Tavoitteena olla maailman paras maa lapselle.

On niin monta aihetta, mitä pitäisi käsitellä näin lasten oikeuksien viikolla. Suomessa on lapsilla toki hyvin kaikki asiat jos vertaa kehitysmaan lapsiin. Jos taas ei vertaa niin Suomella on paljon vielä parannettavaa jos halutaan olla maailman paras maa lapselle kasvaa (ja miksi ihmeessä me EI haluttaisi olla siinä paras?!)
Ongelmat:

  • lapset halutaan hoitoon entistä aiemmin mutta kuitenkaan varhaiskasvatuksen laadulle ei tehdä mitään. Hienoja puheita vaan, mutta eihän alalle saada päteviä ihmisiä tarpeeksi niin kauan kun palkka on paska ja resurssit työssä vielä paskempia.
  • sisäilmaongelmia vähätellään edelleen. Se, että edes uskotaan oireiluun on pitkä prosessi. Lapset kärsivät aivan liian kauan kunnes edes korjaukset viitsitään aloittaa.
  • Helsinki-lisä on uhan alla koko ajan. Sitä ollaan vuosien aikana poistettu ja nyt taas vielä. Maamme kalliimmassa kaupungissa. Kaupungissa, jossa vaikeiten saada päiväkotipaikka läheltä kotia. Kaupungista, jossa paljon ongelmia varhaiskasvatuksen laadun kanssa. Ei todellakaan lapsiystävällistä!
  • Suomi on hienosti päässyt vihdoin pisteeseen, että otetaan rohkeasti kantaa tyttöjen silpomisiin. Kuitenkaan rohkeutta ei kaikilta löydy suojelemaan pieniä poikia silpomisilta.
  • Kiusaamiseen ja väkivaltaan kouluissa tulee puuttua nykyistä kovemmin keinoin. Aloittaen siitä, että aikuisilla tulee olla rohkeus ja oikeus puuttua tilanteisiin vaikka vaarana olisi esim. rasistileima.
  • Varhaista tukea lapsiperheille tulisi kehittää ja siihen satsata nykyistä enemmän.
  • Emme myöskään kiellä Suomessa pienten lasten pakottamista uskonnollisiin vaatetuksiin.
  • ja mitä vielä, no vaikka mitä, eikö niin? Kerro sinä!

Paljon, paljon on vielä korjattavaa Suomessa. Jos lapsilla ei ole asiat hyvin, niin on aika varma, että tulevaisuus ei ole hyvä. Tai ainakin se on varmaa, että ongelmien ratkaisu on kalliimpaa myöhemmin kuin aikaisin.

Saamarin tissivako.

Tämä saamarin sannamarin-tissivako juttu on mennyt ihan uskomattomiin sfääreihin. Ennen järkevinä pitämäni kaveritkin lähteneet mukaan vouhotukseen ottamalla kuvia tissivaoistaan. Osoittaakseen mitä? Että ovat NAISVIHAA vastaan ja Marinin puolella. Syvä huokaus tähän.

Onnistunut temppu Marinilta saada puheet pois oikeista asioista kun osaaminen ei ehkä riitäkään muuhun kuin naistenlehdissä poseeraamiseen. Siltä ainakin vahvasti vaikuttaa. Haluan olla tässä väärässä.

Näin naisena olen vihainen. Juuri tuollainen käytös vahvistaa sitä inhottavaa ja idioottimaista ennakkoluuloa, että nuori kaunis nainen ei voi olla pätevä. Minua ”sivistyneemmät feministit” hurraavat Marinille koska tissivako ja koska ihanan erilainen perhetausta, kauniita asuja sekä siitä syystä, että Marin pitää kotinsa siivoamisesta. Eivät hurraa siksi, että tämä nuori nainen olisi uskaltanut puolustaa Suomea EU:n elvytyspakettineuvotteluissa. Eivät siksi, että hän olisi johtanut maata pandemian aikana uskottavasti ja avoimesti. Eivät siksi, että hän olisi onnistunut pandemiassa huolehtimaan Suomesta ja mm. sen yrityksistä. Eivät siksi, että hän esiintyisi televisioväittelyissä vahvasti. Eivät he tietenkään voi, sillä mm. näitä edellä mainittuja asioita Marin ei ole tehnyt.

Pääministeriämme kehutaan maailmalla koska hän on nätti nuori nainen. Miksi ihmeessä kukaan poliitikko haluaisi olla ylpeä siitä, että keskitytään kehuissa ulkonäköön, ikään ja sukupuoleen niiden tekojen sijasta?

Jos meillä olisi nuori komea mies pääministerinä, jonka ainoat todelliset ylpeydenaiheet olisivat seksikkäästi poseeraaminen lehdissä ja somessa pandemian keskellä… no, saisiko hän yhtä paljon sympatiapisteitä?

Minulla on kaunis ja fiksu tytär. Haluan hänen kokevan, että täällä fiksuudella saa näkyvyyttä, ja älykkyydellä, hyvillä teoilla ja käytöksellä on merkitystä, ei ulkonäöllä. Haluaisin hänen ja muiden tyttöjen näkevän, että myös nätti nuori nainen osaa johtaa, kykenee puolustamaan omia näkemyksiään ilman kiukkuilua ja loukkaantumista, uskaltaa esiintyä poliittisessa väittelyssä suorassa lähetyksessä sekä esiintyä pääministerinä kunnioittavasti myös oppositiota kohtaan.

Schh, pelottavat persut!

Olen vihainen, surullinen ja erittäin turhautunut! Ei, nyt ei ole kyse budjetin pelottavasta alijäämästä eikä edes EU:n Ursula van der Leyenin kauheista visioista (vaikka nekin herättävät erittäin vahvoja tunteita!). Nyt on kyse yksinkertaisesti sananvapaudesta ruohonjuuritasolla.

Miten on mahdollista, että Suomessa, vuonna 2020, ihminen joutuu pelkäämään menettävänsä työpaikkansa jos ilmaisee poliittisia mielipiteitään?! Miten on mahdollista, että demokraattisessa länsimaassa, joka ollut itsenäinen yli 100 vuotta, jotkut joutuvat poistamaan sosiaalisen median tilejään koska elinkeinonsa on vaarassa ”väärien” mielipiteiden takia?!

Tämä ei tietenkään ole mikään uunituore dilemma. Ongelma on kuitenkin kasvamassa kuin teini kesäloman aikana; salakavalan nopeasti.

Perussuomalaiset vaikuttaa olevan niin pelottava joukko, että on joidenkin mielestä sen varjolla pakko rajoittaa sananvapautta. Ettei vaan asiallisesti ja älykkäästi itseään ilmaisevat ruohonjuuritasollakaan olevat kriittiset äänet pääsisi kuuluviin. Tapauksia on monen monta ja usein niitä yhdistää se, että hiljaisesti ihminen joutuu hyväksymään tilanteen, työpaikan menettäminen kun on tarpeeksi suuri peloite.

Miten ihminen voi kampanjoida kuntavaaliehdokkuuttaan jos ei saa ilmaista poliittisia mielipiteitä julkisesti? Näin minulta kysyi eräs julkisella puolella työskentelevä, joka ei enää saa jatkaa asiallista kirjoittelua. Erittäin hyvä kysymys mielestäni. Väkisin sitä miettii saisiko hän kirjoitella jos olisi samaa mieltä asioista pomonsa kanssa?

Olen esimerkiksi Twitterissä nostanut esille teinini koulun välillä aika jännät linjaukset. Eräs opettaja haukkuu jatkuvasti erästä demokraattisesti valittua presidenttiä oppilailleen, mm. kertoo totuutena, että mellakat Malmössä eivät johdu maahanmuutosta, äidinkielen kirjassa haukutaan Perussuomalaisia ja rehtori yritti järjestää koko koululle tapahtuman, jossa Vihreiden nuorten aktiivi olisi puhunut oppilaille tunnin verran. Minua ei haittaisi pätkääkään, jos opettajat ja rehtori lapseni koulussa vapaa-ajallaan olisivat avoimesti Vihreiden/Vasemmiston tms. listoilla. En vain yksinkertaisesti voi sietää sitä, että syötetään lapsille ja nuorille omia mielipiteitä totuuksina yrittäen muokata lapsia ajattelemaan ”oikein”.

On siis aivan eri asia rajoittaa työntekijän poliittisten mielipiteiden ilmaisua työpaikalla, työajalla, kuin rajoittaa työntekijän oikeutta poliittisten mielipiteiden ilmaisuun vapaa-ajalla. On erittäin karmivaa, että vain ”oikean” mielipiteen omaavat saavat rauhassa ilmaista mielipiteitään työaikana JA vapaa-ajallaan, mutta ”väärät” mielipiteet yritetään moninaisin tavoin hiljentää täysin.

Olen vihainen, surullinen ja erittäin turhautunut siitä, että tämä on todellisuutta tällä hetkellä. Tämä sairas ja vastenmielinen asiallisten mielipiteiden hiljentäminen ihmisiltä heidän vapaa-ajallaan on yksinkertaisesti väärin. Ja tämän pitäisi olla väärin ihan jokaisen suomalaisen mielestä, ei vain perussuomalaisten.

Schh, paha persu! Mitä jos meidän asiakkaat saisivat tietää, että meidän palkkalistoilla on persu! Mitä lasten vanhemmatkin sanoisivat jos tietäisivät, että heidän lastaan hoitaa persu? Mitä oppilaiden vanhemmat tekisivät jos saisivat kuulla, että on olemassa opettaja, joka on persujen listalla kuntavaaleissa?

Stadi sähläilee skolesafkalla.

Stadi sähläilee skolesafkalla ja skidit perheineen kärsivät.

Koulut laitettiin kiinni 18.3. Helsinki sai aikaiseksi alkaa jakamaan etäkoululaisille ruokaa ”peräti jo” 27.4! (Toki kaikilla etäkoululaisillakin oli oikeus mennä kouluille lounastamaan, mutta se ei ollut tietenkään mikään aito mahdollisuus kenellekään, ainakaan jos lähipiirissä riskiryhmäläisiä.)

YLE:n mukaan Helsinki ei aio takautuvastikaan korvata perheille koululaisten lounaita. Ei vaikka jotkut muut kunnat ovat niin tehneet. Säästöjä olisi pitänyt jäädä ainakin miljoona euroa, mutta hupsista, eipäs jäänytkään. Säästöt nimittäin viskattiin jättimäisille ruokafirmoille ja mm. yksityiselle päivähoidolle.

Helsinkiläisille perheille lähetettiin ennen noutoruokailun aloittamista ilmoittautumislomake ruokailuun. Meillä ilmoitettiin samantien molemmat koululaiset hakemaan noutoruokaa lähikoululta. Saimme vahvistuksen, että ilmoittautuminen mennyt perille onnistuneesti. Ehdin jo iloita, että tämähän meni kätevästi… Mutta ei, myöhemmin sitten lähetettiin toinen lomake, joka mitätöi ensimmäisen ilmoittautumisen. Koska kaikki eivät ehtineet ensimmäiseen ilmoittautumiseen. Eli mitätöitiin oikea-aikaisesti ja korrektisti tehdyt ilmoittautumiset koska jotkut myöhästyivät. Jos ei ehtinyt siis reagoida tähän uuteen ilmottautumiseen ei lapsilla ollutkaan noutoruokaa nimellään odottamassa. Ihmeellistä sähläilyä! Normaali järkihän sanoo, että myöhästyneille olisi voitu vaan avata uusi ilmoittautuminen.

Olen yrittänyt selvitellä tätä sähläilyä, kuka on vastuussa, miksi näin tapahtui ja ”menikö oikein noin omasta mielestä”. Ensin otin yhteyttä Helsingin KASKO:n ruokapalveluasiantuntijaan, sillä hänen yhteystiedot olivat noutoruokatiedotteessa, jonka oppilaiden vanhemmat saivat. Maanantai-aamuna lähetettyyn viestiin sain ”jo” keskiviikkona vastauksen.

MINÄ:

”…huomasin, että on tullut jokin uusi ilmoittautuminen, joka ilmeisesti mitätöi ensimmäisen ilmoittautumisen. Miten tämä on mahdollista? Onko niin, että meidän lapsemme eivät saakaan nyt koulusta ruokaa vaikka olemme asiasta jo viikkoja sitten ilmoittaneet lomakkeen kautta ja saaneet varmistuksenkin asiasta?
Toivon tietenkin pikaista vastausta, jotta tiedän voivatko lapseni hakea koululta ruokaa. Ja suosittelen jatkoa varten, että tämänkaltainen epäselvyys ja venkslaaminen jätetään pois.”

Ruokapalveluasiantuntija:

”Hei,
nimellänne ei ole varattu aterioita 6.5.-13.5., mutta jokaiselle koululle on varattu ylimääräisiä aterioita. Voitte mennä myös 6.5. ruoan jaon loppupuolella paikalle, niin kauan kuin ylimääräisiä aterioita riittää koulu jakaa niitä niille jotka ovat myöhästyneet toisesta ilmoittautumisesta.”

MINÄ:

”Hei, eihän se näin voi mennä, että jos on ajoissa ja oikein ilmoittautunut, niin siellä keksitään, että laitetaankin uusi ilmoitus, joka mitätöi ensimmäisen ilmoittautumisen! Kuka tästä on vastuusta, että meidän korrektit ilmoittautumiset mitätöitiin ja nyt meidän lapsemme eivät saakaan ruokaa?”

Tämän jälkeen ei kuulunut vastausta, joten soitin tälle ruokapalveluasiantuntijalle. Hän ohjasi minut ottamaan yhteyttä Liisa Pohjolaiseen, toimialajohtajaan.

MINÄ:

”Hei! Olen maanantaista asti yrittänyt asiaa selvittää. Lopputulos on, että mitään ei ole tehtävissä, että lapsemme saisivat kouluruoan kuten olimme täysin korrektisti alun perin ohjeiden mukaan ilmoittaneet. Mikä ihme siinä on, että oikean, asianmukaisen ja ajoissa tehdyn ilmoituksen kouluruokailusta voitte noin vain mitätöidä? Ymmärrän hyvin, että avaatte uuden ilmoittautumisen heille, jotka myöhästyivät alkuperäisestä ilmoittautumisesta, se on ihan reilua tässä tilanteessa. MUTTA! Miksi ihmeessä mitätöitte jo tehdyt asianmukaiset ilmoittautumiset? Se ei todellakaan ole reilua. Itseasiassa tämä on törkeää.
On jo ihan tarpeeksi iso moka, että saitte vasta 27.4 alkaen kouluruoan noudon toimimaan Helsingissä vaikka lähes jokapuolella Suomea asia jo toimi aikaisemmin. Tämä on jo pohjanoteeraus Suomen pääkaupungin KASKOlta.”

Toimialajohtaja:

Hei
Pahoittelen tätä. Neuvona on ollut myös, että vanhemmat ottavat suoraan yhteyttä koulun rehtoriin, jos ilmoittautuminen on puuttunut tai myöhästynyt. Ilmoitan asiasta rehtorille.
Jokaisella koululla on ylimääräisiä annoksia, joten uskoisin, että ruoka-annokset järjestyvät.

”Uskoisin, että ruoka-annokset järjestyvät.” Usko on hieno asia, kuten toivokin, mutta ihan pelkän uskon varaan tällaista asiaa ei minun mielestäni tulisi perustaa.

MINÄ:

Nythän oli niin, että ilmoittautuminen EI ollut puuttunut tai myöhästynyt, vaan teidän toimesta korrekti ja oikea-aikainen ilmoittautuminen mitätöitiin. Kuten jo edellisessä viestissäni kysyin; Miksi tällainen menettely ja kuka tästä on vastuussa?

Tähän keskiviikkona 6.5 lähetettyyn viestiin en sitten ole saanut enää vastausta. Kukaan ei ilmeisesti ole vastuussa. Eikä kukaan tiedä miksi sähläilyä on tapahtunut. Itseasiassa minkäänlaista sähläilyä ei ole tapahtunutkaan. Tulee mieleen maamme hallitus…

 

Ihmettelen suuresti, että maamme pääkaupungin asiat voidaan hoitaa tällä tavalla! Tämähän olisi naurettavaa, ellei olisi surullisen totta.

Muissa kunnissa on koulujen sulkeuduttua lähes samantien alettu toteuttamaan etäkoululaisten ruokailua fiksusti. Monta eri fiksua tapaa; esimerkiksi Turussa kouluruokaa jaetaan kouluilta mukaan päivittäin (ruokailuun on ilmoittauduttava edellisenä arkipäivänä), Jyväksylässä ja mm. Kainuussa jaetaan ruokakasseja viikottain. Erittäin hienoa!

Tehtävä ei siis ole ollut mahdoton millään tavalla, köyhemmätkin kunnat ovat onnistuneet, miksi siis Helsinki ei onnistunut ja kuka tästä(kin) sähläilystä ottaa vastuun?

 

 

(Lapsemme ovat onneksi saaneet maittavat noutoruoat tästä sähläyksestä huolimatta. Ja ylistyskiitos kuuluu ihanalle henkilökunnalle Pihkapuiston koululla, jotka kohdanneet lapset ystävällisyydellä. Meidän lapsilla on kaikki hyvin, mutta jollekin toiselle lapselle se voi olla järkyttävän tärkeä asia, että aikuinen kysyy miten on mennyt ja osoittaa välittävän lapsesta!)

Hengittele vaan hometta, lapsi kulta!

En tiedä mitä tällä hetkellä haluan enemmän; itkeä vai raivota! Vihdoin tuli ilmoitus kahden nuorimmaisen koulusta/esikoulusta, että osa koulusta kärsii vakavista sisäilmaongelmista.

Yllätyksenä ei tämä ilmoitus selvityksen tuloksista sinänsä tule. Oireita ollut molemmilla lapsilla (vanhempi ollut onneksi reilu puoli vuotta rakennuksesta poissa). Miksi lapsia ei ole pelastettu homekoulusta aikaisemmin, on se ihmetystä ja raivoa herättävä kysymys.

Kuulemma kaikkien esikoululaisten kaikki vaatteet tulee ottaa kotiin ja pestä 60 asteessa. Jos haju ei poistu, tulee kaikki lasten vaatteet heittää roskikseen! (Kaikki, eli: upouusi talvihaalari, välikerrasto, varavaatteet, unilelu, sadevaatteet, myssy, lapaset, sisätossut, talvikengät ja kumisaappaat. Mahdoton tehtävä muuten näin joulun alla meidän perheen lompakolle!) Mitä tapahtuu kaikelle esikoulun opetusmateriaalille, entä leluille?

Esikoulu tiedotti myös, että esikoululaiset siirretään saman rakennuksen sisällä…(rumpujen pärinää…) viereiseen luokkahuoneeseen, jossa sama sisäänkäynti ja eteinen kuin saastuneiksi todetuilla luokkahuoneilla! Ja voi jopa olla, että esikoulu on kyseisessä tilassa kevätlukukauden! Pitäisikö nuorimmalle sanoa vaan ”kestä kipu kuin mies, hengittele vaan hometta, lapsi kulta!”

Koulu ja päiväkoti toisensa jälkeen todetaan olevan täynnä sisäilmalle haitallisia mikrobeja. Näitä ”homekouluja -ja päiväkoteja ilmaantuu kuin tyhjästä vaikka totuus on, että lapset ja aikuiset kärsineet todennäköisesti jo pitkään ennen kuin selvitys sisäilmasta edes päätetään aloittaa.

(Olen jo aiemmin kertonut, miten esikoiseni on ollut homepäiväkodissa. Sieltä hän siirtyi homekouluun, jonka korjaus on kai valmistunut nyt kun hän on siirtynyt jo ylä-asteelle. Itsehän olen ollut töissä päiväkodissa, joka kärsi huonosta sisäilmasta.)

Alla pari kuvaa koulun ja esikoulun tiedotteista (ruotsiksi, sillä koulu/esikoulu ruotsinkielinen).

”Ruma läskikinkku, tapa vaikka ittes.”

Ari Koposen kansalaisaloite (Lasten ja nuorten syrjäytymiseen johtaviin ongelmiin puuttuminen alakouluissa ) käsiteltiin ensimmäistä kertaa täysistunnossa eilen 24.9. Käsittelyn yhteydessä kuultiin koskettavia puheenvuoroja kansanedustajilta, jotka mm. kertoivat omista kokemuksistaan. Minun mielestäni koskettavista puheenvuoroista koskettavin oli kansanedustaja Sheikki Laakson puheenvuoro :

”Täällä on tänään puhuttu paljon niistä huonoista lopuista, jopa itsemurhaan asti menneistä jutuista, ja sen takia haluan tänään kertoa tarinan, mikä on päättynyt hyvin. Kerron koulupojasta, jonka päätä laitettiin vessanpyttyyn aika usein, pahoinpideltiin, pakotettiin tappelemaan toisten kiusattujen kanssa, ja kun ei tapeltu kunnolla, niin sitten pahoinpideltiin molemmat. [Puhuja liikuttuu] Myös pakotettiin korttipeleihin, joissa pelattiin rahasta. Häviäminen vei jopa yhden vuoden viikkorahat. Yläasteen viimeisillä vuosilla harva se perjantai kyseinen poika joutui kiusaajien viikonloppukaljojen varastamiseen.
Vaikka kerroin alussa, että tällä tarinalla on onnellinen loppu, siitäkään huolimatta mikään menestys ei noita karmeita muistoja poista. Ei edes kansanedustajaksi pääseminen.”

Kansanedustaja Laakson ja monen muun rohkean innoittamana päätin, että liityn rohkeammin itsekin mukaan. Meitä, jotka puhumme koulukiusaamisesta, ei voi olla liikaa.

Minä olen koko aikuiselämäni kertonut avoimesti, että olen ollut koulukiusattu. En silti avoimesti ole juuri kenellekään kertonut yksityiskohtia arjestani koulukiusattuna. En pysty aukaisemaan suutani asiasta niin, että silmäni pysyisivät kuivina. Muistan liian selvästi vielä miltä tuntui olla se pieni koulukiusattu tyttö.

Kiusaaminen alkoi heti ensimmäiseltä luokalta. Olin ylpeästi usein pukeutunut isosiskoni vanhoihin vaatteisiin. Vaatteet eivät tietenkään olleet vallitsevan hetken muodin mukaisia, joten sain niistä ”palautetta”. Vatteiden lisäksi aloin saada ”palautetta” muusta ulkonäöstäni. Vaikka olin normaalipainoinen sain kuulla olevani läski. Sain kuulla päivästä toiseen miten ällöttävän läski ja ruma olen.

Kiusaajat keksivät, että alkavat kutsua minua joulukinkuksi ja läskikinkuksi (jossain vaiheessa se lyhennettiin muuten kinkuksi). Minä kuulemma olin niin läski, että minusta voisi kokonainen suku nauttia jouluna.

Kiusaajat laittoivat esimerkiksi neljännellä luokalla pulpettiini lappuja kuten ”Sä olet niin ruma, että oksettaa” ja ”Ruma läskikinkku, tapa vaikka ittes”. Tapahtui ”vahingossa” tönimistä ja kamppaamista koulun käytävillä.

Kun joskus puolustin toista kiusattua tai itseäni minua uhattiin, että minut hakataan koulumatkalla. Uhattiin, että he kyllä löytävät hetken kun olen yksin.

Joskus viidennellä tai kuudennella luokalla uutuutena tuli ns.rakkauskirjeet ja ”haluatko alkaa olla mun kaa” -kirjeet. Se oli ihana se ilo ja toivo, joka hetkeksi heräsi kirjeistä ennen kuin tajusin, että kirjeet olivat inhottava pila. Hetken luulin, että on todellakin olemassa joku, joka on minuun ihastunut. On olemassa joku poika, jonka mielestä minä en ole läski ja ällöttävän ruma. Kiusaajat olivat vaan keksineet uuden hassunhauskan ajanvietteen.

Kiusaaminen vähentyi kun siirryin ylä-asteelle. Kiusaajien jengi hajosi eri luokille uudessa koulussa. Kiusaaminen ei päättynyt kuin seinään, mutta jossain vaiheessa kiusaajat kai vain antoivat periksi kun jenginsä hajosi. Ilman jengiä ei oltukaan niin kovia ja vahvoja.

Minä selvisin hengissä. Henkisiä arpia on jäljellä, mutta elossa ollaan. Siitä kiitos ystäville, heitä ei monta ollut, mutta ilman heitä en tiedä mihin olisin päätynyt. Ilman ystävien apua en olisi todennäköisesti selvinnyt ”vain syömishäiriöillä”. Kiitos myös ala-asteen luokanopettajalle, joka ainakin yritti välillä tehdä jotain asialle.

Minä en uskaltanut kotona enkä koulussa puhua kiusaamisesta, joten joku voisi sanoa, että voin syyttää itseäni etten saanut apua. Minä kuitenkin olin niin pieni ja usein niin rikki, että ei minulla ollut rohkeutta avata suutani. Eikä ollut voimiakaan huutaa fyysisesti tai henkisesti apua.

Tarvitsemme lisää resursseja koulukiusaamisen vastaiseen taisteluun. Tarvitsemme aikuisia, joilla on aikaa nähdä lapsi ja puuttua lapsen kokemaan pahaan.

Koulukiusaaminen on hengenvaarallista. Koulukiusaaminen aiheuttaa kuolemia ja vähintäänkin elinikäisiä arpia. Meillä ei ole varaa olla puuttumatta.

Päiväkodintäti, joka lähtee.

Olisi tarjolla henkisesti ja fyysisesti raskasta, vastuullista työtä paskalla palkalla! Jos kiinnostuit niin ota yhteyttä Helsingin kaupungin sote-rekryyn! Minuunkin ottivat yhteyttä kun olin heille laittanut just viime vuoden lopulla ja tämän vuoden alussa hakemuksen. Vaikuttaa epätoivoiselta. (Jännästi tosin eivät mistään tiedoistaan nähneet, että olin jo heidän palkkalistoilla ollut helmikuun alusta.)

Uusi hallitus meinaa ratkaista varhaiskasvatuksen ongelmat lisäämällä lasten määrää varhaiskasvatuksessa. Kyllä, luit oikein. Suurimmat ongelmat ainakin Helsingin varhaiskasvatuksessa on puute pätevistä työntekijöistä ja henkilökunnan vaihtuvuus, työntekijöiden työssä jaksaminen sekä pätevien sijaisten saaminen tarvittaessa. Moni päiväkoti on myös viimeistä neliömetriä myöten täynnä lapsia. Mutta ei hätää; hallitus aikoo ratkoa ongelmia varhaiskasvatuksessa lisäämällä lapsia päiväkoteihin.

Minä olen päiväkodintäti, joka lähtee alalta. Minä rakastan lapsia ja näen työn lastenhoitajana useimmiten hauskana, etenkin kun on osaavat kollegat ympärillä. Olen myös hyvä työssäni. En silti voi tehdä pidemmän päälle kahta työtä, jotta käteeni jäisi edes vähän rahaa pakollisten menojen jälkeen. Tämä työ ei sovi ihmiselle, jolla lapsia, asuntolainaa ja halua elää muulla kuin kaurapuurolla. Päätös ei siis ollut vaikea lähteä oman alani työstä kun kansanedustajan avustajan pestiä minulle tarjottiin.

Alkuvuodesta lastenhoitajien palkkaa nostettiin 25 eurolla kuukaudessa. Bussilippu kun kallistui niin ei tuostakaan käteen jää juurikaan. Enemmän tuo tuntui huonolta vitsiltä minun ja monen kollegan mielestä.

Olen onnellinen siitä, että kuopus viettää nyt viimeisiä viikkoja päiväkodissa ennen esikoulun aloittamista. Minun ei vanhempana enää tarvitse stressata varhaiskasvatuksen tilannetta rakkaudesta omaan lapseeni.

Poliittinen minä on silti hyvin ahdistunut, sillä pätevistä työntekijöistä on huutava pula eikä kukaan vaikuta ottavan asiaa vakavasti päättävillä tasoilla. Kun kutsumustyönä palkalla millä hyvänsä lastenhoidon työn näkevät eläköityvät tai palavat loppuun, mistä meinataan löytää tarpeeksi paljon pätevää henkilökuntaa? Onko siihenkin olemassa hallituksella jokin taikaseinä kuten muussakin? Voisiko joku pliis yrittää oikeasti ratkaista tätä ongelmaa, ennen kuin pommi räjähtää käsiin!

Kiitos!

Jos voisin, niin kittäisin henkilökohtaisesti jokaista 541 (tarkistuslaskennassa lopulliseksi äänimääräksi tuli 541 vaikka sunnuntaina ääniä löytyi 537 kpl) henkilöä, joka antoi kallisarvoisen äänensä juuri minulle. Puolueelle vaalitulos oli loistava, henkilökohtaisella tasolla valehtelisin jos väittäisin olevani tulokseen tyytyväinen. Ei huippu-urheilijakaan ole tyytyväinen kuin kultaan, jos kulta ei tule niin sitten treenataan kovempaa.

Olen saanut ääniä peräti 80 eri äänestysalueelta. Olin äänimäärälläni sijalla 10 Helsingin Perussumalaisten ehdokaslistalla (22 ehdokasta), ei siis aivan surkea tulos siihen nähden, että käytin 300€ kampanjaan, enkä yhtäkään vapaapäivää töistä kampanjointiin. Ensi kerralla sitten vaan reilusti enemmän kampanjointia ja työtä näkyvyyden lisäämiseksi.

Eduskuntaan pääsi meiltä hienoa ihmisiä, joihin luotto on kova. Erityisen iloinen olen ystävieni Sebastian Tynkkysen ja Sanna Antikaisen puolesta. Tietenkin ihanan Jussin äänimäärä ilahdutti ja Ville Tavion äänimäärä oli myös täysin ansaittu. Hieno porukka muodostaa uuden eduskuntaryhmän, onnittelut kaikille valituille!

Ei unohdeta nuoriakaan.

Eilen juttelin Narinkkatorilla nuoren äänestäjän kanssa. Nuori mies oli kiertänyt reippaasti eri puolueiden vaalipisteet. Itse annoin oman vaalimainokseni ja puolueen tavoitteet käteen ja kysyin mitkä asiat juuri hänelle ovat tärkeimpiä politiikassa nyt. Hän vastasi, että koulutus ja sairaanhoito. Juttelimme siinä sitten hetken tämän fiksun nuoren miehen kanssa ja kannustin tulemaan tutustumaan PS-Nuorten tapahtumiin.

Olisipa tämä Narinkkatorilla kohtaamani nuori mies tyypillinen nuori! Olisipa kaikki nuoret näin kiinnostuneita ja avoimesti tiedonhaluisia itseään(kin) koskevista asioista! Kunpa saataisi 18-25 -vuotiaiden äänestysprosentti näissä vaaleissa ennenkuulumattomiin ennätyslukemiin!

Olen saanut nimittäin paljon viestejä myös erittäin yksinäisiltä nuorilta. Nuorilta, jotka hyötyvät sitä, että vaalien alla ehdokkaat kuuntelevat heitä. On epämääräistä halua jutustella aiheesta kuin aiheesta. On erittäin järkyttäviä ja sydäntäsärkeviä elämäntarinoita. Kuuntelen toki, mutta samalla mietin miten ihmeessä olemme päästäneet tämänkin nuoren näin eksyksiin raiteilta.

On todella surullista, että vaalien ulkopuolella näitä ihmisiä ei juurikaan kukaan kuuntele, heillä ei ole ketään kenelle kunnolla jutella. Äänestäisitkö sinä kun olet menettänyt uskosi ja toivosi siihen, että joku näkisi sinut tärkeänä myös vaalien jälkeen?

On tärkeää olla unohtamatta mitään ikäryhmää. Jokaisen ikäryhmän hyvinvoinnissa meillä on Suomessa parannettavaa.

Tällainen ”nobody” ei kelpaa.

Puolue katsoi, että edustus Svenska Ylen vaalipaneelissa on tärkeä vaikka Jussi Halla-aho sairastui. Monia varmasti muitakin pyydettiin, minä olin ensimmäinen, joka ilmoitin pääseväni. Minun nimeni ei kuitenkaan ollut Ylelle tarpeeksi iso, joten YLE katsoi, että parempi on ettei Perussuomalaiset osallistu tapahtumaan ollenkaan. Lue Helsingin Sanomien juttu asiasta tästä.

1) Eikö puolueen johtaja saa olla inhimillinen ja sairastua? Levätä edes parisen tuntia, ei edes kokonaista päivää?

2) Mitä YLE pelkäsi tapahtuvan jos puoluejohdon sijasta tapahtumaan osallistuu tällainen ”nobody” (siteeraus Twitteristä)? Keneltä se olisi ollut pois?

3) Miksi kaikki puolueet eivät saaneet valita joukostaan ruotsia puhuvan henkilön edustamaan halutessaan? Eikö ruotsinkieliseen paneeliin saisi yrittää löytää kunnolla ruotsia osaavan ihmisen, joka ruotsiksi osaisi kertoa puolueen linjan asioihin? Halusiko YLE lapsellisesti testata miten huono kielitaito kelläkin on, jotta voisi hihitellä ja paheksua?

4) Miksi ei heti kerrottu, että Perussuomalaiset olivat ilmoittaneet korvaavan osallistujan, mutta se nimi ei kelvannut Ylelle? Miksi valehdeltiin ettei kukaan muu puolueesta päässyt?

Svenska Ylen toimittaja otti yhteyttä viime viikolla kysyen voisiko haastatella minua vaalivalvojaisissa. Olenkohan sunnuntaina siis ”nobody” vai kelpaanko silloin kuitenkin Svenska Ylelle?