Miten voisin suomalaisena naisena olla sananvapautta vastaan?

Niin, miten voisin suomalaisena naisena olla sananvapautta vastaan? Kertokaapa se minulle, te minua viisaammat. PS-Nuorten kannanotto on loistava. Vielä en ole kuullut kunnollisia argumentteja sitä vastaan, ainoastaan kaikenlaisia hassuja vihastuksissa sanottuja tai kirjoitettuja lausuntoja.

Haluaisin aloittaa siitä, että Suomessa nainen sai äänioikeuden melkein ensimmäisenä koko maailmassa. En silti lähde kirjoittamaan pitkää kirjoitusta naisten oikeuksista Suomessa, vaikka sitä ehkä joku innoissaan odotti.

Miksi minä naisena en saisi arvostella kovasanaisesti uskontoa, joka alistaa naista. Jonka profeetalla oli pieni tyttö vaimonaan? Miksi en saisi kyseenalaistaa jyrkästi, onko oikein ottaa maahamme lähes pelkästään miehiä tämän kyseisen ideologian/uskonnon piiristä?

Peräänkuulutetaan naisia puolustamaan naisia, kun kuulema vain miehet puhuvat ongelmista, joita syntyy kun muslimimaista tulee lähes ainoastaan nuoria ja nuorehkoja miehiä Eurooppaan. Hei media! Meitä on hemmetin paljon naisia, joita taharrush gamea ja muut lieveilmiöt pelottaa/raivostuttaa! Olemme silti kiitollisia niille miehille, jotka meidän puolesta puhuu ja meitä puolustavat. Feministit nimittäin loistavat poissaolollaan kun tästä aiheesta puhutaan. Kyllä feministit jaksaa räksyttää kovaäänisesti kun kyseessä puolkeksityt palkka-erot (jotka johtuvat useimmiten pätevyydestä tai/ja sosiaalisesta kompetenssista) tai esimerkiksi Ruotsissa sen liikennevalohepun maskuliinisuudesta. 

Takaisin aiheeseen. Sananvapaus. Meidän kuuluu saada kritisoida muita poliittisia tahoja, muiden maiden tapoja ja rangaistuksia SEKÄ myös uskontoja ja ideologeja. Suomalaisena naisena, tasa-arvon kannattajana, mielestäni on itsestäänselvää, että minä saan kuuluvalla äänellä kritisoida islamia kuten kaikkia muitakin uskontoja, lahkoja ja ideologeja, jossa naisen/miehen asema ei ole tasa-arvoinen. Emmehän halua maahamme tai minnekään muuallekaan sharia-lakia (tai mitään muutakaan lakia, joka vaarantaa tasa-arvon), emmehän?

Suomalaiset turvapaikanhakijat

Helsingissä on tuhansia ihmisiä leipäjonoissa, asunnottomia on Suomessa tuhansia (heidän joukossaan myös satoja perheitä). Äsken tuli vastaan Iltalehden artikkeli Helsingin turvakodeista. Naisia ja lapsia joudutaan käännyttämään pois ovelta, sillä paikkoja ei vain ole läheskään tarpeeksi.

Samaan aikaan vastaanottokeskuksissa tarjoillaan ruokaa öisinkin, jotta asukkaiden kulttuuria ja uskontoa varmasti kunnioitettaisiin ramadaninkin aikana. Pakko sanoa, että olen kuin klapilla päähän lyöty tästä vääryydestä. Juha Karjalainen kirjoitti eilen mielenkiintoisen blogikirjoituksen juuri tästä aiheesta, suosittelen lämpimästi lukemaan.

Asunnottomat, turvakodin tarpeessa olevat ja leipäjonoissa käyvät eivät pidä kovasti melua itsestään vaikka ovat suomalaisia turvapaikanhakijoita. He tarvitsevat turvaa ja me emme voi näköjään sitä antaa heille. Nämä ihmiset hakevat turvaa, ovat nälissään, kylmissään tai/ja vaarassa. Miksi emme auta niitä, miksi vastaanottokeskukset eivät ole täynnä heitä?  Miksi heille ei tarjota lämmintä ruokaa pari kertaa päivässä, he tuskin valittaisivat ruoasta.Tiedän, että monet, ja minäkin, ovat kysyneet tämän saman kysymyksen ennenkin, joten miksi mitään ei tapahdu?

Suomen partiolaiset keräsivät syksyllä hygieniapakkauksia turvapaikanhakijoille . Ihmettelin silloinkin, että miksi ihmeessä tämänlainen avustuskohde? Miksi ei hygieniapakkauksia asunnottomille tai ruoka- ja vaatekeräys oman kaupungin vähävaraisille? Kun ihmiset olivat innolla valmiina vastaanottamaan lähi-idästä tulleet turvapaikanhakijat koteihinsa, voisivatko he samat ihmiset nyt tarjota turvapaikkaa sitä tarvitseville suomalaisille?

Tilat vastaanottokeskuksille löydettiin supernopeasti, eikö Helsinki nyt pikapikaa löydä tilat hädässä oleville suomalaisille naisille ja lapsille? Auttaisiko korostaa sitä faktaa, että joukossa on myös maahanmuuttajataustaisia naisia ja lapsia? Turvakoti on elintärkeä paikka aivan liian monelle, siihen pitää löytyä tilat.

Pimppini ei omaa superkykyjä.

Minulla on pimppi. Minä en ajattele pimpilläni. En tee päätöksiä sen perusteella millainen fiilis pimpissäni on. Miksi minun siis pitäisi korostaa sitä, että omaan pimpin pippelin sijaan?

Minä olen saanut tarpeekseni kaikenlaisesta tekopyhästä feminismistä, sellaisesta ”tasa-arvosta”, että muka jokaisessa ryhmässä/yhdistyksessä/hallituksessa/tms on pakko olla molempia sukupuolia vaikka väkisin. Miksi minun pitäisi esimerkiksi äänestää nimenomaan naista johonkin tehtävään, jos mielestäni ehdolla oleva mies  on parempi tehtävään? Minä en tarvitse sen enempää ”naisenergiaa” kuin ”äijäenergiaa” mihinkään, tarvitsen parhaimmat ihmiset tehtävään. Minua ei häiritse, että johdossa on ainoastaan miehiä, jos ne miehet ovat päteviä tehtäväänsä. Minua ei häiritse jos yhdistyksen hallituksessa on enemmän miehiä kuin naisia samasta syystä.

Ei minun sukupuolielimeni anna minulle minkäänlaisia epäluonnollisia kykyjä. En tiedä millaisia pimppejä muilla naisilla on, jotka korostavat puheissaan sitä miten tarvitaan naisenergiaa ja siksi pitäisi valita hänet, mutta minun pimppini ei ainakaan lähetä minkäänlaisia positiivisia naisenergia ominaisuuksia, joilla hoitaisin tehtävät paremmin.

Naiset saa olla naisia, miehet miehiä, tytöt tyttöjä ja pojat poikia. Se värkki jalkojen välissä ei kuitenkaan osaa ajatella eikä tietääkseni sillä ole superkykyjä, jotka vaikuttaisi luottamustoimen, työtehtävän (on tietenkin aikuisviihteen parissa toimivat, joiden kohdalla tämä teoria ei toimi) tai muun homman hoitoon.

Niin kauan kuin Suomessa naiset eivät joudu suorittamaan minkäänlaista kriisiin valmistautumiskoulutusta (vrt varusmiespalvelus) ja Suomessa äitien ja isien oikeudet eivät ole tasa-arvoisia, on aivan älytöntä minun mielestäni jankuttaa ja kitistä siitä, että muka maassamme olisi naisilla epäreilut oltavat. Muualla maailmassa on hiton paljon tehtävää feministeillä, naisten ja tyttöjen oikeudet ovat aivan nollissa monessa paikassa. Yksikin maa on liikaa, jossa oikeudet määritellään sukupuolielimien mukaan, ei lähdetä me suomalaiset naiset olemaan tekopyhiä ja naurettavia vaatimalla lapsellisesti huomioimaan meidät pimpin mukaan.

Valkoinen Suomi ja kansalaispartiot

Me Perussuomalaiset Nuoret julkaisimme kannanoton tämän viikon alussa. Kannanotto luettavissa täältä: PS-Nuorten kannanotto kansalaispartioista.

Kannanotto on saanut paljon julkisuutta ja herättänyt paljon keskustelua, niin hyvää ja mielenkiintoista kuin myös epäasiallista. Mielenkiintoinen ja hyvä keskustelu on tullut kaikenlaisista suunnista. Poliisin vähäisistä resursseista on puhuttu ja tiedostettu, että kansalaispartiot jo toimivat hienosti muissa maissa.  Epäasiallinen keskustelu on käynyt oikein huvittavilla tasoilla esimerkiksi Twitterissä, jossa kannanottomme on välittömästi kyselemättä tarkoittanut joillekin, että hyväksymme äärioikeistolaisen väkivallan. Epäasiallisessa keskustelussa on heitelty paljon natsikortteja ja taas vaihteeksi käännetty asia aivan täysin vinksinvonksin, koska vihan ja muiden tunteiden läpi ei pystytä selvästikään käyttämään järkeä.

Todella surullista on, että tästäkin asiasta keskustelu on mennyt (jopa omien ystävieni toimesta) tasolle, jossa minun (ja järjestön) oletetaan

  1. toivovan väkivaltaa syyttömille ulkomaalaisille
  2. haluavan jonkinlaista ”valkoista Suomea” (ja nyt ei todellakaan ymmärtääkseni kyse lumesta)

Minä en ole vastuussa siitä, jos joku haluaa olettaa ties mitä minun sanomisista. Minä olen niin kyllästynyt pikkuhiljaa siihen, että jopa ihmiset, jotka minut tuntevat pitkältä ajalta olettavat esimerkiksi minun vihaavan kaikkia tummaihoisia vauvasta vaariin.

Vapaaehtoisia  kansalaispartioita ( jotka toimisivat yhteistyössä viranomaisten kanssa jos vain saisimme aikaiseksi fiksun keskustelun aikaiseksi, eikä typeriä rasisti-suvakki-huuteluja, jotka eivät johda mihinkään) mielestäni tarvitsemme ensisijaisesti kun selvästi Suomeen on rantautunut (ja lisääntymässä valitettavasti kovaa vauhtia) miehiä, jotka eivät kunnioita naisia tavalla, jonka me länsimaalaiset naiset olemme oppineet ottamaan itsestäänselvyytenä. Pressiklubissa perjantaina 15.1 keskustelussa nainen, joka oli kansalaispartioita vastaan, sanoi, että naiset kuulema loistavat poissaolollaan keskustelusta, jossa toivotaan turvallisuuden tunnetta kaduille. Naurahdin ääneen. Tulihan myös kyseisessä keskustelussa se ”raiskaa ne suomalaisetkin” -klisee. Minä naisena ja äitinä tässä ja nyt julkisesti kirjoitan, että toivotan kansalaispartiot tervetulleiksi. Se ei tarkoita, että olen sitä mieltä, että ikinä missään koskaan ei olisi ihan suomalainen mies ahdistellut tai raiskannut. Se tarkoittaa sitä, että näen ongelman, myönnän sen, sanon sen ääneen ja haluan ongelmaan nopean ratkaisun, jotta ongelmasta on harmia mahdollisimman harvoille. 

Tällä hetkellä Suomi on valkoinen, iloitkaamme siis lumisista talvisista päivistä, ja tuomittakoon kaikenlainen väkivalta.

Varhaiskasvatuksesta

http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/koulutuspolitiikka/vireilla_koulutus/varhaiskasvatus/index.html

Varhaiskasvatus on erittäin lähellä sydäntäni. Ammattini lastenhoitajana ja kokemukseni kolmen lapsen äitinä antaa hyvää pohjaa mielipiteiden muodostamiselle.

Haluan ihan ensiksi korostaa, että olen lastenhoitaja, en lastentarhanopettaja. Yllättävän usein nämä kaksi ammattia lyödään yhteen yhdeksi ammatiksi ”päiväkotitäti/setä”. Tänä päivänä lastenhoitajia valmistuu ammattikoulusta, he ovat lähihoitajia, jotka ovat erikoistuneet lasten- ja nuorten koulutusohjelmassa. Nykyään siis lastenhoitajan koulutus sisältää myös paljon enemmän esimerkiksi sairaanhoitoa lasten- ja nuorten parissa kuin ennen, koulutus sisältää myös opinnot perushoidossa kuten kaikilla muillakin lähihoitajilla. Työyhteisössä päiväkodissa on yleensä töissä vanhan koulukunnan lastenhoitajia ja uudenlaisia lähihoitaja-lastenhoitajia. Lastentarhanopettajan asemassa päiväkodissa pitäisi olla ihminen, joka on suorittanut yliopistossa kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon tai ammattikorkeakoulussa sosionomin koulutuksen varhaiskasvatukseen suuntautuen (heillä ei siis ole asiaa esimerkiksi lastenhoitoon sairaala-osastolla, he eivät ole ”hoito-alan” väkeä). Käytännössä päiväkodeissa lastentarhanopettajina on myös kokeneita lastenhoitajia, lastentarhanopettajan sijaisina. Lastenhoitajan sijaisina voi taas toimia ilman minkäänlaista koulutusta.

Päivähoito ei enää ole pelkästään lasten säilömistä turvallisesti vanhempien ollessa töissä. Nykyään päiväkodeissa ei vain pyyhitä peppuja ja räkäisiä neniä, syötetä lapsia ja laiteta heitä päiväunille.

”Varhaiskasvatus koostuu hoidon, kasvatuksen ja opetuksen kokonaisuudesta. Varhaiskasvatus on pienten lasten eri elämänpiireissä tapahtuvaa kasvatuksellista vuorovaikutusta, jonka tavoitteena on edistää lasten tasapainoista kasvua, kehitystä ja oppimista.” (THL)

Päiväkodissa lapsia ohjataan ja opetetaan, ihan vauvoista alkaen. Päiväkodissa pyritään siis suunnitelmallisesti tekemään ei ainoastaan lapsen päivästä, vaan lapsuudesta hyvä, yhteistyössä vanhemman/vanhempien kanssa. Ei siis ole ihme, että kohta 41 vuotta vanha laki on uusittava. 70-luvulla vastasyntyneille annettiin appelsiinimehua ja ruumiillinen kurituskin oli sallittua minun syntymävuoteen saakka, eli 1984! Elämme vuotta 2015 ja varhaiskasvatuslaki on saatava vastaamaan tämän päivän tarpeita. Varhaiskasvatuslakin on turvattava niin lasten hyvinvointi ja vanhempien osallisuus kuin päiväkodin työntekijöiden työnkuva, koulutus ja ryhmien koot.

Päiväkotimaailmasta ja tästä varhaiskasvatuslaista onkin paljon lisää kirjoitettavaa, eli lisää tästä aiheesta tulee lähiaikoina varmasti.

Toimintarajoitteisten ja omaishoitajien puolella

– Ei vammaispalveluiden kilpailutukselle. http://www.eikilpailutukselle.com/#!kansalaisaloite/c1zrn

– Päätöksiä toimintarajoitteisten elämään vaikuttavista asioista tehdessä pitää kuunnella toimintarajoitteisia ja heidän omaisiaan, he ovat parhaita asiantuntijoita aiheessa.

– Säästöjä ei tältä osa-alueelta voi, pidä eikä saa tehdä. Monet toimintarajoitteiset ihmiset ovat erittäin riippuvaisia yhteiskunnan järjestämistä tukipalveluista. Leikkaamalla vammaispalveluista -ja tuista eristetään toimintarajoitteiset entistä enemmän koteihinsa, vaikeutetaan heidän osallisuuttaan yhteiskunnassa ja poistamme heiltä itsemääräämisoikeutta sekä itsenäisyyttä. Pitää muistaa, että esimerkiksi henkilökohtaisen avustaja-tuntien tai tuettujen taksimatkojen vähentäminen on oikeasti ISO JUTTU.

– Todellisille arjen sankareille, eli omaishoitajille haluaisin lausua tuhat kaunista sanaa, mutta tyydyn nyt siihen, että taon parhaani mukaan järkeä kaikkien ajattelemattomien ihmisten päähän asiasta. Omaishoitajat ovat kultaakin kalliimpia niin hänelle ketä hoitavat kuin valtiollekin. Järkeä tähän nimenomaan kaivattaisiin! Ihminen hoitaa toista ihmistä 24 tuntia vuorokaudessa viikon jokaisena päivänä, rakkaudesta, jottei ihminen kenestä välitetään joutuisi laitokseen. Laitokseen, joka maksaisi maltaita valtiolle. Tämä arjen sankari saa kuitenkin naurettavan pientä korvausta tärkeästä tehtävästään, vaikka valtio hänen takiaan säästää kiitettävästi. Tätä menoa ajetaan omaishoitajat laitoksiin kun ovat tehtävänsä hoidettuaan niin kaikinpuolin rikki.

Saattohoidosta

Kopioin suoraan kirjoitukseni toisesta blogistani, sillä se on mielestäni sopiva myös poliittiseen blogiini (http://marikataistelee.vuodatus.net/lue/2014/11/saattohoidosta).

Hyvä kuolema, mitä se on? Mielestäni se on kivuton rauhallinen lähteminen rakkaiden läsnäollessa. Hyvään saattohoitoon kuuluu kivunlievityksen lisäksi potilaan kunnioittaminen ja omaisten tukeminen.

Hyvä kuolema, hyvä saattohoito pitäisi kuulua kaikille, asuinpaikkaan tai varoihin katsomatta.

Useimmat sen tietävätkin, että syöpä on yksi veemäisimmistä taudeista, mihin ihminen voi kuolla. Kuolema on hidas ja kipuja on paljon, ellei niitä hoideta kunnolla. Näen säännöllisesti painajaisia siitä, miten kuihdun pois kovien kipujen saattelemana.

Muitakin sairauksia toki on, jotka nekin yhtä veemäisiä, mutta syöpä yllä mainittu siksi, että se koskettaa minua tällä hetkellä ja on koskettanut mua jo nuoresta iästä lähtien, potilaan ja läheisen näkökulmasta.

Minä pelkään kuolemaa. Pelkään kipua. Pelkään, ettei omaiseni saa olla lähelläni viimeisinä hetkinä. Pelkään, että omaisilleni on liian vaikeaa katsoa vierestä kipuani. Nyt en edes puhu muusta kuin pelosta potilaan näkökulmasta, en saa sen pelon suuruutta kirjoitettuun muotoon, jos kyseessä olisi oma lapsi saattohoidon tarpeessa, jos pitäisi olla omaisen näkökulmassa.

Pelkään kuolemaa, mutta en pelkää siitä puhumista. En kuitenkaan näe sitä yhtä luonnollisena puheenaiheena kuin syntymä, vaikka sen mielestäni pitäisi olla. Kaikkihan me ollaan koettu ainakin oma syntymämme ja yhtä varmasti myös tulemme kaikki kokemaan ainakin oman kuolemamme. Luonnollisempaa on kuitenkin puhua kahvipöydän äärellä tarinoita synnytyksistä kuin tarinoita kuoleman hetkistä. Tottakai syntymä on pääasiassa iloinen asia ja kuolema pääasiassa surullinen asia, mutta yhtä luonnollisia ne molemmat ovat, ja niiden hoito pitäisi Suomen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa olla hyvällä tasolla.

Kuulostaako liian poliittiselta kirjoitukselta…? En edelleenkään aio sekoittaa poliittisia mielipiteitäni tähän blogiin, mutta tämä on niin selvä asia, jonka takana pitäisi mielestäni ihan jokainen seistä; puolueeseen katsomatta. Yhteisvastuu keräyksessä oli saattohoito viime vuonna kotimaan kohde, harmi, että vain 20% keräyksen tuloista meni itse saattohoitoon, vaikka minä näin oikeastaan vain keräyksen mainoksia, jossa viitattiin juuri saattohoitoon.

Minusta

Ensimmäinen kirjoitukseni uudessa blogissani sisältää taustatietoja minusta. Jatkossa tulen kirjoittamaan omia mielipiteitäni asioista, jotka koen tärkeiksi, joissa näen vääryyttä ja/tai joissa näen tarpeita muutoksiin. Kirjoitan myös politiikan arjesta ja juhlasta, eduskuntavaalikampanjoinnista ja paljon muustakin.

Nimi: Marika Sorja

Asuinpaikka: Helsinki

Syntymäaika: 13.12.1984

Perhe: Aviomies ja kolme lasta

Ammatti: Lähihoitaja/lastenhoitaja

Harrastukset: Kirjoittaminen, lukeminen ja lenkkeily (olen myös ollut MLL paikallisyhdistykseni vapaaehtoisena kotiäiti-vuosinani)

Äidinkieli: Ruotsi

Sotilasarvo: Jääkäri

Blogit: Tämän blogin lisäksi syöpätaistelustani kertova ei-poliittinen blogini  marikataistelee.vuodatus.net

– Hyvä syntymä, hyvä kuolema ja kaikki hoito näiden kahden tapahtuman välissä ovat minulle tärkeitä asioita.

– Uskovainen olen myös, mutta koen, että uskonto on jokaisen henkilökohtainen asia, eikä se kuulu millään lailla politiikkaan eikä esimerkiksi lainsäädäntöön.

– Erittäin tiivistettynä haluan tehdä leikkauksia (kun niitä kerran on aivan pakko tässä taloudellisessa tilanteessa tehdä) kehitysavusta ja maahanmuuton kustannuksista ensisijaisesti. Maahanmuuttokriittisyys yleisestikin on mielestäni järkevää.

– Yrittäjyys pitäisi mielestäni tehdä helpommaksi ja turhasta byrokratiasta tulee luopua.

– Rangaistuksia vakavista rikoksista tulee mielestäni pidentää. Etenkin mm. väkivaltarikokset, seksuaalirikokset ja rattijuopumukset ovat rikoksia, joiden rangaistukset eivät ole Suomessa riittävän kovat.

Kaikkia ylläolevia mielipiteitä tulen perustelemaan tarkemmin ja syvemmin tässä blogissani. Ylläolevista ja monesta muustakin asiasta aion kirjoittaa täällä. Toivon, että kun kommentoit, teet sen asiallisesti, kiitos. Toivotan tervetulleiksi eriävät mielipiteet, mutta toivon, etteivät kommentit mene asiattomiksi.