Lastensuojelu kuntoon, meidän kaikkien takia!

Lastensuojeluilmoitusten määrät ovat kaksinkertaistuneet kymmenessä vuodessa. Kuten kansanedustaja Lulu Ranne eilen totesi Eduskunnan kyselytunnilla: ”Luvut kertovat siitä, että kunnat ovat epäonnistuneet ennalta ehkäisevissä palveluissa.”. Vuonna 2019 kodin ulkopuolelle oli sijoitettuna lähes 19 000 alle 20-vuotiasta. Samana vuonna lastensuojelun avohuollon toimenpiteissä oli yli 52 000 lasta.

Lastensuojelussa on liian vähän resursseja. Aivan liian monta asiakasta per työntekijä. Eivät auta kauniit puheet lapsistrategioissa, eivät hienot kannanotot lasten oikeuksien päivänä, eikä kyllä yhtään auta sekään, että perus- ja perhepalveluministeri sekä sisäministeri kiittävät tärkeästä kysymyksestä kyselytunnilla. Hallituksen ennätyssuuri avustaja-armeija tuhlailee veronmaksajien rahoja törkeästi ja EU-pakettiin viskataan rahoja kylmästi lahkojäsenen tapaista mantraa hokien luottamuspääomasta. Voi kuinka nopeasti voisi esimerkiksi näistä repiä fyrkkaa suoraan lastensuojeluun!

Pelkkä raha itsessään ei silti maagisesti muuta tilannetta paremmaksi. Tarvitaan lisää pätevää henkilökuntaa, joka ei pala loppuun valtavan työvuoren alle. Heidän ei saa antaa palaa loppuun, sillä meillä ei ole varaa menettää heitä. Alalle pitää saada houkuteltua ihmisiä ja heidät pitää saada pysymään alalla, ihan sama perusongelma kuin hoito-alallakin.

Hoitajien kohdalla yritetty nyt keventää työmäärää hoito-apulaisilla ja vastaavilla. Usealta hoitajalta, etenkin vanhuspuolelta, olen kuitenkin kuullut, että se, että siellä joku nyt nostaa pyykit ja täyttää tiskikoneen usealla eri osastolla työpäivänsä aikana, ei juurikaan ole vaikutusta ollut hoitajien työmäärään. Lastensuojelussa ei oikein voi yrittää keventää ”sossutätien/setien” työmäärää sillä, että heille palkataan lastensuojelu-apulaiset.

Panostamalla varhaiseen tukeen ja muuhun ennaltaehkäisevään työhön voitaisi todennäköisesti keventää työtaakkaa lastensuojelun työntekijöiltä nopeammalla aikataululla kuin mitä työntekijöiden määrän lisääminen vaatii. Ennaltaehkäisevä työ ei silti poista tarvetta lisätä resursseja kaikkeen lastensuojelutyöhön.

Kuka tahansa meistä lapsiperheellisisistä voi tarvita joskus apua ja sitä apua on tärkeä saada oikeanlaisesti, oikea-aikaisesti ja matallalla kynnyksellä. Ei tarvitse olla päihdeperhe tai muu ongelmaperhe. Esimerkki omasta elämästäni: Vuonna 2013 olimme perheenä avun tarpeessa vastasyntyneen, 2-vuotiaan ja 6-vuotiaan kanssa. Minulla oli sinä kesänä rankat sytostaattihoidot meneillään rintasyöpään. Meillä oli ihana tukiverkosto sukulaisista ja ystävistä. Kesällä siinä kuitenkin lasten isän ollessa töissä kaivattiin pientä ylimääräistä apua myös. Tuolloin piti itse osata ensinnäkin etsiä oikea taho auttamaan ja toisekseen piti vielä pystyä kunnolla perustelemaan miksi ihmeessä tarvitsimme apua jopa pari tuntia viikossa kolmen viikon välein kahdelle vanhimmalle lapselle kesän aikana. Saimme onneksi apua, ihana Kirsi-täti vei vanhimmat lapset leikkipuistoon pariksi tunniksi muutaman kerran jotta sain sytostaattien jälkeen nukkua vauvan kanssa rauhassa hetken. Apua saimme, mutta jälkeenpäin mietin, että avun saaminen tulisi olla helpompaa.

On jopa vähän nöyryyttävää huomata, että tarvitseekin apua vanhempana. Uskon, että moni vanhempi voi jakaa sen tunteen, että ei ole helppoa myöntää, että omien lasten hoidossa tarvitseekin apua syystä tai toisesta. Juuri siksi on tärkeää, että oikeanlaista apua saa matalalla kynnyksellä oikea-aikaisesti. Jos avun hakeminen viivästyy vaikeudesta johtuen tai avun saanti viivästyy resurssipulasta johtuen… no, tiedämme kaikki, että ongelmat kasvavat kuin lumipallo matkalla rinnettä alas. Kuinka monta huostaanottoa voitaisi välttää riittävillä ennaltaehkäisevillä toimilla, perheiden tukemisella, varhaisella tuella? Säästetään siis kaikilta; valtiolta ja kunnilta, rahaa ja satsataan siihen varhaiseen tukeen ja suurten ongelmien ennaltaehkäisyyn!

Lastensuojelussa on sitten myös surullisia puutteita lainsäädännöllisissä työkaluissa, etenkin päihdeongelmaisten lasten ja nuorten kanssa. Tässä ote kansanedustaja Riikka Purran kirjallisesta kysymyksestä (1/2021):

”Lastensuojelulaki ei tällä hetkellä riittävästi suojele alaikäistä, joilla on vakava päihdeongelma.
Lastensuojelu ei pysty tekemään riittävästi lasten ja nuorten eteen, koska lainsäädäntö joko suoraan estää tai ei mahdollista puuttumista alaikäisen päihdeongelmaan. Lastensuojelutyössä ei esimerkiksi ole keinoja estää huumeiden tuontia laitokseen. Alaikäinen päihdeongelmainen voi tuoda huumeita mukanaan laitokseen. Työntekijät lastensuojelulaitoksessa eivät voi riittävän perusteellisesti tutkia lasta ja tämän omaisuutta.
Alaikäisen liikkumista voi rajata, mutta ei riittävästi alaikäisen turvaamiseksi. Nykyinen lainsäädäntö estää sen, että alaikäisen luvaton lähtö pysäytettäisiin laitoksessa, vaikka tämä olisi lapsen suojelemista. Lastensuojelulaitoksen työntekijä ei voi myöskään ottaa nuorta kiinni esimerkiksi karkuretkeltä löydettäessä, vaikka lapsi on huostaanoton alaisena.
Yksinomaan Helsingissä tehdään vuositasolla noin 800—900 etsintäkuulutusta liittyen tapauksiin, jossa lastensuojelun huostaanottama nuori ei palaa sijoituspaikkaansa sovittuna aikana.
Nämä lapset ja nuoret joutuvat liian usein rikosten uhreiksi sekä myös tekevät itse rikoksia.”

On fakta, että ihan kaikkia maamme lapsia ei vaan voida pelastaa. Valitettavasti. Mutta minun on vaikea ymmärtää miksi ihmeessä me emme halua tehdä kaikkemme, jotta pelastettavissa olevat suomalaiset lapset pelastuu! Vuonna 2019 alaikäisiä oli noin 1 049 000. Meillä olisi erittäin suuri tarve, suorastaan huutava tarve, saada mahdollisimman moni heistä tulevaisuuden veronmaksajiksi. Lasten asiat eivät siis koske vain lapsiperheitä, vaan meitä kaikkia.

Ei Suomen passia palkinnoksi teinin raiskauksesta!

Eilen täysitunnossa käsiteltiin kansalaisaloitetta seksuaalirikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten karkottamisesta. Kansalaisaloite keräsi peräti 120 000 allekirjoitusta.

Kansanedustaja Riikka Purran (PS) puheesta otteita:

”Afrikassa ja Lähi-idässä syntyneiden miesten raiskausrikollisuuden taso on 17-kertainen syntyperäisiin suomalaisiin nähden. ”

Vaikka muuten kansalaisaloitteessa ehdotetut lakimuutokset eivät ole toteutettavissa, nousi aloitteen käsittelyn yhteydessä nopeasti esiin sellaisia toteutettavia sääntelymahdollisuuksia, joilla voimassa olevaa ulkomaalaislainsäädäntöä voitaisiin tarpeelliseksi katsottavalla tavalla kiristää.”

”Kolmanneksi vaadimme, että kansalaisuuslakia muutetaan siten, että vakavaan rikokseen syyllistyneet ulkomaalaiset eivät koskaan voi saada Suomen kansalaisuutta. Esimerkkiä voidaan ottaa Tanskasta, missä muun muassa seksuaalirikoksiin syyllistyneiltä ulkomaalaisilta on pysyvästi suljettu pois mahdollisuus saada kansalaisuus. Lainsäädännöllisiä keinoja reagoida ulkomaalaisten tekemiin rikoksiin olisi siis käytettävissä. Ongelmana on, ettei niitä haluta käyttää — mieluummin taas pöyristymisiä, nollatoleranssia ja typeriä veronmaksajan rahalla tuotettuja valistusvideoita.”

Kansanedustaja Mauri Peltokankaan (PS) puheesta:

Suomalaiset saavat säännöllisin väliajoin lukea lehdistä toinen toistaan järkyttävämpiä uutisia Suomessa oleskeluluvalla tai ilman olevien henkilöiden tekemistä seksuaalirikoksista. Kun tänne vasemmalle katselee, niin tuntuu välillä ja kuulostaa siltä, että näiden henkilöiden tekemät rikokset kuuluvat ihmisoikeuksiin. Järkyttävää. Toteuttamiskelpoisia lainsäädännöllisiä keinoja reagoida ulkomaalaisten tekemiin rikoksiin olisi käytettävissä. Ongelmana on, ettei nykyinen hallitus ole halukas niitä käyttämään. Kultapojista halutaan pitää hyvää huolta.” 

…ja edustaja Mari Rantanen (PS).

Ja tämä on kyllä yksi semmoinen asia, mitä pitäisi meidänkin täällä pohtia, että Suomen kansalaisuuden tulee olla palkinto siitä, että tänne kotoutuu ja että täällä ryhtyy rakentamaan yhteiskuntaa.

En vain voi käsittää miten joku EI haluaisi kiristää ulkomaalaislansäädäntöä niin, että voitaisi paremmin ja kovemmin keinoin reagoida ulkomaalaisten tekemiin rikoksiin! Miksi ihmeessä kukaan haluaisi esimerkiksi irakilaista teinin raiskaajaa suojella? Sehän on selkeästi kaikkien kannalta parempi, että lainsäädäntö mahdollistaisi kovempia keinoja ja ainakin eväisi mahdollisuuden raiskaajalta saada kansalaisuus. Kansalaisuuden saaminen tulisi aina olla upea palkinto hyvästä integraatiosta, ei mikään toteamus, että henkilö on asunut maassa tietyn aikaa.

Suomen tulisi osoittaa lainsäädännöllään, että Suomessa on rikollisten kiintiö täysi. Meillä on täyttä, meillä on jo tarpeeksi rikollisia, kiitos. Meillä on tarpeeksi seksuaalirikollisia, tarpeeksi lähisuhdeväkivaltaa ja mm. todellakin aivan tarpeeksi lapsiin sekaantujia. ”Raiskaahan ne suomalaisetkin!” on niin klassinen argumentti, että vasta-argumentti siihen on jo yhtä klassinen: ”Meillä on tarpeeksi raiskaajia omasta takaa, miksi haalia muualta väkisin lisää?” Luulisi, ettei kukaan jaksa enää faktojen, tilastojen varjossa enää käyttää tuota argumenttia ”raiskaahan ne suomalaisetkin!”, mutta viimeksi eilen kuitenkin:

kansanedustaja Veronika Honkasalo (VAS):

”Seksuaalirikoksissa ei ole kyse maahanmuutosta — myös suomalaistaustaiset tekevät seksuaalirikoksia.”

…ja edustaja Tiina Elo (Vihr)

Seksuaalirikoksia tekevät kaikenlaiset ihmiset taustaan katsomatta, ja myös uhriksi joutuu kaikenlaisia ihmisiä.

…ja edustaja Kimmo Kiljunen (SDP)

Kannattaa kuitenkin muistaa, että raiskausrikoksista, joita viime vuonna Suomessa tehtiin 1 056 kappaletta, 659 oli kantasuomalaisten tekemiä eli suomalaisten tekemiä — suhteessa enemmän luonnollisesti siihen määrään, mikä ulkomaalaistaustaista väestöä Suomessa on, eli heitä on huomattavasti enemmän tuossa joka tapauksessa, lähes kolmasosa kaikista, mutta olennaista on tunnistaa, että seksuaalirikoksiin syyllistyvät kaikki, ja ne ovat kaikki yhtä tuomittavia.” 

Suomen tulisi mielestäni aivan ehdottamasti osoittaa lainsäädännöllään, että maahanmuuttaja ei Suomen passia saa palkinnoksi esimerkiksi teinin hyväksikäytöstä. Tämä toive ei ole mitään utopiaa. Jos poliittista tahtoa olisi, tämä onnistuisi (ja niin onnistuisi moni muukin asia, joka pitäisi olla mielestäni itsestäänselvää). Suomen pitäisi onnistua osoittamaan ulkomaailmalle, että maahanmuuttajan täällä tulee ottaa esimerkkiä siitä enemmistöstä kunnon kansalaisista eikä siitä kusipäisestä vähemmistöstä, jossa on puolisonsa pahoinpitelijöitä ja pedofiilejä.

”Maailman toimivin kaupunki”

Olen todella kyllästynyt lukemaan aina vaan uusia uutisia siitä miten kotikaupunkini on päättänyt taas tehdä idiottimaisuuksia! Oikein itseasiassa jännitän mitä hitsiä ne siellä seuraavaksi keksivät ja keitä aikovat kiusata seuraavaksi. Lähiaikoina on mm. ollut päätös kotihoitotuen Helsinki-lisän poistosta, snägäri-yrittäjien (grillikioskien) häätämiset ja Malmin kutoja-mummojen pois potkiminen. Aikaisemmin on jo ollut täysin älyttömiä päätöksiä mm. Keskuspuistoon rakentaminen sekä Malmin lentoaseman tuhoaminen ja siellä olevien ilmailuharrastajien ja yrittäjien päähän potkiminen.

Autoilijoitahan on kiusattu Helsingissä niin pitkään kun muistan. Autoilijoita kiusataan ihan valtakunnallisellakin tasolla törkeästi. Helsingissä pyöräilijöille suunnitellaan kalliita parkkeja keskustaan (jotka varmasti muuten kustannetaan autoilijoiden päänahasta) ja pienyrittäjiä poistetaan snägäreineen merellisen maiseman tieltä. Tässä hommassa ei ole sellaista järjellistä logiikkaa, jonka minä voisin hyväksyä. Helsingin kunnianhimoinen iskulause ”Maailman toimivin kaupunki” on aivan kamalan raivostuttava ja tekopyhä.

Maailman toimivin kaupunki ei ainakaan minun mielikuvani mukaan kiusaa yrittäjiä, lapsiperheitä ja autoilijoita. Maailman toimivin kaupunki haluaa säilyttää historiansa ja luontonsa, ei tuhota näitä. Maailman toimivin kaupunki omaa myös oman lentokentän. Maailman toimivin kaupunki ei halua rakentaa suuria päiväkoteja, koska se tietää, että lapset ja työntekijät voivat paremmin pienemmissä yksiköissä. Maailman toimivin kaupunki haluaa korjata sisäilmaongelmat tiloissaan alta aikayksikön, se ei harrasta parin vuoden paperinpyörittämistä. Se maailman toimivin kaupunki säilyttää myös tärkeät palvelut lähellä niitä tarvitsevia ihmisiä.

Maailman toimivin kaupungin ei pitäisi toimia kuten nousuhumalassa oleva lähiöpubin vakioasiakas heikkona hetkenä: tarjoa drinksuja koko pubille unohtaen sen, että huomiseksikin pitäisi rahat riittää. Rahaa ei maailman toimivin kaupunki lappaa laittomien ihmisten hyysäämiseen eikä maahanmuuttajajärjestöjen tukemiseen samalla kun mm. leipäjonoista ja kouluista leikataan rahaa.

Ei, ei, ei. Helsinki ei tätä menoa todellakaan ole kulkemassa kohti tavoitettaan ”maailman toimivin kaupunki”. Helsinki on valitettavasti menossa siihen aivan toiseen suuntaan. Monen polven stadilaisena tämä surettaa minua kovasti. Rakasta kotikaupunkiani tuhotaan pala kerrallaan!

Äänestä kuntavaaleissa keväällä. Vain äänestämällä voit olla mukana pelastamassa Helsingin. Jos olet samaa mieltä kuin minä yllä, on ainoa vaihtoehtosi vaaleissa äänestää Perussuomalaisia.

Schh, pelottavat persut!

Olen vihainen, surullinen ja erittäin turhautunut! Ei, nyt ei ole kyse budjetin pelottavasta alijäämästä eikä edes EU:n Ursula van der Leyenin kauheista visioista (vaikka nekin herättävät erittäin vahvoja tunteita!). Nyt on kyse yksinkertaisesti sananvapaudesta ruohonjuuritasolla.

Miten on mahdollista, että Suomessa, vuonna 2020, ihminen joutuu pelkäämään menettävänsä työpaikkansa jos ilmaisee poliittisia mielipiteitään?! Miten on mahdollista, että demokraattisessa länsimaassa, joka ollut itsenäinen yli 100 vuotta, jotkut joutuvat poistamaan sosiaalisen median tilejään koska elinkeinonsa on vaarassa ”väärien” mielipiteiden takia?!

Tämä ei tietenkään ole mikään uunituore dilemma. Ongelma on kuitenkin kasvamassa kuin teini kesäloman aikana; salakavalan nopeasti.

Perussuomalaiset vaikuttaa olevan niin pelottava joukko, että on joidenkin mielestä sen varjolla pakko rajoittaa sananvapautta. Ettei vaan asiallisesti ja älykkäästi itseään ilmaisevat ruohonjuuritasollakaan olevat kriittiset äänet pääsisi kuuluviin. Tapauksia on monen monta ja usein niitä yhdistää se, että hiljaisesti ihminen joutuu hyväksymään tilanteen, työpaikan menettäminen kun on tarpeeksi suuri peloite.

Miten ihminen voi kampanjoida kuntavaaliehdokkuuttaan jos ei saa ilmaista poliittisia mielipiteitä julkisesti? Näin minulta kysyi eräs julkisella puolella työskentelevä, joka ei enää saa jatkaa asiallista kirjoittelua. Erittäin hyvä kysymys mielestäni. Väkisin sitä miettii saisiko hän kirjoitella jos olisi samaa mieltä asioista pomonsa kanssa?

Olen esimerkiksi Twitterissä nostanut esille teinini koulun välillä aika jännät linjaukset. Eräs opettaja haukkuu jatkuvasti erästä demokraattisesti valittua presidenttiä oppilailleen, mm. kertoo totuutena, että mellakat Malmössä eivät johdu maahanmuutosta, äidinkielen kirjassa haukutaan Perussuomalaisia ja rehtori yritti järjestää koko koululle tapahtuman, jossa Vihreiden nuorten aktiivi olisi puhunut oppilaille tunnin verran. Minua ei haittaisi pätkääkään, jos opettajat ja rehtori lapseni koulussa vapaa-ajallaan olisivat avoimesti Vihreiden/Vasemmiston tms. listoilla. En vain yksinkertaisesti voi sietää sitä, että syötetään lapsille ja nuorille omia mielipiteitä totuuksina yrittäen muokata lapsia ajattelemaan ”oikein”.

On siis aivan eri asia rajoittaa työntekijän poliittisten mielipiteiden ilmaisua työpaikalla, työajalla, kuin rajoittaa työntekijän oikeutta poliittisten mielipiteiden ilmaisuun vapaa-ajalla. On erittäin karmivaa, että vain ”oikean” mielipiteen omaavat saavat rauhassa ilmaista mielipiteitään työaikana JA vapaa-ajallaan, mutta ”väärät” mielipiteet yritetään moninaisin tavoin hiljentää täysin.

Olen vihainen, surullinen ja erittäin turhautunut siitä, että tämä on todellisuutta tällä hetkellä. Tämä sairas ja vastenmielinen asiallisten mielipiteiden hiljentäminen ihmisiltä heidän vapaa-ajallaan on yksinkertaisesti väärin. Ja tämän pitäisi olla väärin ihan jokaisen suomalaisen mielestä, ei vain perussuomalaisten.

Schh, paha persu! Mitä jos meidän asiakkaat saisivat tietää, että meidän palkkalistoilla on persu! Mitä lasten vanhemmatkin sanoisivat jos tietäisivät, että heidän lastaan hoitaa persu? Mitä oppilaiden vanhemmat tekisivät jos saisivat kuulla, että on olemassa opettaja, joka on persujen listalla kuntavaaleissa?

Stadi sähläilee skolesafkalla.

Stadi sähläilee skolesafkalla ja skidit perheineen kärsivät.

Koulut laitettiin kiinni 18.3. Helsinki sai aikaiseksi alkaa jakamaan etäkoululaisille ruokaa ”peräti jo” 27.4! (Toki kaikilla etäkoululaisillakin oli oikeus mennä kouluille lounastamaan, mutta se ei ollut tietenkään mikään aito mahdollisuus kenellekään, ainakaan jos lähipiirissä riskiryhmäläisiä.)

YLE:n mukaan Helsinki ei aio takautuvastikaan korvata perheille koululaisten lounaita. Ei vaikka jotkut muut kunnat ovat niin tehneet. Säästöjä olisi pitänyt jäädä ainakin miljoona euroa, mutta hupsista, eipäs jäänytkään. Säästöt nimittäin viskattiin jättimäisille ruokafirmoille ja mm. yksityiselle päivähoidolle.

Helsinkiläisille perheille lähetettiin ennen noutoruokailun aloittamista ilmoittautumislomake ruokailuun. Meillä ilmoitettiin samantien molemmat koululaiset hakemaan noutoruokaa lähikoululta. Saimme vahvistuksen, että ilmoittautuminen mennyt perille onnistuneesti. Ehdin jo iloita, että tämähän meni kätevästi… Mutta ei, myöhemmin sitten lähetettiin toinen lomake, joka mitätöi ensimmäisen ilmoittautumisen. Koska kaikki eivät ehtineet ensimmäiseen ilmoittautumiseen. Eli mitätöitiin oikea-aikaisesti ja korrektisti tehdyt ilmoittautumiset koska jotkut myöhästyivät. Jos ei ehtinyt siis reagoida tähän uuteen ilmottautumiseen ei lapsilla ollutkaan noutoruokaa nimellään odottamassa. Ihmeellistä sähläilyä! Normaali järkihän sanoo, että myöhästyneille olisi voitu vaan avata uusi ilmoittautuminen.

Olen yrittänyt selvitellä tätä sähläilyä, kuka on vastuussa, miksi näin tapahtui ja ”menikö oikein noin omasta mielestä”. Ensin otin yhteyttä Helsingin KASKO:n ruokapalveluasiantuntijaan, sillä hänen yhteystiedot olivat noutoruokatiedotteessa, jonka oppilaiden vanhemmat saivat. Maanantai-aamuna lähetettyyn viestiin sain ”jo” keskiviikkona vastauksen.

MINÄ:

”…huomasin, että on tullut jokin uusi ilmoittautuminen, joka ilmeisesti mitätöi ensimmäisen ilmoittautumisen. Miten tämä on mahdollista? Onko niin, että meidän lapsemme eivät saakaan nyt koulusta ruokaa vaikka olemme asiasta jo viikkoja sitten ilmoittaneet lomakkeen kautta ja saaneet varmistuksenkin asiasta?
Toivon tietenkin pikaista vastausta, jotta tiedän voivatko lapseni hakea koululta ruokaa. Ja suosittelen jatkoa varten, että tämänkaltainen epäselvyys ja venkslaaminen jätetään pois.”

Ruokapalveluasiantuntija:

”Hei,
nimellänne ei ole varattu aterioita 6.5.-13.5., mutta jokaiselle koululle on varattu ylimääräisiä aterioita. Voitte mennä myös 6.5. ruoan jaon loppupuolella paikalle, niin kauan kuin ylimääräisiä aterioita riittää koulu jakaa niitä niille jotka ovat myöhästyneet toisesta ilmoittautumisesta.”

MINÄ:

”Hei, eihän se näin voi mennä, että jos on ajoissa ja oikein ilmoittautunut, niin siellä keksitään, että laitetaankin uusi ilmoitus, joka mitätöi ensimmäisen ilmoittautumisen! Kuka tästä on vastuusta, että meidän korrektit ilmoittautumiset mitätöitiin ja nyt meidän lapsemme eivät saakaan ruokaa?”

Tämän jälkeen ei kuulunut vastausta, joten soitin tälle ruokapalveluasiantuntijalle. Hän ohjasi minut ottamaan yhteyttä Liisa Pohjolaiseen, toimialajohtajaan.

MINÄ:

”Hei! Olen maanantaista asti yrittänyt asiaa selvittää. Lopputulos on, että mitään ei ole tehtävissä, että lapsemme saisivat kouluruoan kuten olimme täysin korrektisti alun perin ohjeiden mukaan ilmoittaneet. Mikä ihme siinä on, että oikean, asianmukaisen ja ajoissa tehdyn ilmoituksen kouluruokailusta voitte noin vain mitätöidä? Ymmärrän hyvin, että avaatte uuden ilmoittautumisen heille, jotka myöhästyivät alkuperäisestä ilmoittautumisesta, se on ihan reilua tässä tilanteessa. MUTTA! Miksi ihmeessä mitätöitte jo tehdyt asianmukaiset ilmoittautumiset? Se ei todellakaan ole reilua. Itseasiassa tämä on törkeää.
On jo ihan tarpeeksi iso moka, että saitte vasta 27.4 alkaen kouluruoan noudon toimimaan Helsingissä vaikka lähes jokapuolella Suomea asia jo toimi aikaisemmin. Tämä on jo pohjanoteeraus Suomen pääkaupungin KASKOlta.”

Toimialajohtaja:

Hei
Pahoittelen tätä. Neuvona on ollut myös, että vanhemmat ottavat suoraan yhteyttä koulun rehtoriin, jos ilmoittautuminen on puuttunut tai myöhästynyt. Ilmoitan asiasta rehtorille.
Jokaisella koululla on ylimääräisiä annoksia, joten uskoisin, että ruoka-annokset järjestyvät.

”Uskoisin, että ruoka-annokset järjestyvät.” Usko on hieno asia, kuten toivokin, mutta ihan pelkän uskon varaan tällaista asiaa ei minun mielestäni tulisi perustaa.

MINÄ:

Nythän oli niin, että ilmoittautuminen EI ollut puuttunut tai myöhästynyt, vaan teidän toimesta korrekti ja oikea-aikainen ilmoittautuminen mitätöitiin. Kuten jo edellisessä viestissäni kysyin; Miksi tällainen menettely ja kuka tästä on vastuussa?

Tähän keskiviikkona 6.5 lähetettyyn viestiin en sitten ole saanut enää vastausta. Kukaan ei ilmeisesti ole vastuussa. Eikä kukaan tiedä miksi sähläilyä on tapahtunut. Itseasiassa minkäänlaista sähläilyä ei ole tapahtunutkaan. Tulee mieleen maamme hallitus…

 

Ihmettelen suuresti, että maamme pääkaupungin asiat voidaan hoitaa tällä tavalla! Tämähän olisi naurettavaa, ellei olisi surullisen totta.

Muissa kunnissa on koulujen sulkeuduttua lähes samantien alettu toteuttamaan etäkoululaisten ruokailua fiksusti. Monta eri fiksua tapaa; esimerkiksi Turussa kouluruokaa jaetaan kouluilta mukaan päivittäin (ruokailuun on ilmoittauduttava edellisenä arkipäivänä), Jyväksylässä ja mm. Kainuussa jaetaan ruokakasseja viikottain. Erittäin hienoa!

Tehtävä ei siis ole ollut mahdoton millään tavalla, köyhemmätkin kunnat ovat onnistuneet, miksi siis Helsinki ei onnistunut ja kuka tästä(kin) sähläilystä ottaa vastuun?

 

 

(Lapsemme ovat onneksi saaneet maittavat noutoruoat tästä sähläyksestä huolimatta. Ja ylistyskiitos kuuluu ihanalle henkilökunnalle Pihkapuiston koululla, jotka kohdanneet lapset ystävällisyydellä. Meidän lapsilla on kaikki hyvin, mutta jollekin toiselle lapselle se voi olla järkyttävän tärkeä asia, että aikuinen kysyy miten on mennyt ja osoittaa välittävän lapsesta!)

Suomalaista ruokaa lapsille!

Taannoin kirjoitin tekstin Kotimaisuus luomua tärkeämpää! Nyt palaan taas aiheeseen lasten ja nuorten ruoka päiväkodeissa ja kouluissa sillä Helsingin kaupungin valtuusto on päättänyt ruokailusta jotain aivan älyvapaata. Päättäjät Helsingissä (muista puolueista kuin Perussuomalaisista) ovat saaneet enemmistön taakseen ajatukselle ”puolitetaan lihan kulutus Helsingissä”. Tämä siis tarkoittaa, että jos tämä oikeasti vedetään läpi niin esim. päiväkodeissa ja kouluissa tarjotaan vielä nykyistäkin vähemmän liharuokia.

Tämän hetkinen tila on se, että päiväkodeissa ja kouluissa on yksi pakollinen kasvisruokapäivä viikossa. Jos nykyinen lihan kulutus siis puolitettaisi tarkottaisi se peräti kolmea pakollista kasvisruokapäivää viikossa. Kokemusasiantuntijana voin kertoa muuten, että jo nykyisellä menolla kasvisruokapäivät ovat eniten hävikkiä aiheuttavia. Eli lapset täyttävät vatsan sitten näkkileivällä. Onko kivaa hei?

Mutta jos nyt ei välitetä paskaakaan lapsista ja nuorista tai mitä he haluavat, Helsingissä ainakaan Vihreät, Vasemmisto, osa Demareista ja osa Kokoomuksesta eivät nimittäin välitä. Kun ei välitetä mistään muusta niin välitetään sitten siitä ilmastosta, sehän on niin trendikästäkin. Uskotaan joukkopsykoosissa, että jollain pikkuruisen Suomen pikkuruisilla valinnoilla on oikeasti mitään merkitystä yhtään mihinkään. Järkeä tulee käyttää; kierrättää ja kunnioittaa luontoa, mutta tällainen toiminta alkaa jo olla kulttimaista käyttäytymistä.

Minä välitän lapsista ja nuorista. Minä välitän Suomesta ja Suomen hyvinvoinnista. Haluan, että meillä fiksut lapset ja nuoret saavat suomalaista puhdasta ruokaa meidän omilta tiloilta. Haluan, että jatkossakin meillä on suomalaista ruokatuotantoa. Tällaisen ehdotuksen twiittasin tänään viitaten Helsingin valtuuston äänestykseen:

Voitaisi puolittaa mielummin ulkomaalaisten ainesosien osuus ruuissa ja satsata ruoan laatuun Helsingin kaupungin konsernin safkailussa. Lapset ja aikuiset kiittäisivät, toisin kuin tästä päätöksestä.

Suomalaista ruokaa lapsille ja nuorille! Suomalaista ruokaa niin ilmastokin kiittää lasten ja nuorten lisäksi. Suomikin kiittää.

Mielenterveys on pääasia!

Mikään ei ole hyvin jos pää ei voi hyvin. Moni mielenterveyshäiriö on hengenvaarallinen! Osa mielisairaista voivat olla itsensä lisäksi hengenvaarallisia muillekin kuin itselleen. Mielenterveysongelmia paljon seuranneena lähi- ja tuttavapiirissäni olen erittäin huolestunut siitä, että mielenterveysasiat eivät vieläkään vuonna 2019 ole kunnolla hoidossa Suomessa. Toki ei pakkosteriloida mm. skitsofreenikkoja kuten ennen vuotta 1970, mutta edelleen on liikaa pahoja puutteita mielenterveyden hoidossa resurssipulasta johtuen. Avohoitoa tarjotaan potilaille, jotka tarvitsevat kipeästi intensiivistä hoitoa, lääkkeitä tarjotaan vaikka terapiaa tarvitaan, hoitoon ei pääse vaikka olisi itsetuhoinen…

Olen mielenterveysasioista puhunut aikaisempien vaalien yhteydessä ja vaalien välilläkin, mm. Mieli kipsissä -Häpeä, Tabu ja Resurssipula kirjoitukseni sai hyvää palautetta aikoinaan. Mielestäni mielenterveys pitäisi olla kaikkien mielessä!

Mielenterveysasiat ovat minulle sydäntä lähellä monesta syystä. Vartuin seuraten kaksisuuntaista mielialanhäiriötä sairastavaa mummiani. Mummini oli minulle rakas, maailman paras mummi, mutta hän ja läheisensä kärsivät sairaudestaan kovasti monella tapaa. Olen seurannut lähipiirissäni olevien ihmisten masennustaipalia ja joutunut kuulemaan kahden tuttavani itsemurhista. Todennäköisesti suurin osa ihmisistä tuntee jonkun, joka kärsii mielenterveysongelmista.

Olen vakaasti sitä mieltä, että meillä ei ole varaa olla hoitamatta psyykkisesti sairaita ihmisiä kunnolla. Tiedämme hyvin, että mielenterveyshäiriöt työllistävät hoitamattomina monta eri viranomaista ja pahimmillaan pilaavat myös muiden kuin potilaan elämän. Paljon kalliimmaksi tulee siis hoitaa ongelmia vasemmalla kädellä (tarkoittaen tietenkin sanontaa, en mollaa tällä vasenkätisiä, heitä on minulla perhepiirissänikin!).

Ilmainen päivähoito? miten olisi laadukas päivähoito ensin?

Ilmainen päivähoito kaikille lapsille? Varhaiskasvatus pitäisi olla siis jonkinlainen perusoikeus? Mistä rahat tähän unelmaan revittäisiin? Mistä kaikki pätevät hoitajat saataisi kun ei niitä nytkään riitä kaikkialle? Mistä tilat?  Ja sitten sellainen pienen pieni, selvästi monelle hyvin vähäpätöinen kysymys, miten ihmeessä se ilmainen varhaiskasvatus ketään pelastaa jos/kun sen laatu on kaikkea muuta kuin hyvää?!

Ihan ensimmäiseksi tulee parantaa varhaiskasvatuksen laatua. Varmistamalla hyvät olosuhteet arkeen niin lapsille kuin heitä hoitaville ja kasvattaville ammattilaisillekin. Hoidetaan kaikki hemmetin kosteusvauriot, sisäilma-ongelmat sun muut pois päiväjärjestyksestä. Hoidetaan tarkoituksenmukaiset tilat, jossa voi järjestää laadukasta ja turvallista varhaiskasvatusta, luulisi tämän olevan itsestäänselvää, vaan ei ole. Hoitajien suuri vaihtuvuus ei ole hyväksi lapsille eikä työyhteisöille, miten auttaa hoitajia jaksamaan työssä? Miten varmistaa, että sijaisia saadaan kun heitä tarvitaan, miten saada avustaja ryhmään, jossa erityislapsi tai -lapsia? Miten houkutella päteviä hoitajia kunnallisiin päiväkoteihin? Nämä ovat tärkeitä kysymyksiä! Ilman hyviä varhaiskasvattajia ei ole hyvää varhaiskasvatusta. Ilman mahdollisuuksia tehdä hyvää työtä ei varhaiskasvattaja vaan yksinkertaisesti voi sitä laatua työhön taikoa. 

Lapsella on oikeus olla hänestä välittävien aikuisten kanssa, kyllä. Lapsella on oikeus syliin ja huolenpitoon, kyllä. Lapsella on oikeus oppia, kyllä. Nämä oikeudet voi usein toteuttaa lapsen vanhempi tai vaikka isovanhempi kotihoidossa. Ei siihen varhaiskasvatusta päiväkodissa aina tarvita. Satsataan mielummin siihen, että ne lapset, joiden vanhemmat ovat töissä tai eivät esim. sairauden takia kykene hoitamaan itse lastaan täysipäiväisesti kotona, saavat laadukasta, turvallista ja kiireetöntä hoitoa päiväkodissa. Ei poisteta vanhempien vastuuta kasvatuksesta väkisin jo varhaisessa vaiheessa. Emme saa vähätellä kotivanhempien kykyjä! Kaikenlaiset pulinat siitä, että kotona kasvatetut lapset ovat epätasa-arvoisessa asemassa voisi jättää vähemmälle. Ne vanhemmat, jotka tarvitsevat apua, heidän pitää apua saada. Ne vanhemmat, jotka haluavat ja pystyvät kasvattamaan lapsensa kotona, heitä tulee kiittää ja kannustaa. Kotivanhempiin tulee uskoa ja luottaa eikä heidän tärkeää työtänsä väheksyä!

En ole siis ilmaisen päivähoidon puolesta. Sijoittaisin tosiaan ne rahat (jos niitä kerran niin paljon lojuu ylimääräisenä) kotivanhempien palveluihin, päivähoidon laadun parantamiseen ja mm. tilojen parantamiseen. Nämä asiat tulisi parantaa vaikka ei kovasti ylimääräistä rahaa olisikaan! Ilmainen päivähoito ei mielestäni ratkaise ongelmia tällä hetkellä.

(Perussuomalaiset Nuorethan otti kantaa (lue tästä) nyt alkuvuodesta kunnianpalautus kampanjassaan mm.  kotivanhempien puolesta, ja se saikin paljon positiivista palautetta kaiken ikäisiltä. Lukemisen arvoinen on myös jo 2012 tehty PS-Nuorten kannanotto ja Simon Elon kirjoitus (lue tästä).)

 

Yhden vanhemman perheessä ei arki ole edes voikukilla tanssimista.

Jos jollain perheellä arki on kuin ruusuilla tanssimista, niin yhden vanhemman perheessä se ei ole edes voikukilla tanssimista. Vanhemmuus on omien kokemuksieni mukaan kaikkea muuta kuin helppoa ihan ydinperheessä, miten haastavaa se onkaan kun ei ole toista aikuista arjessa auttamassa?

Helsingissä kaikista lapsiperheistä jopa noin 30% on yhden vanhemman perheitä. On erittäin tärkeää ottaa huomioon myös se 30% lapsiperheistä!

Yhden vanhemman perheet eivät automaattisesti elä missään kurjuudessa, osalla perheistä on vahva tukiverkosto ja kovapalkkainen työ. Silti on paljon heitä, jotka vain juuri ja juuri selviytyvät arjesta taloudellisesta ja/tai henkisesti. On perheitä, jotka elävät köyhyysrajan alapuolella, ja monet heistä ovat juuri yhden vanhemman perheitä. On perheitä, joissa erilaisia tilapäisiä kriisejä, on sairastumisia ja muita yllättäviä elämäntilanteita. Lapsiperheiden auttaminen on investointi tulevaisuuteen. Auttaminen nyt johtaa siihen, että meillä on hyvinvoivia aikuisia tulevaisuudessa, jotka syrjäytymisen sijasta päätyvät palkkatöihin. Ongelmien ennaltaehkäisy on paljon halvempaa kuin ongelmien hoito, väitän taas kerran.

Seuraavaksi vastailen muutamaan kysymykseen, jonka olen poiminut Pienperheyhdistyksen sivuilta. Olen itseasiassa menossa tänään keskustelemaan juuri pienperheyhdistyksen vaalitilaisuuteen, ja olen siitä erittäin innoissani!

  1. Miten aion kuntapäättäjänä edistää yhden vanhemman perheiden arjen sujumista?

Ensinnäkin tulen pitämään meteliä yhden vanhemman perheiden puolesta. Yhden vanhemman perheessä eläviä (kuten myös erityislasten vanhempia) tulee kuulla lapsiperheitä koskevia päätöksiä tehtäessä. He ovat asiantuntijoita, joihin meidän pitäisi luottaa asioissa, joista emme itse tiedä tarpeeksi paljon. Lapsiperheiden kotipalvelua tulee kehittää, sen saatavuus saatava paremmaksi. Varhainen tuki on monelle perheille jopa elintärkeää. Ensi- ja turvakodit, lähiöasemat ja -olohuoneet, lapsiperheiden puolesta työtä tekevät järjestöt -näiden tärkeys ymmärrettävä ja niiden tekemää työtä ja yhteistyötä kunnan kanssa arvostettava ja tuettava.

2. Millaisia ratkaisulla edistäisit kaikkien lasten mahdollisuutta harrastuksiin?

Kouluilla voisi mielestäni enemmän järjestää erilaisia harrastuksia iltapäivisin/iltaisin. Koulut vuokraavat tilojaan jo toki, mutta vielä voisi enemmän hyödyntää tiloja kouluissa. Oma koulu kun on koululaiselle tutun matkan päässä, se ei vaadi vanhemmilta autoa kyydittää edestakaisin ja lapsi voi harrastukseen kulkea itsenäisesti. Järjestöt, jotka järjestävät harrastuksia lapsille koululla saisivat tukea kunnalta, joten harrastusmaksut eivät tulisi korkeiksi.

Kunnan tulee tukea pienten koululaisten iltapäiväkerhoja ja pitää huoli siitä, että kaikille halukkaille pienille koululaisille löytyy iltapäiväkerho helpon matkan päästä koulusta tai kodista.

 

3. Miten aion edistää lasten päivähoidon joustavuutta?

Kunnalliset päiväkodit ovat tällä hetkellä vanhempien tarpeen mukaan auki jopa 6.15 alkaen, kello 17.30 asti. Vuoropäiväkoteja on Helsingissä 6 (nämä ovat auki 24h vuorokaudessa), päiväkoteja, jotka auki kello 22 asti on Helsingissä 4 kappaletta. Kaikille lapsille, jotka tarvitsevat vuoropäivähoitoa, pitää löytyä paikka vuoropäiväkodista. Mikäli paikkoja liian vähän, tulee vuoropäiväkoteja lisätä.

4. Miten aion edistää lähipalvelujen saatavuutta?

Nykyiset terveyskeskukset/asemat säilytettävä. On tärkeää, että lapsiperheet, etenkin he, joilla ei ole autoa, pääsevät kätevästi kulkemaan esimerkiksi neuvoloihin. Lapsettomat autonomistajat eivät todennäköisesti pysty käsittämään kuinka haastava reissu edes 20 minuutin kävelymatka neuvolaan voi olla 3 alle kouluikäisen kanssa tai edes vaan yhden vauvan kanssa. Siinä kyllä vanhemman kainalot kostuu kiitettävästi etenkin talvisin kun kävelyteiden kunnosta ei ole huolehdittu.

 

5. Mitä keinoja, palveluja suunniteltaessa, olisi ottaa paremmin huomioon kuntalaiset, joilla ei ole autoa, joilla on useita alle kouluikäisiä ja/tai erityistarpeisia lapsia?

Joukkoliikenne on jo maksutonta lastenvaunuilla/rattailla ja esimerkiksi pyörätuolilla matkustaville. Tätä hienoa etuutta en poistaisi. Joukobussit, jota meidän lapset kustuvat minibusseiksi, ovat loistavan kätevä tapa kaikenikäisille liikkua lähialueen palvelujen äärelle, niiden säilyvyys tulee turvata ja tietoutta niistä lisätä.

On myös tärkeää talvisin pitää kävelytiet kunnossa. On todella vaikeaa liikkua edes lähikauppaan pienten lasten kanssa talvisin, jos tiet eivät ole aurattu.

6. Mitä aion tehdä, että lain mukaista kotipalvelua on saatavissa?

Itse sain kunnan varhaisen tuen kautta lastenhoitoapua vuonna 2013 sytostaattihoitojeni aikana. Ihana Kirsi-täti tuli kolme kertaa kesän aikana viemään kaksi vanhinta lasta ulkoilemaan ja minä sain ”sytokrapulassani” nukkua vastasyntyneen kanssa miehen ollessa töissä. Se oli todella tärkeä apu niin minulle kuin lapsillekin. Ilman lapsiperheiden kotipalvelua olisi aivan varmasti rikkinäisiä vanhempia ja lapsia enemmän.  On pakko saada päättäjät näkemään, että ennaltaehkäisy on halvempaa kuin korjaaminen! Kaikki tarvitsevat perheet eivät kotipalvelua saa, siihen on tultava muutos. Henkilökuntaa selvästi palkattava lisää kun työmäärä liian suuri.  Myös palveluseteitä yksityisiin palveluihin annettava avokäteisesti, eikä säästeliäästi silloin kuin perheessä todellinen kriisi päällä.

 

 

Miten voisin suomalaisena naisena olla sananvapautta vastaan?

Niin, miten voisin suomalaisena naisena olla sananvapautta vastaan? Kertokaapa se minulle, te minua viisaammat. PS-Nuorten kannanotto on loistava. Vielä en ole kuullut kunnollisia argumentteja sitä vastaan, ainoastaan kaikenlaisia hassuja vihastuksissa sanottuja tai kirjoitettuja lausuntoja.

Haluaisin aloittaa siitä, että Suomessa nainen sai äänioikeuden melkein ensimmäisenä koko maailmassa. En silti lähde kirjoittamaan pitkää kirjoitusta naisten oikeuksista Suomessa, vaikka sitä ehkä joku innoissaan odotti.

Miksi minä naisena en saisi arvostella kovasanaisesti uskontoa, joka alistaa naista. Jonka profeetalla oli pieni tyttö vaimonaan? Miksi en saisi kyseenalaistaa jyrkästi, onko oikein ottaa maahamme lähes pelkästään miehiä tämän kyseisen ideologian/uskonnon piiristä?

Peräänkuulutetaan naisia puolustamaan naisia, kun kuulema vain miehet puhuvat ongelmista, joita syntyy kun muslimimaista tulee lähes ainoastaan nuoria ja nuorehkoja miehiä Eurooppaan. Hei media! Meitä on hemmetin paljon naisia, joita taharrush gamea ja muut lieveilmiöt pelottaa/raivostuttaa! Olemme silti kiitollisia niille miehille, jotka meidän puolesta puhuu ja meitä puolustavat. Feministit nimittäin loistavat poissaolollaan kun tästä aiheesta puhutaan. Kyllä feministit jaksaa räksyttää kovaäänisesti kun kyseessä puolkeksityt palkka-erot (jotka johtuvat useimmiten pätevyydestä tai/ja sosiaalisesta kompetenssista) tai esimerkiksi Ruotsissa sen liikennevalohepun maskuliinisuudesta. 

Takaisin aiheeseen. Sananvapaus. Meidän kuuluu saada kritisoida muita poliittisia tahoja, muiden maiden tapoja ja rangaistuksia SEKÄ myös uskontoja ja ideologeja. Suomalaisena naisena, tasa-arvon kannattajana, mielestäni on itsestäänselvää, että minä saan kuuluvalla äänellä kritisoida islamia kuten kaikkia muitakin uskontoja, lahkoja ja ideologeja, jossa naisen/miehen asema ei ole tasa-arvoinen. Emmehän halua maahamme tai minnekään muuallekaan sharia-lakia (tai mitään muutakaan lakia, joka vaarantaa tasa-arvon), emmehän?