Lastensuojelu kuntoon, meidän kaikkien takia!

Lastensuojeluilmoitusten määrät ovat kaksinkertaistuneet kymmenessä vuodessa. Kuten kansanedustaja Lulu Ranne eilen totesi Eduskunnan kyselytunnilla: ”Luvut kertovat siitä, että kunnat ovat epäonnistuneet ennalta ehkäisevissä palveluissa.”. Vuonna 2019 kodin ulkopuolelle oli sijoitettuna lähes 19 000 alle 20-vuotiasta. Samana vuonna lastensuojelun avohuollon toimenpiteissä oli yli 52 000 lasta.

Lastensuojelussa on liian vähän resursseja. Aivan liian monta asiakasta per työntekijä. Eivät auta kauniit puheet lapsistrategioissa, eivät hienot kannanotot lasten oikeuksien päivänä, eikä kyllä yhtään auta sekään, että perus- ja perhepalveluministeri sekä sisäministeri kiittävät tärkeästä kysymyksestä kyselytunnilla. Hallituksen ennätyssuuri avustaja-armeija tuhlailee veronmaksajien rahoja törkeästi ja EU-pakettiin viskataan rahoja kylmästi lahkojäsenen tapaista mantraa hokien luottamuspääomasta. Voi kuinka nopeasti voisi esimerkiksi näistä repiä fyrkkaa suoraan lastensuojeluun!

Pelkkä raha itsessään ei silti maagisesti muuta tilannetta paremmaksi. Tarvitaan lisää pätevää henkilökuntaa, joka ei pala loppuun valtavan työvuoren alle. Heidän ei saa antaa palaa loppuun, sillä meillä ei ole varaa menettää heitä. Alalle pitää saada houkuteltua ihmisiä ja heidät pitää saada pysymään alalla, ihan sama perusongelma kuin hoito-alallakin.

Hoitajien kohdalla yritetty nyt keventää työmäärää hoito-apulaisilla ja vastaavilla. Usealta hoitajalta, etenkin vanhuspuolelta, olen kuitenkin kuullut, että se, että siellä joku nyt nostaa pyykit ja täyttää tiskikoneen usealla eri osastolla työpäivänsä aikana, ei juurikaan ole vaikutusta ollut hoitajien työmäärään. Lastensuojelussa ei oikein voi yrittää keventää ”sossutätien/setien” työmäärää sillä, että heille palkataan lastensuojelu-apulaiset.

Panostamalla varhaiseen tukeen ja muuhun ennaltaehkäisevään työhön voitaisi todennäköisesti keventää työtaakkaa lastensuojelun työntekijöiltä nopeammalla aikataululla kuin mitä työntekijöiden määrän lisääminen vaatii. Ennaltaehkäisevä työ ei silti poista tarvetta lisätä resursseja kaikkeen lastensuojelutyöhön.

Kuka tahansa meistä lapsiperheellisisistä voi tarvita joskus apua ja sitä apua on tärkeä saada oikeanlaisesti, oikea-aikaisesti ja matallalla kynnyksellä. Ei tarvitse olla päihdeperhe tai muu ongelmaperhe. Esimerkki omasta elämästäni: Vuonna 2013 olimme perheenä avun tarpeessa vastasyntyneen, 2-vuotiaan ja 6-vuotiaan kanssa. Minulla oli sinä kesänä rankat sytostaattihoidot meneillään rintasyöpään. Meillä oli ihana tukiverkosto sukulaisista ja ystävistä. Kesällä siinä kuitenkin lasten isän ollessa töissä kaivattiin pientä ylimääräistä apua myös. Tuolloin piti itse osata ensinnäkin etsiä oikea taho auttamaan ja toisekseen piti vielä pystyä kunnolla perustelemaan miksi ihmeessä tarvitsimme apua jopa pari tuntia viikossa kolmen viikon välein kahdelle vanhimmalle lapselle kesän aikana. Saimme onneksi apua, ihana Kirsi-täti vei vanhimmat lapset leikkipuistoon pariksi tunniksi muutaman kerran jotta sain sytostaattien jälkeen nukkua vauvan kanssa rauhassa hetken. Apua saimme, mutta jälkeenpäin mietin, että avun saaminen tulisi olla helpompaa.

On jopa vähän nöyryyttävää huomata, että tarvitseekin apua vanhempana. Uskon, että moni vanhempi voi jakaa sen tunteen, että ei ole helppoa myöntää, että omien lasten hoidossa tarvitseekin apua syystä tai toisesta. Juuri siksi on tärkeää, että oikeanlaista apua saa matalalla kynnyksellä oikea-aikaisesti. Jos avun hakeminen viivästyy vaikeudesta johtuen tai avun saanti viivästyy resurssipulasta johtuen… no, tiedämme kaikki, että ongelmat kasvavat kuin lumipallo matkalla rinnettä alas. Kuinka monta huostaanottoa voitaisi välttää riittävillä ennaltaehkäisevillä toimilla, perheiden tukemisella, varhaisella tuella? Säästetään siis kaikilta; valtiolta ja kunnilta, rahaa ja satsataan siihen varhaiseen tukeen ja suurten ongelmien ennaltaehkäisyyn!

Lastensuojelussa on sitten myös surullisia puutteita lainsäädännöllisissä työkaluissa, etenkin päihdeongelmaisten lasten ja nuorten kanssa. Tässä ote kansanedustaja Riikka Purran kirjallisesta kysymyksestä (1/2021):

”Lastensuojelulaki ei tällä hetkellä riittävästi suojele alaikäistä, joilla on vakava päihdeongelma.
Lastensuojelu ei pysty tekemään riittävästi lasten ja nuorten eteen, koska lainsäädäntö joko suoraan estää tai ei mahdollista puuttumista alaikäisen päihdeongelmaan. Lastensuojelutyössä ei esimerkiksi ole keinoja estää huumeiden tuontia laitokseen. Alaikäinen päihdeongelmainen voi tuoda huumeita mukanaan laitokseen. Työntekijät lastensuojelulaitoksessa eivät voi riittävän perusteellisesti tutkia lasta ja tämän omaisuutta.
Alaikäisen liikkumista voi rajata, mutta ei riittävästi alaikäisen turvaamiseksi. Nykyinen lainsäädäntö estää sen, että alaikäisen luvaton lähtö pysäytettäisiin laitoksessa, vaikka tämä olisi lapsen suojelemista. Lastensuojelulaitoksen työntekijä ei voi myöskään ottaa nuorta kiinni esimerkiksi karkuretkeltä löydettäessä, vaikka lapsi on huostaanoton alaisena.
Yksinomaan Helsingissä tehdään vuositasolla noin 800—900 etsintäkuulutusta liittyen tapauksiin, jossa lastensuojelun huostaanottama nuori ei palaa sijoituspaikkaansa sovittuna aikana.
Nämä lapset ja nuoret joutuvat liian usein rikosten uhreiksi sekä myös tekevät itse rikoksia.”

On fakta, että ihan kaikkia maamme lapsia ei vaan voida pelastaa. Valitettavasti. Mutta minun on vaikea ymmärtää miksi ihmeessä me emme halua tehdä kaikkemme, jotta pelastettavissa olevat suomalaiset lapset pelastuu! Vuonna 2019 alaikäisiä oli noin 1 049 000. Meillä olisi erittäin suuri tarve, suorastaan huutava tarve, saada mahdollisimman moni heistä tulevaisuuden veronmaksajiksi. Lasten asiat eivät siis koske vain lapsiperheitä, vaan meitä kaikkia.

Ilmainen päivähoito? miten olisi laadukas päivähoito ensin?

Ilmainen päivähoito kaikille lapsille? Varhaiskasvatus pitäisi olla siis jonkinlainen perusoikeus? Mistä rahat tähän unelmaan revittäisiin? Mistä kaikki pätevät hoitajat saataisi kun ei niitä nytkään riitä kaikkialle? Mistä tilat?  Ja sitten sellainen pienen pieni, selvästi monelle hyvin vähäpätöinen kysymys, miten ihmeessä se ilmainen varhaiskasvatus ketään pelastaa jos/kun sen laatu on kaikkea muuta kuin hyvää?!

Ihan ensimmäiseksi tulee parantaa varhaiskasvatuksen laatua. Varmistamalla hyvät olosuhteet arkeen niin lapsille kuin heitä hoitaville ja kasvattaville ammattilaisillekin. Hoidetaan kaikki hemmetin kosteusvauriot, sisäilma-ongelmat sun muut pois päiväjärjestyksestä. Hoidetaan tarkoituksenmukaiset tilat, jossa voi järjestää laadukasta ja turvallista varhaiskasvatusta, luulisi tämän olevan itsestäänselvää, vaan ei ole. Hoitajien suuri vaihtuvuus ei ole hyväksi lapsille eikä työyhteisöille, miten auttaa hoitajia jaksamaan työssä? Miten varmistaa, että sijaisia saadaan kun heitä tarvitaan, miten saada avustaja ryhmään, jossa erityislapsi tai -lapsia? Miten houkutella päteviä hoitajia kunnallisiin päiväkoteihin? Nämä ovat tärkeitä kysymyksiä! Ilman hyviä varhaiskasvattajia ei ole hyvää varhaiskasvatusta. Ilman mahdollisuuksia tehdä hyvää työtä ei varhaiskasvattaja vaan yksinkertaisesti voi sitä laatua työhön taikoa. 

Lapsella on oikeus olla hänestä välittävien aikuisten kanssa, kyllä. Lapsella on oikeus syliin ja huolenpitoon, kyllä. Lapsella on oikeus oppia, kyllä. Nämä oikeudet voi usein toteuttaa lapsen vanhempi tai vaikka isovanhempi kotihoidossa. Ei siihen varhaiskasvatusta päiväkodissa aina tarvita. Satsataan mielummin siihen, että ne lapset, joiden vanhemmat ovat töissä tai eivät esim. sairauden takia kykene hoitamaan itse lastaan täysipäiväisesti kotona, saavat laadukasta, turvallista ja kiireetöntä hoitoa päiväkodissa. Ei poisteta vanhempien vastuuta kasvatuksesta väkisin jo varhaisessa vaiheessa. Emme saa vähätellä kotivanhempien kykyjä! Kaikenlaiset pulinat siitä, että kotona kasvatetut lapset ovat epätasa-arvoisessa asemassa voisi jättää vähemmälle. Ne vanhemmat, jotka tarvitsevat apua, heidän pitää apua saada. Ne vanhemmat, jotka haluavat ja pystyvät kasvattamaan lapsensa kotona, heitä tulee kiittää ja kannustaa. Kotivanhempiin tulee uskoa ja luottaa eikä heidän tärkeää työtänsä väheksyä!

En ole siis ilmaisen päivähoidon puolesta. Sijoittaisin tosiaan ne rahat (jos niitä kerran niin paljon lojuu ylimääräisenä) kotivanhempien palveluihin, päivähoidon laadun parantamiseen ja mm. tilojen parantamiseen. Nämä asiat tulisi parantaa vaikka ei kovasti ylimääräistä rahaa olisikaan! Ilmainen päivähoito ei mielestäni ratkaise ongelmia tällä hetkellä.

(Perussuomalaiset Nuorethan otti kantaa (lue tästä) nyt alkuvuodesta kunnianpalautus kampanjassaan mm.  kotivanhempien puolesta, ja se saikin paljon positiivista palautetta kaiken ikäisiltä. Lukemisen arvoinen on myös jo 2012 tehty PS-Nuorten kannanotto ja Simon Elon kirjoitus (lue tästä).)