Schh, pelottavat persut!

Olen vihainen, surullinen ja erittäin turhautunut! Ei, nyt ei ole kyse budjetin pelottavasta alijäämästä eikä edes EU:n Ursula van der Leyenin kauheista visioista (vaikka nekin herättävät erittäin vahvoja tunteita!). Nyt on kyse yksinkertaisesti sananvapaudesta ruohonjuuritasolla.

Miten on mahdollista, että Suomessa, vuonna 2020, ihminen joutuu pelkäämään menettävänsä työpaikkansa jos ilmaisee poliittisia mielipiteitään?! Miten on mahdollista, että demokraattisessa länsimaassa, joka ollut itsenäinen yli 100 vuotta, jotkut joutuvat poistamaan sosiaalisen median tilejään koska elinkeinonsa on vaarassa ”väärien” mielipiteiden takia?!

Tämä ei tietenkään ole mikään uunituore dilemma. Ongelma on kuitenkin kasvamassa kuin teini kesäloman aikana; salakavalan nopeasti.

Perussuomalaiset vaikuttaa olevan niin pelottava joukko, että on joidenkin mielestä sen varjolla pakko rajoittaa sananvapautta. Ettei vaan asiallisesti ja älykkäästi itseään ilmaisevat ruohonjuuritasollakaan olevat kriittiset äänet pääsisi kuuluviin. Tapauksia on monen monta ja usein niitä yhdistää se, että hiljaisesti ihminen joutuu hyväksymään tilanteen, työpaikan menettäminen kun on tarpeeksi suuri peloite.

Miten ihminen voi kampanjoida kuntavaaliehdokkuuttaan jos ei saa ilmaista poliittisia mielipiteitä julkisesti? Näin minulta kysyi eräs julkisella puolella työskentelevä, joka ei enää saa jatkaa asiallista kirjoittelua. Erittäin hyvä kysymys mielestäni. Väkisin sitä miettii saisiko hän kirjoitella jos olisi samaa mieltä asioista pomonsa kanssa?

Olen esimerkiksi Twitterissä nostanut esille teinini koulun välillä aika jännät linjaukset. Eräs opettaja haukkuu jatkuvasti erästä demokraattisesti valittua presidenttiä oppilailleen, mm. kertoo totuutena, että mellakat Malmössä eivät johdu maahanmuutosta, äidinkielen kirjassa haukutaan Perussuomalaisia ja rehtori yritti järjestää koko koululle tapahtuman, jossa Vihreiden nuorten aktiivi olisi puhunut oppilaille tunnin verran. Minua ei haittaisi pätkääkään, jos opettajat ja rehtori lapseni koulussa vapaa-ajallaan olisivat avoimesti Vihreiden/Vasemmiston tms. listoilla. En vain yksinkertaisesti voi sietää sitä, että syötetään lapsille ja nuorille omia mielipiteitä totuuksina yrittäen muokata lapsia ajattelemaan ”oikein”.

On siis aivan eri asia rajoittaa työntekijän poliittisten mielipiteiden ilmaisua työpaikalla, työajalla, kuin rajoittaa työntekijän oikeutta poliittisten mielipiteiden ilmaisuun vapaa-ajalla. On erittäin karmivaa, että vain ”oikean” mielipiteen omaavat saavat rauhassa ilmaista mielipiteitään työaikana JA vapaa-ajallaan, mutta ”väärät” mielipiteet yritetään moninaisin tavoin hiljentää täysin.

Olen vihainen, surullinen ja erittäin turhautunut siitä, että tämä on todellisuutta tällä hetkellä. Tämä sairas ja vastenmielinen asiallisten mielipiteiden hiljentäminen ihmisiltä heidän vapaa-ajallaan on yksinkertaisesti väärin. Ja tämän pitäisi olla väärin ihan jokaisen suomalaisen mielestä, ei vain perussuomalaisten.

Schh, paha persu! Mitä jos meidän asiakkaat saisivat tietää, että meidän palkkalistoilla on persu! Mitä lasten vanhemmatkin sanoisivat jos tietäisivät, että heidän lastaan hoitaa persu? Mitä oppilaiden vanhemmat tekisivät jos saisivat kuulla, että on olemassa opettaja, joka on persujen listalla kuntavaaleissa?

Ilmainen päivähoito? miten olisi laadukas päivähoito ensin?

Ilmainen päivähoito kaikille lapsille? Varhaiskasvatus pitäisi olla siis jonkinlainen perusoikeus? Mistä rahat tähän unelmaan revittäisiin? Mistä kaikki pätevät hoitajat saataisi kun ei niitä nytkään riitä kaikkialle? Mistä tilat?  Ja sitten sellainen pienen pieni, selvästi monelle hyvin vähäpätöinen kysymys, miten ihmeessä se ilmainen varhaiskasvatus ketään pelastaa jos/kun sen laatu on kaikkea muuta kuin hyvää?!

Ihan ensimmäiseksi tulee parantaa varhaiskasvatuksen laatua. Varmistamalla hyvät olosuhteet arkeen niin lapsille kuin heitä hoitaville ja kasvattaville ammattilaisillekin. Hoidetaan kaikki hemmetin kosteusvauriot, sisäilma-ongelmat sun muut pois päiväjärjestyksestä. Hoidetaan tarkoituksenmukaiset tilat, jossa voi järjestää laadukasta ja turvallista varhaiskasvatusta, luulisi tämän olevan itsestäänselvää, vaan ei ole. Hoitajien suuri vaihtuvuus ei ole hyväksi lapsille eikä työyhteisöille, miten auttaa hoitajia jaksamaan työssä? Miten varmistaa, että sijaisia saadaan kun heitä tarvitaan, miten saada avustaja ryhmään, jossa erityislapsi tai -lapsia? Miten houkutella päteviä hoitajia kunnallisiin päiväkoteihin? Nämä ovat tärkeitä kysymyksiä! Ilman hyviä varhaiskasvattajia ei ole hyvää varhaiskasvatusta. Ilman mahdollisuuksia tehdä hyvää työtä ei varhaiskasvattaja vaan yksinkertaisesti voi sitä laatua työhön taikoa. 

Lapsella on oikeus olla hänestä välittävien aikuisten kanssa, kyllä. Lapsella on oikeus syliin ja huolenpitoon, kyllä. Lapsella on oikeus oppia, kyllä. Nämä oikeudet voi usein toteuttaa lapsen vanhempi tai vaikka isovanhempi kotihoidossa. Ei siihen varhaiskasvatusta päiväkodissa aina tarvita. Satsataan mielummin siihen, että ne lapset, joiden vanhemmat ovat töissä tai eivät esim. sairauden takia kykene hoitamaan itse lastaan täysipäiväisesti kotona, saavat laadukasta, turvallista ja kiireetöntä hoitoa päiväkodissa. Ei poisteta vanhempien vastuuta kasvatuksesta väkisin jo varhaisessa vaiheessa. Emme saa vähätellä kotivanhempien kykyjä! Kaikenlaiset pulinat siitä, että kotona kasvatetut lapset ovat epätasa-arvoisessa asemassa voisi jättää vähemmälle. Ne vanhemmat, jotka tarvitsevat apua, heidän pitää apua saada. Ne vanhemmat, jotka haluavat ja pystyvät kasvattamaan lapsensa kotona, heitä tulee kiittää ja kannustaa. Kotivanhempiin tulee uskoa ja luottaa eikä heidän tärkeää työtänsä väheksyä!

En ole siis ilmaisen päivähoidon puolesta. Sijoittaisin tosiaan ne rahat (jos niitä kerran niin paljon lojuu ylimääräisenä) kotivanhempien palveluihin, päivähoidon laadun parantamiseen ja mm. tilojen parantamiseen. Nämä asiat tulisi parantaa vaikka ei kovasti ylimääräistä rahaa olisikaan! Ilmainen päivähoito ei mielestäni ratkaise ongelmia tällä hetkellä.

(Perussuomalaiset Nuorethan otti kantaa (lue tästä) nyt alkuvuodesta kunnianpalautus kampanjassaan mm.  kotivanhempien puolesta, ja se saikin paljon positiivista palautetta kaiken ikäisiltä. Lukemisen arvoinen on myös jo 2012 tehty PS-Nuorten kannanotto ja Simon Elon kirjoitus (lue tästä).)

 

Yhden vanhemman perheessä ei arki ole edes voikukilla tanssimista.

Jos jollain perheellä arki on kuin ruusuilla tanssimista, niin yhden vanhemman perheessä se ei ole edes voikukilla tanssimista. Vanhemmuus on omien kokemuksieni mukaan kaikkea muuta kuin helppoa ihan ydinperheessä, miten haastavaa se onkaan kun ei ole toista aikuista arjessa auttamassa?

Helsingissä kaikista lapsiperheistä jopa noin 30% on yhden vanhemman perheitä. On erittäin tärkeää ottaa huomioon myös se 30% lapsiperheistä!

Yhden vanhemman perheet eivät automaattisesti elä missään kurjuudessa, osalla perheistä on vahva tukiverkosto ja kovapalkkainen työ. Silti on paljon heitä, jotka vain juuri ja juuri selviytyvät arjesta taloudellisesta ja/tai henkisesti. On perheitä, jotka elävät köyhyysrajan alapuolella, ja monet heistä ovat juuri yhden vanhemman perheitä. On perheitä, joissa erilaisia tilapäisiä kriisejä, on sairastumisia ja muita yllättäviä elämäntilanteita. Lapsiperheiden auttaminen on investointi tulevaisuuteen. Auttaminen nyt johtaa siihen, että meillä on hyvinvoivia aikuisia tulevaisuudessa, jotka syrjäytymisen sijasta päätyvät palkkatöihin. Ongelmien ennaltaehkäisy on paljon halvempaa kuin ongelmien hoito, väitän taas kerran.

Seuraavaksi vastailen muutamaan kysymykseen, jonka olen poiminut Pienperheyhdistyksen sivuilta. Olen itseasiassa menossa tänään keskustelemaan juuri pienperheyhdistyksen vaalitilaisuuteen, ja olen siitä erittäin innoissani!

  1. Miten aion kuntapäättäjänä edistää yhden vanhemman perheiden arjen sujumista?

Ensinnäkin tulen pitämään meteliä yhden vanhemman perheiden puolesta. Yhden vanhemman perheessä eläviä (kuten myös erityislasten vanhempia) tulee kuulla lapsiperheitä koskevia päätöksiä tehtäessä. He ovat asiantuntijoita, joihin meidän pitäisi luottaa asioissa, joista emme itse tiedä tarpeeksi paljon. Lapsiperheiden kotipalvelua tulee kehittää, sen saatavuus saatava paremmaksi. Varhainen tuki on monelle perheille jopa elintärkeää. Ensi- ja turvakodit, lähiöasemat ja -olohuoneet, lapsiperheiden puolesta työtä tekevät järjestöt -näiden tärkeys ymmärrettävä ja niiden tekemää työtä ja yhteistyötä kunnan kanssa arvostettava ja tuettava.

2. Millaisia ratkaisulla edistäisit kaikkien lasten mahdollisuutta harrastuksiin?

Kouluilla voisi mielestäni enemmän järjestää erilaisia harrastuksia iltapäivisin/iltaisin. Koulut vuokraavat tilojaan jo toki, mutta vielä voisi enemmän hyödyntää tiloja kouluissa. Oma koulu kun on koululaiselle tutun matkan päässä, se ei vaadi vanhemmilta autoa kyydittää edestakaisin ja lapsi voi harrastukseen kulkea itsenäisesti. Järjestöt, jotka järjestävät harrastuksia lapsille koululla saisivat tukea kunnalta, joten harrastusmaksut eivät tulisi korkeiksi.

Kunnan tulee tukea pienten koululaisten iltapäiväkerhoja ja pitää huoli siitä, että kaikille halukkaille pienille koululaisille löytyy iltapäiväkerho helpon matkan päästä koulusta tai kodista.

 

3. Miten aion edistää lasten päivähoidon joustavuutta?

Kunnalliset päiväkodit ovat tällä hetkellä vanhempien tarpeen mukaan auki jopa 6.15 alkaen, kello 17.30 asti. Vuoropäiväkoteja on Helsingissä 6 (nämä ovat auki 24h vuorokaudessa), päiväkoteja, jotka auki kello 22 asti on Helsingissä 4 kappaletta. Kaikille lapsille, jotka tarvitsevat vuoropäivähoitoa, pitää löytyä paikka vuoropäiväkodista. Mikäli paikkoja liian vähän, tulee vuoropäiväkoteja lisätä.

4. Miten aion edistää lähipalvelujen saatavuutta?

Nykyiset terveyskeskukset/asemat säilytettävä. On tärkeää, että lapsiperheet, etenkin he, joilla ei ole autoa, pääsevät kätevästi kulkemaan esimerkiksi neuvoloihin. Lapsettomat autonomistajat eivät todennäköisesti pysty käsittämään kuinka haastava reissu edes 20 minuutin kävelymatka neuvolaan voi olla 3 alle kouluikäisen kanssa tai edes vaan yhden vauvan kanssa. Siinä kyllä vanhemman kainalot kostuu kiitettävästi etenkin talvisin kun kävelyteiden kunnosta ei ole huolehdittu.

 

5. Mitä keinoja, palveluja suunniteltaessa, olisi ottaa paremmin huomioon kuntalaiset, joilla ei ole autoa, joilla on useita alle kouluikäisiä ja/tai erityistarpeisia lapsia?

Joukkoliikenne on jo maksutonta lastenvaunuilla/rattailla ja esimerkiksi pyörätuolilla matkustaville. Tätä hienoa etuutta en poistaisi. Joukobussit, jota meidän lapset kustuvat minibusseiksi, ovat loistavan kätevä tapa kaikenikäisille liikkua lähialueen palvelujen äärelle, niiden säilyvyys tulee turvata ja tietoutta niistä lisätä.

On myös tärkeää talvisin pitää kävelytiet kunnossa. On todella vaikeaa liikkua edes lähikauppaan pienten lasten kanssa talvisin, jos tiet eivät ole aurattu.

6. Mitä aion tehdä, että lain mukaista kotipalvelua on saatavissa?

Itse sain kunnan varhaisen tuen kautta lastenhoitoapua vuonna 2013 sytostaattihoitojeni aikana. Ihana Kirsi-täti tuli kolme kertaa kesän aikana viemään kaksi vanhinta lasta ulkoilemaan ja minä sain ”sytokrapulassani” nukkua vastasyntyneen kanssa miehen ollessa töissä. Se oli todella tärkeä apu niin minulle kuin lapsillekin. Ilman lapsiperheiden kotipalvelua olisi aivan varmasti rikkinäisiä vanhempia ja lapsia enemmän.  On pakko saada päättäjät näkemään, että ennaltaehkäisy on halvempaa kuin korjaaminen! Kaikki tarvitsevat perheet eivät kotipalvelua saa, siihen on tultava muutos. Henkilökuntaa selvästi palkattava lisää kun työmäärä liian suuri.  Myös palveluseteitä yksityisiin palveluihin annettava avokäteisesti, eikä säästeliäästi silloin kuin perheessä todellinen kriisi päällä.