Mielellään meidän mieli ensin.

Haluaisitko sinä soiton sairaalan päivystyksestä, että lapsesi on siellä johtuen itsetuhoisista teoista tai ajatuksista? Et halua, ei kukaan halua. Haluatko, että tämän jälkeen lastasi hoidetaan akuutisti siellä ja parhaimmassa tapauksessa muutama päivä osastolla, jonka jälkeen heitetään kuin kissanpentu ojaan odottamaan josko saisi apua? Et tietenkään halua. Muistetaanpa, että niin fyysiset sairaudet kuten syöpä, diabetes ja reuma kuin myös psyykkiset sairaudet voivat osua kenen tahansa kohdalle. Kukaan ei häpeä sitä, että lapsensa sairastuu diabetekseen, mutta henkiset sairaudet lapsella on vielä tabu, vaikka ovat hengenvaarallisia hoitamattomina molemmat.

Haluaisitko sinä, että joudut epätietoisuudessa odottamaan lapsesi syöpähoidon aloittamista ehkä kuukausia, peläten, että kohta on liian myöhäistä? Et tietenkään. Eikä halua tietenkään hengenvaarallisesti mielisairaan lapsen vanhempikaan odottaa, eikä pitäisikään joutua odottamaan. Tässä esimerkki Oulusta vaikka Helsingissä tuskin tuon parempi meininki: https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009478733.html

Hoitajakriisi, lääkäripula – Nämä selittävät osittain ongelmaa, kyllä. Se, että Suomessa psykoterapeutin koulutus on lapsenkengissä on myös yksi. Turvattomuuden lisääntyminen kouluissa toki myös. Pakko kuitenkin myös sanoa, että yhteiskunta aiheuttaa tällä hetkellä pahoinvoivia nuoria. On suorittamisen kulttuuri, on melkeinpä trendikästä olla epätietoinen omasta sukupuolesta ja ilmastonmuutoksesta pitäisi olla paniikissa. Jos sattuu olemaan eri mieltä näistä asioista, niin saat kuulla opettajalta koulussa miten ajatuksesi ovat vääriä. Ei siis oikeastaan ole ihme, että vaikka olemme taas maailman onnellisin maa, emme todellakaan kuitenkaan sitä ole.

Kamalat ongelmat mielenterveydessä ei todellakaan ole vain nuorten kohdalla. Mielenterveyden hoito on retuperällä aikuistenkin kohdalla, tässä esimerkki Pirkanmaalta: https://yle.fi/a/74-20022524 Haastateltava ei ole reilu 40 vuoden ikään ilmeisesti koskaan saanut laadukasta hoitoa, vaikka jo nuoresta asti kärsinyt. Olen kuullut aivan liian paljon lähiaikoina niitä kertomuksia, että hoitoa on kyllä saanut, mutta vain omalla rahalla hyvin kalliisti. Tilanne on jo ennen koronaa riistäytynyt käsistä, hallituspuolueiden on turha tässä(kään) käyttää sitä argumenttia siis.

Meillä on monen muun kriisin ohella siis paha mielenterveyskriisi meneillään. Sen hoitaminen kuntoon tulisi varmasti halvemmaksi kuin hoitamatta jättäminen. Ihan vaan taloudellista puolta ajatellen, puhumattakaan inhimillisestä puolesta. Me tarvitsemme suomalaiset työkykyisinä arkeen eikä meillä todellakaan ole varaa menettää yhtäkään suomalaista itsemurhalle, oli hän minkä ikäinen tahansa. Meillä on vankiloissa paljon sellaisia ihmisiä, jotka eivät sinne olisi joutuneet jos joku heistä olisi tarpeeksi välittäneet, jos olisi autettu ajoissa. (Tämä ei poista sitä, että rikoksista tulee saada tuntuva rangaistus. Resursseja tulee vankiloihin panostaa tarpeeksi, jotta yhä useammin kuntouttavan työn tuloksena ulos linnasta kävelee yhteiskuntakelpoinen henkisesti paremmin voiva henkilö.)

Vuosittain noin 800 suomalaista kuolee itsemurhan kautta. Jokainen veturinkuljettaja kokee keskimäärin 2 kertaa urallaan sen, kun joku tekee itsemurhan hyppäämällä silmien eteen junaraiteille. Kymmenet rekkakuskit vuodessa joutuvat todistamaan, miten joku itsemurhaa tekevä ajaa tahallisesti päin. Vastikään uutisissa oli, että pelkästään Itä-Uudenmaan poliisilla oli 170 itsetuhoisuuteen liittyvää tehtävää viimeisen kuukauden aikana. Tämä ei siis ole vain suuri tragedia henkilölle itselleen ja hänen läheisilleen, vaan tämä mielenterveyskriisi vaikuttaa läheltä hyvin moneen, vain esimerkkinä edellä mainitut. Mielenterveyskriisi vaikuttaa välittömästi erittäin moneen, mutta meihin kaikkiin loppujen lopuksi kun mietitään pelkästään kansantaloutta.

Meidän tulee panostaa soteen, suomalaisten hyvinvointiin, myös mielenterveyden hoitoon. Ja, jotta voimme näin tehdä meidän tulee leikata meille toissijaisista kuluista kuten kehitysavusta, laittomasti maassa olevien palveluista ja mm. maahanmuuton kustannuksista (täältä voit katsoa kuntakohtaisesti paljonko maahanmuutto maksaa https://kuntaluvut.fi/). Eikä lähettää veronmaksajiemme rahoja EU:n tukipaketteihin maksaaksemme etelä-Euroopan perustulot ja talojen remontit. Laitetaan kuntoon Suomi ensin, siinä on jo ihan tarpeeksi hommaa.

Sateenkaaren sijasta aurinkoa!

Helsingin kaupunki on tehnyt päätöksen järjestää tänä vuonna kaikille peruskoulun 6.–9.-luokkalaisille sateenkaarityöpajan seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuudesta.

Onko kouluissa Helsingissä tosiaan niin paljon ylimääräisiä oppitunteja, että kaupunki voi satsata sateenkaarityöpajaan? Lapset eivät liiku tarpeeksi ja matemaattis-luonnontieteellisten aineiden osaaminen on heikentynyt useiden tutkimusten mukaan, mutta sateenkariosaaminen on se mitä Helsingissä nyt vahvistetaan! Käsittämätöntä!

Älkää mielensäpahoittajat ymmärtäkö tahallaan nyt väärin; tässä ei ole kyse mistään typerästä homofobiasta. Minulla on ystävissäni, tuttavapiirissäni ja jopa läheisissäni sellaisia, joita voisi jonkun mittapuun mukaan kutsua nk. sateenkaari-ihmisiksi. Älkää siis pliis nyt lähtekö laukalla ja kitiskö, että ajattelen heistä tai muistakaan yksilöistä millään lailla pahaa.

Jos kouluissa ei kerran voida näitä (ilmeisesti ylimääräisiä) tunteja käyttää matemaattis-luonnontieteellisten aineiden vahvistamiseen tai liikuntaan, tulee kyllä mieleen millaisia työpajoja olisi tärkeämpi järjestää. Sellaisia, jotka hyödyttäisivät aidosti, ilman lasten päiden sekoittamista tietyllä ideologilla ja agendalla. Tässä muutama esimerkki:

Työpaja mielenterveydestä – laaja käsittely aiheesta eri keinoin. Mahdollisuus on antaa nuorille työkaluja käsitellä ja ymmärtää omia tunteita, ymmärtää muiden tunteita sekä esimerkiksi tutustua siihen, mistä hakea apua, jos sitä tarvitsee. Myös loistava tapa hyvin toteutettuna löytää ne nuoret ajoissa, jotka tarvitsevat apua.

Uskalla sanoa ei -työpaja. Nimi ei ole minun keksimäni. Meidän ylä-asteella 1990-luvun lopulla oli nimittäin työpaja ”Uskalla sanoa ei huumeille ja väkivallalle”. Konsepti, joka oli rantautunut Yhdysvalloista tuolloin Suomeen. Mutta ei, sitä en toivo nyt kouluihin, vaan modernimpaa versiota siitä. Ei siis luentoja huumeista ja väkivallasta, vaan työpaja nuorten itseluottamuksen rakentamiseksi. Kyllä, keskusteluja poliisin sekä esim. entisten nuorisorikollisten ja narkomaanien kanssa. Mutta pääpaino sille nuoren kasvattamiseen fiksuun päätöksentekoon, joka vaatii häneltä itseluottamusta. Tavoitteena, että nuori uskaltaa sanoa ei kaikenlaiselle painostukselle. Painostettiin häntä sitten huumeisiin, väkivaltaan, liittymään rikollisjengiin tai esimerkiksi olemaan joku muu kuin hän itse tuntee olevansa.

Talous -työpaja. Onneksi talousoppia on nykyään koulussa enemmän kun minun aikani! Mutta työpajoilla siihenkin voisi sukeltaa syvemmin ja tehdä siitä kiinnostavaa ja jopa innostavaa erilaisilla harjoittelulla tms. Esimerkiksi oman rahan budjetointia, sijoittamista, säästämistä jne. Meillä on Suomessa paljon velkojen kanssa kamppailevia. Osa tietenkin joutuneet vaikeuksiin mm. terveydellisistä syistä, mutta aivan liian suuri osa joutuneet vaikeuksiin nuorena tehtyjen huonojen päätösten seurauksena. Valistus on hyvä ennaltaehkäisy tässäkin. Valinnaisena aineena oli jo mun kouluaikoina yrittäjyys, mutta sen voisi sisältää työpajaan, jotta kaikki saisivat maistiaisen siitä.

Kaksi ensimmäistä ehdottamaani työpajaa toimivat myös kiusaamisen ehkäisytyönä. Ei ole yhtään mitään väliä mistä syystä jotakuta kiusataan. Se on aina väärin. Juuri siksi asiaa pitäisi käsitellä laajasti, ei vain pienen ryhmän tarpeista. Tiedän toki, että näitä ehdottamieni työpajojen aiheita käydään jo osittain nyt joissain kouluissa läpi työpaja menetelmin, hyvä niin. Helsingissä kuitenkin selvästikään ei tarpeeksi, kun kerran on aikaa sateenkaarityöpajalle.

Sukupuolidysforia on käsittäkseni aikamoisesti lähiaikoina yleistynyt (voin olla väärässäkin!). Joku voisi jopa sanoa, että se vaikuttaa jopa trendikkäältä. Tämä olisi todella kurjaa, sillä ne harvat, siis erittäin harvat, jotka aidosti kärsivät sukupuolidysforiasta ovat siten trendipellejen ympäröimänä.

En mene sen enempää translakiin, sillä ei sinänsä mielestäni ole ihmeellistä, että vihervasemmisto haluaa kaikille oikeuden vaihtaa sukupuolta sen mukaan kumman sukupuolen saunaan haluavat juuri tänä lauantaina mennä. Mutta kyllä vähän yllätti, että kokoomus sitten ilakoi siitä, että saivat läpi kirjauksen, että vuosittain voi vaikka valita kumman sukupuolen joulusaunaan menee.

Tuli myös tässä mieleen, että kun kerran kouluissa pyritään opettamaan suvaitsevaisuutta ja erilaisten ihmisten kunnioittamista, niin erittäin ristiriitaista on, että maan toiseksi suurinta puoluetta saa haukkua mielin määrin. Jopa oppikirjoissa haukutaan perussuomalaisia. En enää laske sormilla kuinka monta kertaa olen kuullut, että opettaja viitannut siihen miten muka PS vihaa tai on vihamielinen suomenruotsalaisia kohtaan tai, että PS on rasistinen puolue. Eivätkö nämä aikuiset opettajat lainkaan mieti, että noin 1/5 heidänkin luokkalaisista omaa perussuomalaisesti ajattelevan/ajattelevat vanhemman/t? Tai, että osa luokan nuorista itse ajattelevat perussuomalaisesti? Miksi vain joissain asioissa tuetaan nuorta, mutta sitten ”väärän ideologian” kohdalla heitetään lapsi susille ja aiheuttavan lisäksi häpeä heille?

Kasvaminen on jo tarpeeksi rankkaa ilman, että aikuiset tulevat kertomaan, että on olemassa noin 58,5 tai enemmän sukupuolia. Tai, että sukupuolta voi vaihtaa sormia näpsäyttämällä tai jotkut lailliset puolueet ovat kamalia. Keskitytään mielummin kouluissakin siihen, että ketään ei kiusata, oli hän sitten kuka tahansa; hetero valkoihoinen ydinvoimaa vastustava hipsteri tai vaikkapa perussuomalaisesti ajatteleva tummaihoinen, samasta sukupuolesta tykkäävä nörtti. Keskitytään kouluissa myös tietenkin siihen, että lapset ja nuoret saavat laadukasta opetusta. Inkluusio ja muut ongelmat saavat jäädä toiseen kirjoitukseen.

Annetaan lapsille ja nuorille tuki ja turva kasvaa. Annetaan harvinaisen sateenkaaren sijasta aurinkoa ja sen valoa kaikille lapsille ja nuorille.

Mielenterveys on pääasia!

Mikään ei ole hyvin jos pää ei voi hyvin. Moni mielenterveyshäiriö on hengenvaarallinen! Osa mielisairaista voivat olla itsensä lisäksi hengenvaarallisia muillekin kuin itselleen. Mielenterveysongelmia paljon seuranneena lähi- ja tuttavapiirissäni olen erittäin huolestunut siitä, että mielenterveysasiat eivät vieläkään vuonna 2019 ole kunnolla hoidossa Suomessa. Toki ei pakkosteriloida mm. skitsofreenikkoja kuten ennen vuotta 1970, mutta edelleen on liikaa pahoja puutteita mielenterveyden hoidossa resurssipulasta johtuen. Avohoitoa tarjotaan potilaille, jotka tarvitsevat kipeästi intensiivistä hoitoa, lääkkeitä tarjotaan vaikka terapiaa tarvitaan, hoitoon ei pääse vaikka olisi itsetuhoinen…

Olen mielenterveysasioista puhunut aikaisempien vaalien yhteydessä ja vaalien välilläkin, mm. Mieli kipsissä -Häpeä, Tabu ja Resurssipula kirjoitukseni sai hyvää palautetta aikoinaan. Mielestäni mielenterveys pitäisi olla kaikkien mielessä!

Mielenterveysasiat ovat minulle sydäntä lähellä monesta syystä. Vartuin seuraten kaksisuuntaista mielialanhäiriötä sairastavaa mummiani. Mummini oli minulle rakas, maailman paras mummi, mutta hän ja läheisensä kärsivät sairaudestaan kovasti monella tapaa. Olen seurannut lähipiirissäni olevien ihmisten masennustaipalia ja joutunut kuulemaan kahden tuttavani itsemurhista. Todennäköisesti suurin osa ihmisistä tuntee jonkun, joka kärsii mielenterveysongelmista.

Olen vakaasti sitä mieltä, että meillä ei ole varaa olla hoitamatta psyykkisesti sairaita ihmisiä kunnolla. Tiedämme hyvin, että mielenterveyshäiriöt työllistävät hoitamattomina monta eri viranomaista ja pahimmillaan pilaavat myös muiden kuin potilaan elämän. Paljon kalliimmaksi tulee siis hoitaa ongelmia vasemmalla kädellä (tarkoittaen tietenkin sanontaa, en mollaa tällä vasenkätisiä, heitä on minulla perhepiirissänikin!).

Mieli kipsissä -Häpeä, Tabu ja Resurssipula

Hoitamaton psyykkinen sairaus on yhtä hengenvaarallinen kuin esimerksi hoitamaton syöpä, itseasiassa, jopa vaarallisempi! Miksi ihmeessä sitten vähätellään mielenterveysongelmia? Kukaan meistä ei ole sen enempää turvassa syövältä kuin mielenterveysongelmilta, kukaan meistä ei ole särkymätön. Miksi mentaliteetti on sellainen, että ensinnäkin ihminen hakeutuu hoitoon usein vasta viime hetkillä ja toisekseen potilaan on usein saamarin vaikea saada oikeaa hoitoa nopeasti? Koska Häpeä, Tabu ja Resussipula.

Häpeä ja Tabu. Heikkohan se on, joka ei jaksa suorittaa vaikka vain suorittamisenkin takia. Kuka nyt heikkoutaan haluaa näyttää? Heikkous kun ei ole työmarkkinoilla mikään haluttu ominaisuus työntekijässä. Mielenterveysongelmat iskevät vain heikkoihin, eikö niin? Aivan kuten syöpäkin tulee vain tupakoitsijoille? Luuleeko kaikki, että vaan laiskottelen kun en saa itseäni ylös sängystä?

Helpompihan se on ilmoittaa töihin, että on flunssassa kuin sanoa suoraan, että  nyt on sellainen fiilis tänään, että haluaisi hypätä junan alle, työkunto on siksi alentunut. Kipsin jalassa kaikki voivat nähdä, toisen ihmisen mieleen taas ei kukaan aidosti voi mennä. Edelleen on olemassa niitä ihmisiä, jotka kahvipöydän ääressä toimistolla ihmettelevät miksi se masennuksen takia sairaslomalla oleva työkaveri ei nyt vain ryhdy vaikka zumbailemaan, se zumbailu kun saa aina niin iloiseksi. Tämänlaisten ihmisten takia mielenterveysongelmat ovat tabu. Kaikki kyllä ymmärtävät työkunnon alentumisen kun jalka kipsissä, mutta näkymätöntä kipsiä mielessä on vaikeampi ymmärtää. Lähipiirissäni on muutamia rohkea, jotka ovat avoimesti puhuneet mielenterveysongelmistaan. Nostan hattua näille rohkeille ihmisille, ja toivon, että heidän esimerkkinsä antavat voimia muillekin, jotta tämä älytön tabu jonain päivänä lopullisesti rikotaan.

 

Resurssipula. Olen kuullut onnellisia kertomuksia, mutta paljon enemmän onnettomia tarinoita, siitä miten hoitoa tarvitsevat ovat saanet mitä omituisempia kohtaamisia hoitohenkilöstön kanssa, osa ovat jääneet jopa täysin ilman tarvitsemaansa hoitoa. Hoitoa tarvitseva voi joutua odottamaan jopa kuukausia, ja senkin jälkeen saada käteensä vain reseptin.

Laitoin Googleen hakusanoiksi ”mielenterveys resurssipula” ja monta osumaa tuli. Turun Sanomien pääkirjoitus (linkki) viime syksyltä esimerkiksi oli oikein koskettava ja pysähdyttävä.

”Palveluihin etsitään parannusta toimintoja kehittämällä, sillä resursseja ei ole luvassa lisää. Näin siitä huolimatta, että ylilääkäri Jyrki Heikkilän mukaan päättäjille on toistuvasti kerrottu mielenterveyshoidon resurssipulasta.”

Tässä toinen osuma, koskettava blogikirjoitus (linkki) nuorelta naiselta:

Kritiikki virallista mielenterveysongelmien hoitoa kohtaan:

– lääkkeiden turhan helppo määrääminen

– ongelmien hoitaminen pelkästään lääkkeillä

– hoito oirekeskeistä sen sijaan että selvitettäisiin mitä oireiden takana on

– hoitajien hankala tavoitettavuus: aikoja saa lähimmillään parin viikon päähän ja soittaessa takaisinsoittoa saa odotella jopa useita päiviä

– hoidosta vastaa käytännössä pelkästään sairaanhoitaja, joka sitten pyytää tarvittaessa lääkärin suostumuksen asioihin, lääkäri ei siis hoidon aikana tapaa sinua vaan ainoastaan sinua hoitavaa sairaanhoitajaa

– tunnin kestävä keskustelu sairaanhoitajan kanssa kerran parissa viikossa tai vielä harvemmin ei ole riittävän usein, sillä kaikilla ei välttämättä ole ketään muuta jolle kertoa asioista ja puolet tärkeistä käsittelyä vaativista asioista jää pakostakin käsittelemättä ajan ollessa 1h/2-3 viikkoa

– vaikka saisi Kelan tukemaa terapiaa, jää maksettavaksi edelleen tuen jälkeen noin 10-40e/kerta, eli todellakaan kaikilla jotka terapiaa eniten tarvitsisivat, ei tuenkaan jälkeen ole siihen varaa”

 

Mielenterveyshoidon resurssipula ei muuten ole vain potilaan ja tämän läheisten ongelma. Pitää ymmärtää, että se on ihan meidän kaikkien ongelma. Riittävän nopea ja riittävän hyvä hoito on tärkeää myös yhteiskunnan kannalta, mielenterveysongelmat ovat Suomessa yleinen työkyvyttömyyseläkkeen syy. Psyykkisestä sairaudesta kärsivä ei välttämättä vahingoita pelkästään itseään, ilman hoitoa vahinkoa voi sairas aiheuttaa vaikka juuri sinulle tai sinun läheisellesi.

Muistakaa siis päättäjät yli puoluerajojen kunnissa ja eduskunnassa; resursseja tarvitaan mielenterveystyöhön! Ja hoidetaan nykyiset ongelmat kuntoon, ennen uusien haalimista, eikö niin?