mielestä sen varjolla pakko rajoittaa sananvapautta. Ettei vaan asiallisesti ja älykkäästi itseään ilmaisevat ruohonjuuritasollakaan olevat kriittiset äänet pääsisi kuuluviin. Tapauksia on monen monta ja usein niitä yhdistää se, että hiljaisesti ihminen joutuu hyväksymään tilanteen, työpaikan menettäminen kun on tarpeeksi suuri peloite.

Miten ihminen voi kampanjoida kuntavaaliehdokkuuttaan jos ei saa ilmaista poliittisia mielipiteitä julkisesti? Näin minulta kysyi eräs julkisella puolella työskentelevä, joka ei enää saa jatkaa asiallista kirjoittelua. Erittäin hyvä kysymys mielestäni. Väkisin sitä miettii saisiko hän kirjoitella jos olisi samaa mieltä asioista pomonsa kanssa?

Olen esimerkiksi Twitterissä nostanut esille teinini koulun välillä aika jännät linjaukset. Eräs opettaja haukkuu jatkuvasti erästä demokraattisesti valittua presidenttiä oppilailleen, mm. kertoo totuutena, että mellakat Malmössä eivät johdu maahanmuutosta, äidinkielen kirjassa haukutaan Perussuomalaisia ja rehtori yritti järjestää koko koululle tapahtuman, jossa Vihreiden nuorten aktiivi olisi puhunut oppilaille tunnin verran. Minua ei haittaisi pätkääkään, jos opettajat ja rehtori lapseni koulussa vapaa-ajallaan olisivat avoimesti Vihreiden/Vasemmiston tms. listoilla. En vain yksinkertaisesti voi sietää sitä, että syötetään lapsille ja nuorille omia mielipiteitä totuuksina yrittäen muokata lapsia ajattelemaan ”oikein”.

On siis aivan eri asia rajoittaa työntekijän poliittisten mielipiteiden ilmaisua työpaikalla, työajalla, kuin rajoittaa työntekijän oikeutta poliittisten mielipiteiden ilmaisuun vapaa-ajalla. On erittäin karmivaa, että vain ”oikean” mielipiteen omaavat saavat rauhassa ilmaista mielipiteitään työaikana JA vapaa-ajallaan, mutta ”väärät” mielipiteet yritetään moninaisin tavoin hiljentää täysin.

Olen vihainen, surullinen ja erittäin turhautunut siitä, että tämä on todellisuutta tällä hetkellä. Tämä sairas ja vastenmielinen asiallisten mielipiteiden hiljentäminen ihmisiltä heidän vapaa-ajallaan on yksinkertaisesti väärin. Ja tämän pitäisi olla väärin ihan jokaisen suomalaisen mielestä, ei vain perussuomalaisten.

Schh, paha persu! Mitä jos meidän asiakkaat saisivat tietää, että meidän palkkalistoilla on persu! Mitä lasten vanhemmatkin sanoisivat jos tietäisivät, että heidän lastaan hoitaa persu? Mitä oppilaiden vanhemmat tekisivät jos saisivat kuulla, että on olemassa opettaja, joka on persujen listalla kuntavaaleissa?

Stadi sähläilee skolesafkalla.

Stadi sähläilee skolesafkalla ja skidit perheineen kärsivät.

Koulut laitettiin kiinni 18.3. Helsinki sai aikaiseksi alkaa jakamaan etäkoululaisille ruokaa ”peräti jo” 27.4! (Toki kaikilla etäkoululaisillakin oli oikeus mennä kouluille lounastamaan, mutta se ei ollut tietenkään mikään aito mahdollisuus kenellekään, ainakaan jos lähipiirissä riskiryhmäläisiä.)

YLE:n mukaan Helsinki ei aio takautuvastikaan korvata perheille koululaisten lounaita. Ei vaikka jotkut muut kunnat ovat niin tehneet. Säästöjä olisi pitänyt jäädä ainakin miljoona euroa, mutta hupsista, eipäs jäänytkään. Säästöt nimittäin viskattiin jättimäisille ruokafirmoille ja mm. yksityiselle päivähoidolle.

Helsinkiläisille perheille lähetettiin ennen noutoruokailun aloittamista ilmoittautumislomake ruokailuun. Meillä ilmoitettiin samantien molemmat koululaiset hakemaan noutoruokaa lähikoululta. Saimme vahvistuksen, että ilmoittautuminen mennyt perille onnistuneesti. Ehdin jo iloita, että tämähän meni kätevästi… Mutta ei, myöhemmin sitten lähetettiin toinen lomake, joka mitätöi ensimmäisen ilmoittautumisen. Koska kaikki eivät ehtineet ensimmäiseen ilmoittautumiseen. Eli mitätöitiin oikea-aikaisesti ja korrektisti tehdyt ilmoittautumiset koska jotkut myöhästyivät. Jos ei ehtinyt siis reagoida tähän uuteen ilmottautumiseen ei lapsilla ollutkaan noutoruokaa nimellään odottamassa. Ihmeellistä sähläilyä! Normaali järkihän sanoo, että myöhästyneille olisi voitu vaan avata uusi ilmoittautuminen.

Olen yrittänyt selvitellä tätä sähläilyä, kuka on vastuussa, miksi näin tapahtui ja ”menikö oikein noin omasta mielestä”. Ensin otin yhteyttä Helsingin KASKO:n ruokapalveluasiantuntijaan, sillä hänen yhteystiedot olivat noutoruokatiedotteessa, jonka oppilaiden vanhemmat saivat. Maanantai-aamuna lähetettyyn viestiin sain ”jo” keskiviikkona vastauksen.

MINÄ:

”…huomasin, että on tullut jokin uusi ilmoittautuminen, joka ilmeisesti mitätöi ensimmäisen ilmoittautumisen. Miten tämä on mahdollista? Onko niin, että meidän lapsemme eivät saakaan nyt koulusta ruokaa vaikka olemme asiasta jo viikkoja sitten ilmoittaneet lomakkeen kautta ja saaneet varmistuksenkin asiasta?
Toivon tietenkin pikaista vastausta, jotta tiedän voivatko lapseni hakea koululta ruokaa. Ja suosittelen jatkoa varten, että tämänkaltainen epäselvyys ja venkslaaminen jätetään pois.”

Ruokapalveluasiantuntija:

”Hei,
nimellänne ei ole varattu aterioita 6.5.-13.5., mutta jokaiselle koululle on varattu ylimääräisiä aterioita. Voitte mennä myös 6.5. ruoan jaon loppupuolella paikalle, niin kauan kuin ylimääräisiä aterioita riittää koulu jakaa niitä niille jotka ovat myöhästyneet toisesta ilmoittautumisesta.”

MINÄ:

”Hei, eihän se näin voi mennä, että jos on ajoissa ja oikein ilmoittautunut, niin siellä keksitään, että laitetaankin uusi ilmoitus, joka mitätöi ensimmäisen ilmoittautumisen! Kuka tästä on vastuusta, että meidän korrektit ilmoittautumiset mitätöitiin ja nyt meidän lapsemme eivät saakaan ruokaa?”

Tämän jälkeen ei kuulunut vastausta, joten soitin tälle ruokapalveluasiantuntijalle. Hän ohjasi minut ottamaan yhteyttä Liisa Pohjolaiseen, toimialajohtajaan.

MINÄ:

”Hei! Olen maanantaista asti yrittänyt asiaa selvittää. Lopputulos on, että mitään ei ole tehtävissä, että lapsemme saisivat kouluruoan kuten olimme täysin korrektisti alun perin ohjeiden mukaan ilmoittaneet. Mikä ihme siinä on, että oikean, asianmukaisen ja ajoissa tehdyn ilmoituksen kouluruokailusta voitte noin vain mitätöidä? Ymmärrän hyvin, että avaatte uuden ilmoittautumisen heille, jotka myöhästyivät alkuperäisestä ilmoittautumisesta, se on ihan reilua tässä tilanteessa. MUTTA! Miksi ihmeessä mitätöitte jo tehdyt asianmukaiset ilmoittautumiset? Se ei todellakaan ole reilua. Itseasiassa tämä on törkeää.
On jo ihan tarpeeksi iso moka, että saitte vasta 27.4 alkaen kouluruoan noudon toimimaan Helsingissä vaikka lähes jokapuolella Suomea asia jo toimi aikaisemmin. Tämä on jo pohjanoteeraus Suomen pääkaupungin KASKOlta.”

Toimialajohtaja:

Hei
Pahoittelen tätä. Neuvona on ollut myös, että vanhemmat ottavat suoraan yhteyttä koulun rehtoriin, jos ilmoittautuminen on puuttunut tai myöhästynyt. Ilmoitan asiasta rehtorille.
Jokaisella koululla on ylimääräisiä annoksia, joten uskoisin, että ruoka-annokset järjestyvät.

”Uskoisin, että ruoka-annokset järjestyvät.” Usko on hieno asia, kuten toivokin, mutta ihan pelkän uskon varaan tällaista asiaa ei minun mielestäni tulisi perustaa.

MINÄ:

Nythän oli niin, että ilmoittautuminen EI ollut puuttunut tai myöhästynyt, vaan teidän toimesta korrekti ja oikea-aikainen ilmoittautuminen mitätöitiin. Kuten jo edellisessä viestissäni kysyin; Miksi tällainen menettely ja kuka tästä on vastuussa?

Tähän keskiviikkona 6.5 lähetettyyn viestiin en sitten ole saanut enää vastausta. Kukaan ei ilmeisesti ole vastuussa. Eikä kukaan tiedä miksi sähläilyä on tapahtunut. Itseasiassa minkäänlaista sähläilyä ei ole tapahtunutkaan. Tulee mieleen maamme hallitus…

 

Ihmettelen suuresti, että maamme pääkaupungin asiat voidaan hoitaa tällä tavalla! Tämähän olisi naurettavaa, ellei olisi surullisen totta.

Muissa kunnissa on koulujen sulkeuduttua lähes samantien alettu toteuttamaan etäkoululaisten ruokailua fiksusti. Monta eri fiksua tapaa; esimerkiksi Turussa kouluruokaa jaetaan kouluilta mukaan päivittäin (ruokailuun on ilmoittauduttava edellisenä arkipäivänä), Jyväksylässä ja mm. Kainuussa jaetaan ruokakasseja viikottain. Erittäin hienoa!

Tehtävä ei siis ole ollut mahdoton millään tavalla, köyhemmätkin kunnat ovat onnistuneet, miksi siis Helsinki ei onnistunut ja kuka tästä(kin) sähläilystä ottaa vastuun?

 

 

(Lapsemme ovat onneksi saaneet maittavat noutoruoat tästä sähläyksestä huolimatta. Ja ylistyskiitos kuuluu ihanalle henkilökunnalle Pihkapuiston koululla, jotka kohdanneet lapset ystävällisyydellä. Meidän lapsilla on kaikki hyvin, mutta jollekin toiselle lapselle se voi olla järkyttävän tärkeä asia, että aikuinen kysyy miten on mennyt ja osoittaa välittävän lapsesta!)

Hengittele vaan hometta, lapsi kulta!

En tiedä mitä tällä hetkellä haluan enemmän; itkeä vai raivota! Vihdoin tuli ilmoitus kahden nuorimmaisen koulusta/esikoulusta, että osa koulusta kärsii vakavista sisäilmaongelmista.

Yllätyksenä ei tämä ilmoitus selvityksen tuloksista sinänsä tule. Oireita ollut molemmilla lapsilla (vanhempi ollut onneksi reilu puoli vuotta rakennuksesta poissa). Miksi lapsia ei ole pelastettu homekoulusta aikaisemmin, on se ihmetystä ja raivoa herättävä kysymys.

Kuulemma kaikkien esikoululaisten kaikki vaatteet tulee ottaa kotiin ja pestä 60 asteessa. Jos haju ei poistu, tulee kaikki lasten vaatteet heittää roskikseen! (Kaikki, eli: upouusi talvihaalari, välikerrasto, varavaatteet, unilelu, sadevaatteet, myssy, lapaset, sisätossut, talvikengät ja kumisaappaat. Mahdoton tehtävä muuten näin joulun alla meidän perheen lompakolle!) Mitä tapahtuu kaikelle esikoulun opetusmateriaalille, entä leluille?

Esikoulu tiedotti myös, että esikoululaiset siirretään saman rakennuksen sisällä…(rumpujen pärinää…) viereiseen luokkahuoneeseen, jossa sama sisäänkäynti ja eteinen kuin saastuneiksi todetuilla luokkahuoneilla! Ja voi jopa olla, että esikoulu on kyseisessä tilassa kevätlukukauden! Pitäisikö nuorimmalle sanoa vaan ”kestä kipu kuin mies, hengittele vaan hometta, lapsi kulta!”

Koulu ja päiväkoti toisensa jälkeen todetaan olevan täynnä sisäilmalle haitallisia mikrobeja. Näitä ”homekouluja -ja päiväkoteja ilmaantuu kuin tyhjästä vaikka totuus on, että lapset ja aikuiset kärsineet todennäköisesti jo pitkään ennen kuin selvitys sisäilmasta edes päätetään aloittaa.

(Olen jo aiemmin kertonut, miten esikoiseni on ollut homepäiväkodissa. Sieltä hän siirtyi homekouluun, jonka korjaus on kai valmistunut nyt kun hän on siirtynyt jo ylä-asteelle. Itsehän olen ollut töissä päiväkodissa, joka kärsi huonosta sisäilmasta.)

Alla pari kuvaa koulun ja esikoulun tiedotteista (ruotsiksi, sillä koulu/esikoulu ruotsinkielinen).

”Ruma läskikinkku, tapa vaikka ittes.”

Ari Koposen kansalaisaloite (Lasten ja nuorten syrjäytymiseen johtaviin ongelmiin puuttuminen alakouluissa ) käsiteltiin ensimmäistä kertaa täysistunnossa eilen 24.9. Käsittelyn yhteydessä kuultiin koskettavia puheenvuoroja kansanedustajilta, jotka mm. kertoivat omista kokemuksistaan. Minun mielestäni koskettavista puheenvuoroista koskettavin oli kansanedustaja Sheikki Laakson puheenvuoro :

”Täällä on tänään puhuttu paljon niistä huonoista lopuista, jopa itsemurhaan asti menneistä jutuista, ja sen takia haluan tänään kertoa tarinan, mikä on päättynyt hyvin. Kerron koulupojasta, jonka päätä laitettiin vessanpyttyyn aika usein, pahoinpideltiin, pakotettiin tappelemaan toisten kiusattujen kanssa, ja kun ei tapeltu kunnolla, niin sitten pahoinpideltiin molemmat. [Puhuja liikuttuu] Myös pakotettiin korttipeleihin, joissa pelattiin rahasta. Häviäminen vei jopa yhden vuoden viikkorahat. Yläasteen viimeisillä vuosilla harva se perjantai kyseinen poika joutui kiusaajien viikonloppukaljojen varastamiseen.
Vaikka kerroin alussa, että tällä tarinalla on onnellinen loppu, siitäkään huolimatta mikään menestys ei noita karmeita muistoja poista. Ei edes kansanedustajaksi pääseminen.”

Kansanedustaja Laakson ja monen muun rohkean innoittamana päätin, että liityn rohkeammin itsekin mukaan. Meitä, jotka puhumme koulukiusaamisesta, ei voi olla liikaa.

Minä olen koko aikuiselämäni kertonut avoimesti, että olen ollut koulukiusattu. En silti avoimesti ole juuri kenellekään kertonut yksityiskohtia arjestani koulukiusattuna. En pysty aukaisemaan suutani asiasta niin, että silmäni pysyisivät kuivina. Muistan liian selvästi vielä miltä tuntui olla se pieni koulukiusattu tyttö.

Kiusaaminen alkoi heti ensimmäiseltä luokalta. Olin ylpeästi usein pukeutunut isosiskoni vanhoihin vaatteisiin. Vaatteet eivät tietenkään olleet vallitsevan hetken muodin mukaisia, joten sain niistä ”palautetta”. Vatteiden lisäksi aloin saada ”palautetta” muusta ulkonäöstäni. Vaikka olin normaalipainoinen sain kuulla olevani läski. Sain kuulla päivästä toiseen miten ällöttävän läski ja ruma olen.

Kiusaajat keksivät, että alkavat kutsua minua joulukinkuksi ja läskikinkuksi (jossain vaiheessa se lyhennettiin muuten kinkuksi). Minä kuulemma olin niin läski, että minusta voisi kokonainen suku nauttia jouluna.

Kiusaajat laittoivat esimerkiksi neljännellä luokalla pulpettiini lappuja kuten ”Sä olet niin ruma, että oksettaa” ja ”Ruma läskikinkku, tapa vaikka ittes”. Tapahtui ”vahingossa” tönimistä ja kamppaamista koulun käytävillä.

Kun joskus puolustin toista kiusattua tai itseäni minua uhattiin, että minut hakataan koulumatkalla. Uhattiin, että he kyllä löytävät hetken kun olen yksin.

Joskus viidennellä tai kuudennella luokalla uutuutena tuli ns.rakkauskirjeet ja ”haluatko alkaa olla mun kaa” -kirjeet. Se oli ihana se ilo ja toivo, joka hetkeksi heräsi kirjeistä ennen kuin tajusin, että kirjeet olivat inhottava pila. Hetken luulin, että on todellakin olemassa joku, joka on minuun ihastunut. On olemassa joku poika, jonka mielestä minä en ole läski ja ällöttävän ruma. Kiusaajat olivat vaan keksineet uuden hassunhauskan ajanvietteen.

Kiusaaminen vähentyi kun siirryin ylä-asteelle. Kiusaajien jengi hajosi eri luokille uudessa koulussa. Kiusaaminen ei päättynyt kuin seinään, mutta jossain vaiheessa kiusaajat kai vain antoivat periksi kun jenginsä hajosi. Ilman jengiä ei oltukaan niin kovia ja vahvoja.

Minä selvisin hengissä. Henkisiä arpia on jäljellä, mutta elossa ollaan. Siitä kiitos ystäville, heitä ei monta ollut, mutta ilman heitä en tiedä mihin olisin päätynyt. Ilman ystävien apua en olisi todennäköisesti selvinnyt ”vain syömishäiriöillä”. Kiitos myös ala-asteen luokanopettajalle, joka ainakin yritti välillä tehdä jotain asialle.

Minä en uskaltanut kotona enkä koulussa puhua kiusaamisesta, joten joku voisi sanoa, että voin syyttää itseäni etten saanut apua. Minä kuitenkin olin niin pieni ja usein niin rikki, että ei minulla ollut rohkeutta avata suutani. Eikä ollut voimiakaan huutaa fyysisesti tai henkisesti apua.

Tarvitsemme lisää resursseja koulukiusaamisen vastaiseen taisteluun. Tarvitsemme aikuisia, joilla on aikaa nähdä lapsi ja puuttua lapsen kokemaan pahaan.

Koulukiusaaminen on hengenvaarallista. Koulukiusaaminen aiheuttaa kuolemia ja vähintäänkin elinikäisiä arpia. Meillä ei ole varaa olla puuttumatta.

Päiväkodintäti, joka lähtee.

Olisi tarjolla henkisesti ja fyysisesti raskasta, vastuullista työtä paskalla palkalla! Jos kiinnostuit niin ota yhteyttä Helsingin kaupungin sote-rekryyn! Minuunkin ottivat yhteyttä kun olin heille laittanut just viime vuoden lopulla ja tämän vuoden alussa hakemuksen. Vaikuttaa epätoivoiselta. (Jännästi tosin eivät mistään tiedoistaan nähneet, että olin jo heidän palkkalistoilla ollut helmikuun alusta.)

Uusi hallitus meinaa ratkaista varhaiskasvatuksen ongelmat lisäämällä lasten määrää varhaiskasvatuksessa. Kyllä, luit oikein. Suurimmat ongelmat ainakin Helsingin varhaiskasvatuksessa on puute pätevistä työntekijöistä ja henkilökunnan vaihtuvuus, työntekijöiden työssä jaksaminen sekä pätevien sijaisten saaminen tarvittaessa. Moni päiväkoti on myös viimeistä neliömetriä myöten täynnä lapsia. Mutta ei hätää; hallitus aikoo ratkoa ongelmia varhaiskasvatuksessa lisäämällä lapsia päiväkoteihin.

Minä olen päiväkodintäti, joka lähtee alalta. Minä rakastan lapsia ja näen työn lastenhoitajana useimmiten hauskana, etenkin kun on osaavat kollegat ympärillä. Olen myös hyvä työssäni. En silti voi tehdä pidemmän päälle kahta työtä, jotta käteeni jäisi edes vähän rahaa pakollisten menojen jälkeen. Tämä työ ei sovi ihmiselle, jolla lapsia, asuntolainaa ja halua elää muulla kuin kaurapuurolla. Päätös ei siis ollut vaikea lähteä oman alani työstä kun kansanedustajan avustajan pestiä minulle tarjottiin.

Alkuvuodesta lastenhoitajien palkkaa nostettiin 25 eurolla kuukaudessa. Bussilippu kun kallistui niin ei tuostakaan käteen jää juurikaan. Enemmän tuo tuntui huonolta vitsiltä minun ja monen kollegan mielestä.

Olen onnellinen siitä, että kuopus viettää nyt viimeisiä viikkoja päiväkodissa ennen esikoulun aloittamista. Minun ei vanhempana enää tarvitse stressata varhaiskasvatuksen tilannetta rakkaudesta omaan lapseeni.

Poliittinen minä on silti hyvin ahdistunut, sillä pätevistä työntekijöistä on huutava pula eikä kukaan vaikuta ottavan asiaa vakavasti päättävillä tasoilla. Kun kutsumustyönä palkalla millä hyvänsä lastenhoidon työn näkevät eläköityvät tai palavat loppuun, mistä meinataan löytää tarpeeksi paljon pätevää henkilökuntaa? Onko siihenkin olemassa hallituksella jokin taikaseinä kuten muussakin? Voisiko joku pliis yrittää oikeasti ratkaista tätä ongelmaa, ennen kuin pommi räjähtää käsiin!